perjantai 28. syyskuuta 2012

Tokotreenit!

Kun pääsin töistä kotiin, ajoin pikaisesti kotiin, vaihdoin vaatteet ja suuntasin koirien kanssa Nummelaan takaisin. Vuorossa oli tokoa Lassen kanssa, Peppi pääsi mukaan turistiksi. Jokaiselle koirakolle oli varattu aikaa 45min ja koska olin ajoissa paikalla ehdin nähdä pari koirakkoa ennen meitä, tosin Helin ja Hileen tokoilua vain pari minuuttia. Tanjan ja Taran näinkin sitten alusta puoliväliin, sitten piti lähteä verkkaamaan omaa koiraa.
Lassen kanssa oli selvää, että keskitymme seuraamiseen ja paikallaoloihin, meidän isoimmat ongelmat! Seuraamiseen sain neuvoksi ensin parantaa paljon kontaktia ja lisäksi sain vinkin että treeniä ei kannata aina aloittaa perusasennosta vaan tehdä se "lennosta" Tämä voisi toimia, pitää kokeilla, heti huomenna!
Paikalloloja treenattiin sitten kunnon häiriötreeninä. Lasse maahan ja sitten Christa järjesti häiriötä! Lassehan sinkosi heti ylös ja oli ihan intona lähdössä Christan mukaan seuraamaan, noutamaan jne. Ensin tuntui ettei Lasse edes huomannut että se ei tehnyt kuten oli sanottu? Sehän teki kaiken mitä kaikki sanoivat!?! Lopulta se alkoi miettimään; ai jaa, pitääkö mun pysyä maassa, vaikka tuo täti kutsuu ja heittele leluja ja kapuloita? Eikö olekan ideana ehtiä totella kahta ohjaajaa yhtä aikaa? Yleisöllä oli ilmeisen hauskaa Lassen toheltaessa:) Se jopa ehti kiitettävästi totella kahta ohjaajaa yhtä aikaa. Eikä Lasse kovin itseensä ottanut vaikka sille kerrottiin ihan tiukasti, että tarkoitus olisi nyt kuunnella, ei vain hassutella!?
Lopulta sille alkoi valkenemaan että vain omaa ohjaajaa tulee kuunnella ja sitten se oli kärsivän näköinen, kun se yritti kovasti olla innostumatta Christan ideoista, jotka kaikki oli kivempia kuin mun Maahan-Odota käskyt..? Lopulta se malttoi hetken niin että se päästiin palkkaamaan, Huh! Tätä pitäisi varmaan treenata nyt jonkin aikaa, jotta jatkossa saataisiin enemmän onnistumisia ja varmuutta tekemiseen. Mutta siihen tarvitaan treenikaveri! Nämä treenit ei ole sellaisia mitä ainakaan aluksi voisi tehdä ryhmätreenitilanteessa ja muuten mä sitten treenaan lähinnä yksin... Höh! Harmittaa...

Idag var det kursdag! På förmiddagen jobba jag och efter lunchen åkte jag hem, packa hundarna i bilen och sen åkte vi till planet. Där fick jag  först se på när Tanja och Tara träna inkallningar, lite "problem" med farten, jag skulle kunna "sälja" lite fart, vi har extra mycke av det ibland:)
När det blev min tur så valde jag att träna FF och platsliggande. Det är våra "problem" som fungerar lite bättre ibland och sen lite sämre igen..? Till ff fick jag många ganska enkla tips, varför kommer man inte själv på de här sakerna? Men nu har jag verktyg i bakfickan igen.
Sen att ligga på plats, hmmm...  Lasse har blivit bättre med de, men men.. Christa hitta med det samma vår svaga punkt! Hon hade väldigt lätt att få Lasse upp och med sig, fast han skulle ligga stilla! Lasse förstod inte äns at det var något galet när Jag hade sagt lig! och sen kom Christa och sag sit! Lasse sat up, låg igen och hoppa up när Christa sa! Ok, jag förstå, han försöker lyda alla, men han borde ju lyda bara mig!!! Publiken hade roligt med hans fart och förmåga at göra många saker samtidigt?
Med träning fick vi honom och tänka, men det var en svår övning! Christa kasta leksaker, apporter, sprang och kalla på Lasse och han skulle bara ligga, stackaren? Till slut börja han nog fatta vad det var frågan om, och han försökte stänga sina örön, men han såg ut som om han skulle ha fått elstötar, när Christa riktigt locka på honom, men han försökte hårt! Idag fick det räcka så här, men det här är tydligt något som vi ska fortsätta att träna.
Lite har jag problem när jag tränar ofta ensam och nu skulle jag tydligt behöva nån kompis till träningarna. I stor grupp kan man inte ännu träna det här, det är nog för mycke ännu... Jag måst ändo vara rättvis mot Lasse?
Imorgon ska jag och titta på lydnadstävling och sen kommer det en äventuell valpköpare och titta på Lasse. På söndagen är det lydnad igen och säkert en lång skogspromenad:)

