lauantai 25. maaliskuuta 2017

Rallytokoa tuplana

Tämän viikon olen saanut nauttia lomasta. Ja onhan se kiva kun saa aamulla nukkua ja muutenkin saa tehdä ja touhuta ilman että pitää koko ajan katsoa kelloa. Koirat ovat saaneet huomiota ja jopa minun vatsa kiittää ja on voinut epätavallisen hyvin! 
Porvoon kisan jälkeen ehdittiin treenaamaan houkutusta pari kertaa. Jotain ehkä liikahti Lassen päässä, mutta projekti on edelleen kesken ja jotenkin veikkaan että se tulee olemaan kesken vielä syksylläkin?
Lasse kävi  Niinalla viikko sitten. Ja olihan se ressukka jumissa. Talven liukkaat ovat jättäneet jälkensä turbo Laserin kroppaan. Vähän joka kohdassa oli jotain. Suurin pulma on etupää, siellä on hiukan enemmän jumia ja kun jumit siirtyvät jalasta toiseen ja takaisin niin hiukan olemme ihmeissään että mitä hoidetaan milloinkin? Toisaalta kun hoidetaan molemmat etujalat ja selkä siinä sivussa niin eiköhän se siitä taas. Aksa piti nyt vaan jättää tauolle ja kun olin joka tapauksessa jättämässä sitä kesäksi tauolle niin nyt tuo tauko vain alkoi hiukan aikaisemmin.
Rallytokoa emme jätä tauolle vaan sitä kisattiin jopa viikonloppuna. Lohjalla oli tuplakisat. Ensimmäinen startti oli heti aamupäivällä ja toinen oli vasta klo 15 iltapäivällä. Onneksi kisat olivat lägin hallilla, eli Lasse pääsi starttien välissä kotiin nukkumaan ja rentoutumaan. Ja minäkin pääsin kotiin syömään ja siivoamaan.
Ensimmäsellä radalla tehtiin jopa yksi kyltti vasemmalla puolella. No tulipa ainakin testattua oikean puolen seuraaminen. Ja sitä pitää kyllä edelleen vahvistaa. Mitään suurta ongelmaa ei ollut siksi että piti olla oikealla puolella, mutta taas kelpien ajatukset olivat jossain jumissa ja se aiheutti pistemenetyksiä.
Toinen rata oli monipuolisempi ja alkoi juosten pujottelulla jonka uusimme kahdesti, koska Lasse kyllä osaa, kunhan se hiukan keskittyy! Ja osasihan se. Loppurata sujui aika kivasti, mutta yhdellä kyltillä uusin vielä, samasta syystä ja siitä seurasi tietenkin hylky. Sinällään hiukan harmi koska se olisi ollut muuten meidän ensimäinen tulos mestarissa. Mutta toisaalta Lasse tarvitsee sitä että myös kisoissa pitää tehdä kunnolla, eikä tohottaa omiaan. Joten otamme tuonkin maksullisena treeninä.
Kisojen jälkeen oleme ottaneet rauhallisesti, kävelylenkit kytkettynä ovat ok, samoin meillä on lupa rauhallisiin rallytokotreeneihin. Molempia olemme minun lomaviikolla tehneet. Lina on saanut treenata senkin edestä.  Aksaa se on tehnyt kahdesti. keskiviikkona ratatreeninä 17 esteen radalla, jonka se suoritti yllättävän hyvin. Selvisimme parhaimmillamme vain yhdellä pudotuksella (y)
Torstaina olikin ihan eri tyyppinen treeni. Timo Rannikko tuli kouluttamaan Hihan viikkotreeneihin. Rata vaikutti kivalta ja olisihan se ollut kiva päästä kokeilemaan ihan ratanakin, mutta koska Lina ei osaa niin teimme ihan yhden ja kahden esteen pätkinä tekniikkatreeninä. Opeteltiin vekkaamista, putkijarruja, mun pitää todella pysähtyä kuin betoniseinään niin sitten Lina jarruttaa ja kääntyy putken jälkeen! Lisäksi mietittiin mikä on paras/toimivin tapa tehdä niisto? Oikein hyvä ja hyödyllinen treeni tämäkin ja toisaalta minusta nuoren koiran kanssa pitääkin olla monipuolisia treenejä. Sitä rataa ehditään varmaan kaahaamaan ihan riittävästi tulevina vuosina.
Tässä on video keskiviikon treenistä.  Treeni 2303
Tämän lisäksi ollaan lomalla tehty tokoa. Seuraaminen on pikkuhiljaa edistynyt, kesken se on edelleenkin, mutta suunta on oikea. Tunnari edistyy ja nyt Lina (kai) hakee minun hajua.  Noutoonkin on saatu uusia ideoita ja näitä juttuja on toteutettu sekä kotona että perjantain tokovuorolla  sekä tänään Niinan kanssa kentällä! Ihanaa kun pääsee taas ulos treenaamaan.
Ensi viikolla työt taas asettavat raamit arjelle, mutta onneksi illat ovat huomisen jälkeen valoisia niin voidaan treenata illalla myöhempään ulkona!