torstai 27. syyskuuta 2012

treeniä ja treeniä

On niin paljon asioita joita olisi kiva tehdä, on liian vähän aikaa tehdä kaikkea mitä haluaisi. Tiistain agilitytreenit oli kivat, Kiitos Marika! Tehtiin erilaisia käteentulo ja hallinta juttuja ja sehän oli haastavaa:) Alun putkitykityksen jälkeen piti antaa irrota hypylle, mutta piti myös kertoa koiralle että hypyn jälkeen käännytään  ja tullaan pakkovalssiin, Kiitos? No kääntyi välillä liian hyvin, hyppääminen unohtui tai sitten hyppäsi pitkäksi. Mä jouduin miettimään mikä on meille se paras tapa ohjata? Mun ei vaan kannata olla siellä ekalla hypyllä kiinni ohjaamassa, koska sitten en millään ehdi pakkovalssiin, eli Lassen pitää kuunnella suhahdus kauempaa ja hypätä silti ja sitten tulla ohjaukseen, varsin hyödyllinen harjoitus, tukee hyvin minun omaa ajatusta siitä miten haluaisin ohjata. Ja kepit tämän hässäkän jälkeen meni hienosti! Sitten seuraavaksi otin pätkän missä koira tuli putkesta ja kahdella vierekkäisellä hypyllä tehtiin kolme sylkkäriä, tai siis piti tehdä? Lasse tuli taas niin valtavalla vauhdilla ja voimalla että sylkkäri jäi haaveeksi, tuli pyörähdys ja rima alas, höh!
No seuraavaksi jätettiin vauhti putkelta pois ja tehtiin ihan rauhallisesti namin avulla sylkkäreitä. Hyödyllinen harjoitus tämäkin, olen selvästi lintsannut sylkkärien opettamisessa... Käskyksi käteen tulemiselle valitsin :"käs,käs, käs" Sitä voidaan vielä tarvita, eli sitäkin pitää vahvistaa. Täsä kohtaa aika loppui, Lasse lenkille ja sitten tehtiin vielä omatoimisesti hyppyharjoituksia ja putki/A erottelua, mutta erottelusta ei meinannut tulla yhtään mitään! Lasse ei kertakaikkiaan kuunnellut vaan yritti arvata mitä pitää tehdä? Tiukalla komennuksella ja palkkaamalla sen käteen ennen putkea/A:ta sain sitten kuitenkin sen lopulta kuuntelemaan ja se kyllä erottaa käskyt, Vau!
Se mihin minun täytyy TAAS kiinnittää huomiota on lähdöt! Nyt se esitti jotain kummallista jumppaa siellä, se on nykyään makuullaan kun jätän sen ja nyt se sitten keksi kokeilla kelpaako jos etupää on alhaalla ja pylly nousee? No EI kelpaa ei! Mutta lähtöihin pitää siis taas kiinnittä extra tarkasti huomiota! Ikuisuusprojekti?
Tänän aloitettiin aamu tokolla. Tehtin pitkästä aikaa seuraamista, ihan kivaa peruskauraa. Käännösten arvo on selvästi noussut palkkamisten myötä, mutta edelleen tökkii vähänkin pidemmät suorat, pöh! Lelulla saan vireen kivaksi, tarkkuus kärsii... Ikuista taspainoilua tämä. Ja mä jotenkin vielä kestäisin jos se olisi liikkeiden tekniikka joka hajoilee, mutta kun se on tuo vire joka leviä käsiin ja se on hankalaa, mä en vaan tiedä miten sitä hallitaan? Kuka osaa kertoa mulle sen? Kun ei käppänän kanssa tällaista joutunut pohtimaan. Pitää varmaan kysyä kasvattajalta neuvoa.
Huomenna on Christan treenit, odotan innolla niitä! Christa on itse niin innostunut ja hänen aito innostus ja halu trenata tarttuu ja se on varmasti juuri se mitä tähän alati pimenevään syksyyn tarvitaan!

Detr finns så mycke man skulle vila göra och så lite tid att göra allt. På tisdagen träna vi agility, Marika skola oss, Tack! Hon vet och förstå oss bra! Med henna kan man resonera om alla möjliga (och omöjliga) problem som kommer och hon hjälper mig att själv hitta dem rätta svaren. Vi träna att kontrolera hunden och at den ska komma nära vid behov, svårt!
Lasse testar igen om han måst hällas i starten? Det här bli snart vårt evighetsproblem? Just när jag trodde att han håls så börja han och lyfta rumpan up, framdelen höls ännu, men, NEJ!! Han ska ligga stilla och vänta på lov.

Idag träna vi lydnad, lite ff, det har vi inte gjort på några veckor, för att han hade spänd rygg. Det fungera ganska bra, men jag vet inte hur man skulle få honom och vara "stabil" mellan örönen? Om han få en leksak till belöning så är ff. fint med bra attityd, men tekniken hålls inte ihop. Och om jag belönar honom med godis så hålls tekniken ok, men attityden bli "slö" Imorgon ska jag på Christa Ehnqvist kurs, så kanske jag får därifrån bra tips? Christa är jättebra, hon är själv så ivrig och duktig så man får själv också en "spruta" av träningsmotivation! Och det behövs nog nu när kvällarna börjar bli mörkare och mörkare. Nästa vecke tränar vi redan inne i hallen både agility och lydnad. Fast lydnadsträningarn fortsätter också ute så det bli mera träning!

Till slutet en bild som jag tog efter dagens skogspromenad:) Båda hundarna är våta men bara andra ser ut som om den hade simma?

Kuva koirista metsälenkin jälkeen:) Molemmat koirat ovat märkiä, vain toinen näyttää uitetulta rotalta?

lauantai 22. syyskuuta 2012

Lassesta tuli isä!

Ajatella miten asiat muuttuvat? kaksi vuotta sitten mulla oli vielä kaksi käppänää, ja huomenna tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä kun Eetu nukkui pois:( Tänään mulla on Peppi eläkeläinen ja Lasse-Laser! Hieno koira josta tuli isä eilen! Nemi synnytti 7 reipasta pentua eilen illalla! 4 urosta ja 3 narttua, värijakauma menee samoin, neljä mustaa ja kolme ruskeaa! Yksi narttu on musta ja yksi uroksista on ruskea, kaksi narttua on ruskeita ja kolme uroksista on mustia:) Voi miten kivaa! Huomenna tää pääse katsomaan pentusia Maijan kanssa! Kauhea pentukuume mulla, mutta järki ja onneksi järkevä Velde sanoo että meille ei tule enempää koiria! Lassen kanssa on kädet täynnä töitä ja töissäkin pitää käydä...
Tänään meillä kävi kaimani katsomassa Lassea kun hän harkitsee pennun ottamista Maijalta ja luulen että Lasse teki vaikutuksen Heliin, ainakin tuo jo kyseli että lähtisikö Lasse hänen matkaan??  Onneksi Lasse päätti pysyä kotona! Mulle tulisi kovasti ikävä mun hömppää kaveria jos se muuttaisi... Helin täytyy vaan neuvotella Maijan kanssa Lassen pennusta:)