tiistai 14. maaliskuuta 2017

Ylhäältä alas ja taas ylös ja alas

Sunnuntaina Lasse aloitti tämän vuoden kisakauden Porvoossa rallytokon parissa. Kuluneen viikon varrella oli treenattu ja lenkkeilty ja etsitty sopivaa liikunnan ja levon tasapainoa. Ja tässä ilmeisesti onnistuttiin aika kivasti, koska kisapaikalla menossa mukana oli iloinen ja järkevä kelpie! Hallin veryttelyalue oli tuskastuttavan pieni, mutta onneksi meillä oli lähtönumero 4 eikä jouduttu kauaa odottamaan.
Vime viikolla treenattiin sitä että sanon: "valmis" ja samalla annan namin. Tämä juttu toimi kisassa kuin junan vessa, kun vastasin tuomarille "valmis" niin Lasse otti katsekontaktin ja oli hienosti valmis töihin. Se suoritti rataa häntä heiluen ensimmäiset 8 kylttiä, mutta sitten tuli vastaan houkutus ja vieläpä oikealla puolella. Ja se oli sitten siinä. Lasse meni katsomaan molemmat houkutukset, ei kuitenkaan ottanut mitään suuhun. Mutta myös seuraavat 4 kylttiä kärsivät kovasti houkutukseen kiinnijäämisestä. Mutta sen jälkeen Lasse teki taas paremmin töitä maaliin saakka. Pisteitä menetettiin runsaasti houkutuksen ja sen jälkeisen sekoilun takia. Käytösruutu taas sujui todella hienosti, vaikka tehtävä oli vaikeimmasta päästä, eli seisominen edesä 3min. Minä vielä varmistelin että Lasse on varmasti oikeassa paikassa ja laitoin sen seisomaan varmaan puoli minuttia turhan aikaisin, joten käytännössä se seisoi lähemmäs 4min ilman että yksikään tassu liikkui!! Päätä se hiukan käänteli, mutta sen sallin, koska se on oikeasti erittäin vaikea liike näin vilkkaalle koiralle. Joten vaikka radalla tapahtui kaikenlaista niin fiilis oli hyvä kun tulimme kehästä pois. Tosin kun näin pisteet niin mieliala väkisin laski jonkin verran. Ja joo, meidän tavoite oli hyvä vire ja fiilis kehässä ja se toteutui suurimmaksi osaa... Mutta kun vihdoin sain vireen kohdilleen niin silti meille jäi aika iso ongelma. Mokomakin houkutus ja mokoma impulsiivinen kelpie. Lina suoriutuu nyt jo paljon paremmin houkutuksista kuin Lasse. Ja Lassen kanssa on todellakin treenattu Paljon (!) erilaisia häiriöitä. Nyt se sentään selviytyy aika kivasti muiden käskyistä mutta nuo lelut kehässä ovat lähes mahdoton asia selviytyä?!? Olen koittanut hyvällä ja jopa hiukan pahallakin selittää että mitään ei saa ottaa maasta ilman minun erikseen antamaan lupaa ja uskon että jollain tasolla Lasse jopa tietää sen. Mutta asia ei vaan ole vieläkään riittävän mustavalkoinen, Hoh hoijaa!  Ja kotimatkalla ajellessa olin jo sitä mieltä että siitä ei kyllä varmaan edes tule ikinä ihan mustavalkoista?! Tosin kotona kävin treenaamassa juuri tätä asiaa ja tavallaan on tietysti hyvä että virhe tulee esiin myös ihan lavastetussa treenissä ja siihen voi puuttua, mutta toisaalta se kyllä kertoo että liike ei ole lähellekään kisavalmis. Mutta siitä huolimatta meillä on tuplakisat lauantaina, joten onhan tässä vielä kolme päivää aikaa treenata tämäkin asia kuntoon?! Ei kai se mitään merkitse että en ole saanut sitä kuntoon kuudessa vuodessa?
Joka tapauksessa tässä video meidän kisasta. Siinä on paljon hyvää ja paras osa, eli se tunne että lähdettiin yhdessä radalle ja tultiin sieltä pois yhdessä ei edes näy videolla. Se helpotuksen tunne kun huomasin että tänään ei keitä eikä kuohu vaan tänään Lasse kuuntelee se oli oikeasti hieno <3 Ja käytösruudussa seissyt rauhallinen koira oli lähes uusi tuttavuus minulle?! Ihanaa että jossain asioissa edes on edistytty