Tänään olin myös katsomassa agikisoja Lohjalla. Monta tuttua oli kisaamassa ja kun Maija sai urakan päätökseen siirryimme harjulle lenkittämään koiria! Lasse sai juosta neljän göötin kanssa ja kivaa oli! Peppi tyytyi hiukan rauhallisempaan tahtiin mun kantapäillä. Peppi on nyt taas voinut oikein hyvin, se liikku hyvin, hyppii ja juoksee, kiva! Mutta toisaalta kun se ei ole ihan terve oikeasti, niin riski siihen huononemiseen on aina olemassa kun se voi "liian hyvin" ja touhuaa kuten terve koira.. Vaikeaa, kun en kuitenkaan haluaisi rajoittaa liikaa sen elämää ja elämäniloa? Toisaalta jos sitä pitäisi "pumpulissa" se saattaisi elää kauemmin, mutta onko se sitten sen arvoista jos Peppi ei koskaan saa tehdä mitään kivaa? Ehkä me mennään vaan tällä linjalla, saa elää ja touhuta, ihan hurjinta menoa rajoitellaan hiukan ja nautitaan niistä päivistä, viikoista, vuosista mitä meillä on? Kun toisaalta kukaan ei pysty takaamaan etä hissuttelu toisi niitä viikkoja, vuosia kuitenkaan edes lisää? Pysyy ainakin lihaskunto yllä kun Peppi juoksee ja hyppii... Tänään kisapaikalla se ulvoi kun se näki muita koiria radalla, vielä se muistaa mistä oli kyse? Vaika agility on kyllä ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla!

Hur mycke det har hänt i två år? Imorgon bli det två år sen jag hamna avliva Eetu:( Och idag har jag en super-Lasse och han har redan valpar! Vau! Nemi fick igår 7 valpar, 4 hanar och 3 tikar. Både svarta och bruna, en brun hane och en svart tik, resten av hanarna är svarta och tvä tikar är bruna! Imorgon ska jag åka med Maija och se på valparna, roligt! Det skulle vara sååå kul att ta en Lasses valp, men det kan jag inte göra! Tiden räcker inte:(

Idag kom en eventuell valpköpare och hälsa på Lasse, hon tyckte väl om vad hon såg för hon försökte locka Lasse med sig hem? Men Lasse bestämde att stanna hemma hos mig! Och det är nog bra, jag skulle få väldigt lessamt om min Lasse skulle flytta bort...

Vi var idag och titta på agilitytävling här i Lojo! Många bekanta som tävla och efter Maija hade tävla färdigt så gick vi med alla hundarna i skogen och njöt av höstnaturen! Hundarna fick springa och de gjorde de också:)
Peppi var också med i skogen men hon är lite försiktig med främmande hundar så hon höll sig nära mig. Peppi mår ricktigt bra nu igen, skönt! Det är lite svårt att avgöra hur man ska leva med Peppi? Nu när hon mår bra så finns det risk att hon springer och hoppar för mycke och sen är det sämre igen, men jag vill inte förhindra henna helt och hållet heller. För då tycker jag att hennes liv bli så tråkigt och är det sen bättre att hon lever lite längre om livet bara är att ligga i soffan, inte leka med Lasse, int få springa i skogen osv. Agility är slut för hennes del, fast idag när hon såg andra hundar på banan så hon skrek, inte skälde, utan bara yla av att se hinder och hundar som sprang...Kanske vi bara fortsätter livet som vi nu har gjort, lite bromsa hennes fart, men ändo låta henne njuta om små roliga saker?


tiistai 18. syyskuuta 2012

Syksyn iloja?