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kisakauden alkuun on vain viikko aikaa!

Maaliskuussa olin suunnitellut että lähdetään kisaamaan jotain, jonkun kanssa? Tavoitteita oli vaikka ja mitä mutta lopulta "helpointa" oli laittaa s-postia ja kysellä peruutuspaikkoja rallytokoon Lasselle. Ja niitä paikkoja saatiin enemmän kuin uskalsin toivoa! Joten seuraavan kahden viikon aikana kisaamme neljä starttia! Ensi viikolla kisat ovat la ja su ja seuraavalla viikolla meillä on ekat tuplakisat Lohjalla. Tosin uskon että tuplakisat voivat olla hyvä juttu Lasselle. Niinä kertoina kun ollaan oltu nollakoirana oman suorituksen jälkeen Lasse on ollut kivassa vireessä! Ja niinä kertoina se on ollut myös erittäin yli-innokas ekalla radalla...
Kisoihin on jopa valmistauduttu ja treenattu. Vaikeinta on oikealla puolella tehtävät käännökset. Varsinkin täyskäännös oikeaan, koira oikealla puolella on vaikea. Ja apua jos ennen täyskäännöstä pitäisi vielä istua! Jostain syystä takapään käyttö oikealla puolella tuntuu hukkuneen kokonaan? Minun mielestäni Lasse osasi jo jotenkin käyttää takapäätä oikealla puolella ollessaan mutta ehkä se onkin ollut vain unta?
Lina ei kisaa vielä hetkeen, koska odottelen että neiti tekisi juoksut? Tosin sehän voi tehdä ne vasta syksyllä, joten sen puolesta voisin ehkä ilmoittaa sen rallytokoon? Pitäisi opettaa vain pyörähdys ja eteentulo ilman apuaskelta.
Agilityä on tehty Linankin kanssa ja aloitin jopa pujottelun opettamisen. Olin kohta vuoden suunnitellut että opetan Linan pujottelemaan 2x2 menetelmällä. Mutta en ole opettanut sillä menetelmällä koskaan enkä ole edes livenä nähnyt kenenkään opettavan. Joten kynnys lähteä opettamaan itselleen uutta asiaa vain nettivideoiden pohjalta oli liian iso. Lina saa nyt alkuun ainakin opetella verkoilla ja ohjureilla. Ja Linasta onkin kiva opetella, luulen niin, ainakin vauhdin perusteella. Mielenkiinnolla jään nyt katsomaan miten nopeasti/hitaasti tämä projekti etenee?
Ja tänään Linan kisakirja tuli varmennettua kun Anders Virtanen mittasi Linan ja hänkin sai siitä medin, aika reippaasti vieläpä. Joten seuraava suurempi askel aksassa olisi sitten ilmoittaa Lina kisaamaan? Tosin sitä ennen pitää kiertää melkoinen määrä epiksiä ja erilaisia koulutuksia, pitää saada tuntumaa eri halleihin, esteisiin jne. Mutta nämä ovat kesän suunnitelmia, tässä välissä on vielä koko valoisa kevät! Ihanat illat metsässä ja kentällä ja mahtavat aamulenkit lintukonserttia kuunnellen.