Mennyt viikko oli suht rauhallinen? Tiistaina Seppo koulutti agilityä, oikein kivat treenit, aloitettiin jarrutreenillä, johon liittyi myös irtoamista, kääntämistä ja oivallus oman rintamasuunnan merkityksestä! Se vaan on niin tärkeää huomioida. Jarrut löytyivät ja tokalla kierroksella tehtiin jo radanomaisesti rataa eteenpäin. Sepolta sain taas paljon ajateltavaa, oma liikkuminen, koiran irrotus ja jarrut ja  se oma liikkuminen. Paljon mitä vielä voidaan parantaa, mutta moni asia toimii nytkin ihan ok. Pujottelua pitää kyllä tehotreenata, sekä erikseen että radalla!
Keskiviikkona Lasse täytti kaksi vuotta!! Mun pentunen, voi miten aika vaan kiitää. Lasse iloitsi syntymäpäivästä ja saamistaan nameista sekä rentoutui Ninan käsittelyssä. Myös Peppi pääsi Ninalle hoidettavaksi. Se oli tasaisesti jumissa, oliko sateisella säällä osuutta asiaan? Lasse taas oli jumissa selästä oikealta puolelta, muuten ei mitään ihmeellistä löytynyt. Kotihoitona jumppaa, venyttelyitä ja pari päivää rauhallisesti? Oikeastaan loppuviikko sitten vain oltiinkin ja lenkkeiltiin. Viikonloppuna Lasse sai jonkun naarmun tassuun ja kun se sitten pääsi vielä nuolemaan sitä niin pari päivää meni kaulurin kanssa, sukka jalassa. Tänään tassu tosin jo näytti varsin siistiltä, mutta varmuden vuoksi jätettiin agitreenit väliin.Pitkällä metsälenkillä sentään käytiin.
Viikonloppuna jos aikatauluihin sopii niin mennään Virkkalaan epiksiin? Mun täytyy harjoitella kisaamista ja luoda meille kunnolliset kisarutiinit. Uusi koira, uudet kujeet:) Pepin kanssa keskityin aina koiran motivointiin, Lassen kanssa siitä ei ole huolta, mutta vireenhallinta ja keskittyminen pitää saada toimimaan:)

Sista veckan var en ganska lugn vecka. På tisdagen träna vi agility med Seppo. Många bra tips och mycke ett fundera, egen rörelse påverkar hunden, det behövs både gas och bromsar och man måst själv röra på sig åt rätt håll, annors gå det nog inte. Slalom ska tränas mera.
På onsdagen fyllde Lasse två år! Min lilla hundvalp, var har tiden tagit vägen? Lasse tyckte om sina födis godisar och slapna av hos fysioterapeuten Nina. Peppi fick också komma till Nina och hon behövde det nog, lite styv här och där.. Lasse var annors i bra kondis, men högra sidan av ryggen var spänd. Vi fick hemläxor, sträcka och gympa extra mycke på ryggen nu.
På lördagen skrapa Lasse sin tass och på natten hade han hunnit slicka tassen så att han fick vara två dagar med "kragen" och sockan på sig. Idag ser tassen riktigt bra ut igen, men vi lämna för säkerhets skull agilityträningarna imellan. Istället gjorde vi en lång promenad i skogen, en ny stig igen!
Om det passar i tidtabeller så ska vi på lördagen och tävla på inofficiell agilitytävling? Vi ska öva hurdana våra tävlingsrutiner ska vara? Hur mycke motion och lek före starten och annors också så behövs det updatering till mina tävlingrutiner, ny hund, som fungerar inte som Peppi:) Med Peppi konsentrera jag att ha kvar lite motivation till tävlingen och med Lasse ska jag hitta på hur man kan lugna ner honom, så att han inte har för mycke fart i fötterna:)


lauantai 8. syyskuuta 2012

Kisat, tävling

Tänään Lassen agilitykisakirja on vahvistettu virallisesti ja ekat startit on tehty. Mitään ihmeellistä kerrottavaa jälkipolville ei jäänyt. Positiivista oli että molemmissa starteissa Lasse pystyi lähdössä makuullaan ja tuli luvan kanssa. Agilityradalla se teki ok A:n kontaktin, hieman epävarmasti, mutta lopulta oikein, eikä ainakaan yrittänyt livistää sieltä pois, Vau! Alku ja loppuverkat sujui suht ok, intoa oli, mutta taluttimessa kävely sujui kisapaikalla aika kivasti:) Pientä innostunutta touhotusta, mutta ei mitään paha sinkoilua sinne/tänne. Verkkaalueella Lasse teki hienosti kepit ja keinun, radalla ei:(
Ikävä kyllä positiiviset uutiset loppuivat tähän? Mun ohjaus oli luokattoman huonoa, seisoskelen ja ihmettelen enkä ohjaa, koira sinkoilee iloisesti pitkin kenttää putkia bongaillen, jep, jep! Tässä kohtaa ainoa vähänkään järkevä vaihtoehto oli keskeyttää, ennenkuin ketään sattuu?
Hyppärillä meno jatkoi jotakuinkin samanlaisena... Hyppy-rengas-putki-pituus, siinä oli alku ja hyppy onnistui, rengas hajosi, putki meni lujaa ja pituus oli ok, sitten olisi pitänyt kääntyä mun myöhässä olevaan valssiin, mutta ei, vaan täysillä esteestä ohi,sieltä löytyi toinen hyppy ja sen takaa vielä yksi putki, jiiihaa! Tässä kohtaa sain äänijänteet käyttöön ja kovaa karjaistu Laser!! toi koiran takaisin mun luo, matkalla kaatui kokonaan yksi hyppy:( Laiton Lassen putkeen nro 3 (väärästä päästä) otin pituuden ja hypyn uudelleen ja siitä jatkettiin jotenkuten yhdessä rata loppuun. Pujotella Lasse ei vielä osaa (kisatilanteessa ainakaan) joten siinäkin tuli pientä epätarkkuutta, mutta kolme vikaa estetä suoritettiin kunnialla! Huh, Huh!!
Kotimatkalla en voinut vastustaa kiusausta ajaa kentän kautta, en tiedä oliko fiksua, mutta omalla kentällä tehtiin pientä pujottelutreeniä ja neuvoteltiin siitä saako Kelpii juosta putkeen joka välissä? Tässä kohtaa sain varmaan harmaita hiuksia, mutta lopulta Lasse ehkä oivalsi että vaikka putki näkyy, sinne ei ole tarkoitus joka välissä mennä? Uusi asia Lasselle?? 

Idag har jag och Lasse tävla vår första agilitytävling! Resultaten var dåliga! Vårt samanarbete fungera inte, jag bara stod stilla och berätta inte i tid vart Lasse skulle gå, så han bestämde själv vad han ville göra? Efter 10 hinder tyckte jag att nu räcker det och gick ut med hunden! Andra banan var inte mycke bättre, fast då fick jag äns munen upp och komendera lasse med mycke hård röst och sen kom han och jobba den sista biten ganska bra? Problemt är kanske att jag var nervös och var sen helöa tiden och när jag inte förde ordentligt Lasse på banan så orka han inte vänta på mig utan sprang ensam och hade roligt? Det most bli förändring till det här! Men nu ska vi fortsätta och träna, många saker som ska tränas mera före vår följande tävling!
Jag börja träna redan idag när vi åkte hem från tävlingen, liten stop på hundplanet och lite slalomträning! Så att Lasse int fick springa i tunneln, fast han såg den hela tiden! Svårt!!
Men nu är det bara att träna vidare!!



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kelpie viikonloppu! Maiskis koirien kanssa leirillä. Perjantaina lähdin aikasin töistä ja ajelin Inkooseen, siellä ruokailtiin ensin ja sitten suunnattiin hakumetsään. Kouluttajana oli Kaisa Hilska, jolla riitti kokemusta ja taitoa ratkoa erilaisia "ongelmia" ja tilanteita. Kiitos hyvälle kouluttajalle! Perjantaina tehtiin Lassen kanssa hajuhakuja ja kiinnitettiin huomiota sen mielentilaan ja kiihkeyteen. Taluttimessa hissukseen metsässä kulkeminen oli Lassesta varmaan hiukan omituista ja se käyttikin nenää ahkerasti maata haistellakseen! Kesti hetken, ennenkuin se oivalsi, että nostamalla nenän sammaleesta ylös niitä hajuja löytyy helpommin? Kaikki maalimiehet löytyi ja parasta oli kun viimeisellä maalimiehellä oli pallo jolla se leikitti, vau! Muilla oli "vain" herkkuja ja ne ei ole ihan se paras juttu Lassesta?
Lauantaina jatkettiin samalla teemalla, tosin nyt Lasse tuotiin takaisin keskilinjalle kun se oli saanut hajun ja se sai juosta keskilinjalta maalimiehen luo! Sepä oli kivaa ja sujui minusta yllättävän hyvin. Nyt Lassellakin alkoi selvästi raksuttamaan että nenä kannattaa pitää auki, metsässä on "ukkoja" Hiukan se kiihtyi ja alkoi tempomaan talutimessa, namit maassa rauhoitti edelleen. Lauantain ikävä puoli oli sää, vettä satoi lähes koko päivän ja lopulta ei edes sadevaatteet estäneet kastumasta, Yäk! Illalla oli vielä tarjolla mahdollisuus testata saalisviettiä oikein maalimiehen kanssa, mutta ilmeisesti koko päivän odottelu ja kaatosade sai Lassen äkkiä toteamaan että: "kiitti, mulle riitti" Joten yllättävän vaisusti se leikki... ja kun Timo hiukan tiukemmin tuijotti Lassea se heti kääntyi pois ja harkitsi jopa mun selän taakse menemistä? Illalla sisällä Lasse kuitenkin leikki Timon kanssa pallolla ja Timo "opetti" sen haukkumaan käskystä ja Lassella oli kivaa!
Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja aamutoimien jälkeen kuuntelimme Juha Korrin luentoa peltojäljestä. Paljon mielenkiintoista asiaa ja selvästi vankka kokemuksen rintaääni. Kun luento oli ohi tehtiin jälkiä ja Lasse pääsi ensimmäisenä suorittamaan. Tällaista jälkeä ei Lasse ole tehnyt, joten minusta se selvisi hyvin, malttamaton se on, kiire sillä on, mutta kertokaa mulle jotain uutta? Jälki saatiin ajettua ja sitten tuli muiden vuoro. Sillä välin Timo leikitti Lassea uudelleen ja totesi että sillä on rodunomainen vietti, innostuu ja saalistaa, mutta ei ole innokas puremaan lelua, lähinnä etuhampailla näykkii... Ok, minua ei tuo edes yllätä ja toisaalta olen ehkä jopa "tyytyväinen" että se käyttäytyy rodunomaisesti. Se kuitenkin palkkaantuu hyvin leluilla ja leikkiin tavalla joka riittää minulle. Ja se leikkii paljon käppänää paremmin:)
Ruokailun ajan pidettiin taukoa ja sitten jatkettiin selvästi jo osaavien koirien kanssa. Olihan se hienoa katsoa miten tarkasti, keskittyneesti ja varmasti ne jälkeä ajoivat. Mutta iltapäivän aikan minulle tuli vahvasti olo, että tämä ei kyllä ole se juttu mitä minä Lassen kanssa aion tehdä. Nostan hattua korkealle niille jotka sitä jaksavat tehdä, mutta se on vaan jotenkin niin pikkutarkkaa nypertämistä?
Me jatketaan aksaa, tokoa ja ehkä sitä hakua tai metsäjälkeä?

kelpie veckoslut! Läger med Maiskin kenneln. På fredagen sluta jag jobbet tidigt och åkte till Ingå. Där skola Kaisa Hilska Sök till oss. Hon är bra skolare och gav många bra tips och saker att tänka på! Lasse använde nog nåsen, men snusa mest på marken, försökte kanske spåra?? På lördagen sökte han bättre och fick redan springa till "gubbarna" från mittlinjen, efter att vi först hade varit i skogen och sökt efter dofterna och han viste vart han skulle springa.. Tyvärr regna det hela lördagen och på kvällen så var alla och allt vått!
När vi kom till huset tillbaka så fanns det ännu möjlighet att testa hundarnas "jaktinstikt", men efter långa dagen och spöregnet så var Lasse inte så ivrig att leka.. På kvällen så lekte han nog inne hur mycket som hälst.
På söndagen så var det fint väder igen! Juha Korri kom och berättä först om spårande på åkern och sen fick alla pröva det också. Vi spåra också en bit, men Lasse hade bråttom och han tyckte att spårande var roligare än att äta alla köttbullar, men det överaska inte mig, Lasse vill ha fart int är det så noga väll.?
Vi testa lite pånytt hans leklust och Timo tyckte att han är typisk kelpie! Ivrig och tycker om att jaga men han önska mera stadigt bett. Jag är nöjd med en "typisk" kelpie, han leker bra på träningar och tycker om det, när han få göra på hans sätt!
Sen åt vi och efter det spåra dom hundarna som redan kunde det. Vau, vad de så fint ut! Men jag tror nog at det här inte är det var vi tänker göra i framtiden? Alltför noggrant och besvärligt.?
Näst vecka ska vi nog träna bara agility och lydnad.