maanantai 26. elokuuta 2019

EVL on korkattu

Lauantaina olikin jännä päivä, Hiidenhaukkujen tokokokeet. Ja ekaa kertaa eläessäni kisaisin itse korkeimmassa luokassa Turbo-Laserin kanssa!?!
Aamulla jännitti yllättävän paljon ja jännitys vain kasvoi, kun tultiin sinne tutulle kentälle, jossa oli niitä kivoja tuttuja ihmisiä. Tuomarina toimi Pirkko Bellaqui.
Evl oli jaettu neljään kehään ja ensimmäisenä tehtiin kiertonouto. Lasse oli hiukan innokas ja oli kovin lähdössä kiertämään jo ennen liikkeen alkua, mutta onneksi se kuitenkin malttoi. Kierto sujui hyvin ja pysäyttävä oli seisominen, joka sekin onnistui. Saatiin oik. avohyppy ja nouto onnistui mutta sitten jouduin hiukan auttamaan että Lasse muisti myös hypätä ja loppu perusasento oli varmaan vähän vino?  Pisteitä tuli 7,5.
Seuraavassa kehässä aloitettiin seuraamisella joka sujui kivasti peruutuksissa tullutta piipitystä lukuunottamatta. Liikkuri hiukan takelteli jossain vaiheessa, mutta se ei onneksi meitä haitannut ja pisteitä tuli 8,5
Seuraava liike oli ohjattu nouto. Lasse tuntui taas aika innokkaalta mutta malttoi odottaa käskyä. Merkille se meni hyvin, mutta sitten se oli hukassa?! Kapuloista olisi löytynyt vain keskimmäinen joten kutsuin sen pois, eli 0p. Ja tästä aika kiihtyneestä mielentilasta piti siirtyä tekemään tunnaria, Kääk! Liikkuri unohti kääntää minut ympäri ja kysyin siitä ja koko tilanne tuntui enemmän kaoottiselta kuin hallitulta, joten olin suuresti yllättynyt kun Lasse toi oikean kapulan?! Toki se oli niin sekaisin ettei edes lähtenyt ekalla käskyllä ja kapulaa pyöriteltiin suussa, mutta se käytti nenää tuossa mielentilassa, Jee! ja saatiin kuitenkin 6p.
Sitten piti vielä koota keskittyminen ja suorittaa kaukot. Tiukasti käskyttämällä Lasse hallintaan ja viivalle, heti kun pystyttiin, koska tässä kohtaa otin pienen aikalisän ja tehtiin yksi pyörähdys. Lasse yllätti ja selvitimme kaukot yhdellä tuplakäskyllä ja ilmeisesti pienellä tekniikkavirheellä S-M vaihdossa. Pisteitä tuli 6, joten ilmeisesti Pirkkoa häiritsi Lassen oik takajalan seilaaminen? Sehän ei varsinaisesti liiku eteenpäin, mutta siirtää O/T jalkaa sivusuunnassa ulos-sisäänpäin useammassa vaihdossa.
Sitten oli tauko ennen kolmatta kehää. Lasse joi vähän ja odotteli välit autossa. Kolmas kehä alkoi Z:lla ja se sujui hienosti, 9,5p. Sitten tehtiin luoksetulo jossa seisominen oli löysä mutta maahanmeno hyvä, pisteitä 7,5p. Viimeisenä oli ruutu. Lassehan ei juurikaan ole treeneissä tehnyt tyhjää ja ruutua putkeen vaan olen pitänyt ne tarkoituksella erillään. Lasse katseli hiukan ruudun suuntaan mutta eteni kuitenkin riittävän suoraan ja osui ekalla yrityksellä tyhjään. Tässä auttaa toki, että se on ilmeisesti oppinut, että jos on ympyrä maassa niin sinne pitää mennä. Myös ruutuun se meni upeasti ja pysähtyi juuri sinne minne pitääkin ja saatiin se vielä näyttämään siltä että se olisi totellut minun käskyä ;) "Kohti koiraa" ja kun olen n 3-4m päässä ruudusta Lasse nousi istumaan, What?! Se kuitenkin istui paikallaan kunnes kutsuin sen, mutta pisteet menivät nollille ja se vieläpä tuli siististi seuraamaan, eikä keulinut, Harmittaa!
Ja nyt jäljellä oli vain paikkikset. Perjantaina mietin, että onkohan Lasse edes treeneissä istunut täyttä kahta minuuttia rivissä ja kävin kokeilemassa sateessa että istuuko se? Ja tottakai Lasse istuu! Ja istui nytkin kympin arvoisesti. Mutta paikalla makuussa se haksahti naapurin aika kovaääniseen käskyyn ja meni maahan. Mutta loppuliikkeen se suoritti taas hienosti, mitä nyt perusasento oli taas hiukan vino. Tästä 7,5p
Pisteitä kertyi lopulta 192,5 ja sillä saatiin sentään hyväksytty tulos. Tuomari ei ollut lepsuimmasta päästä ja pari työtapaturmaa sattui, mutta Lasse näytti että se kuitenkin osaa ja pystyy. Toki tekisi hyvää treenata ja saada varmuutta moneen kohtaan. Mutta voimme jatkaa kisaamista syyskuussa.
Olen oikeasti ylpeä meidän suorituksesta, me tehtiin se yhdessä. Kehässä ei ollut hetkeäkään sellainen olo että olisin ollut siellä yksin, mulla oli rinnallani Lasse joka oli minun kanssa yhteisessä kuplassa jokaisena hetkenä <3 Ja tämä tunne oli minulle se maailmanmestaruus, Me tehtiin yhdessä ne liikkeet. Me ollaan opittu toimimaan yhdessä koirakkona ja osataan kommunikoida ja tulkita toisiamme niin että meidän tekeminen jopa näyttää, ainakin paikoitellen, helpolta ja hienolta.

                                                              Lasse <3<3<3


maanantai 19. elokuuta 2019

Tokoa ja lisää tokoa ja pohdintaa

Lassen kesä on ollut tokopainotteinen. Kunhan se tokeni hampaiden poistosta niin ryhdyttiin treenaamaan ja treenattiin teemalla vähemmän on enemmän. Lassen kanssa ei vaan voi tehdä montaa toistoa samasta liikkeestä, kun sitten se keksii uusia versioita. Ja kun Lasse sai voittajaluokasta ykköstuloksen niin sitten heinäkuussa ryhdyttiin treenaamaan EVL:n liikkeitä. Ja onni on älykäs aikuinen koira joka osaa oppia. Jostain ihmeen syystä monelle se niin paljon päänsärkyä aiheuttanut tyhjään lähetys on ollut Lasselle helppo?! Ja se jopa lähtee siitä ruutuun hyvin, ainakin treeneissä..? Ensimmäinen tosipaikka on ensi lauantaina kun käydään hakemassa treenilista Hihan omasta kisasta. Ykköstulos ei ole mitenkään realistinen mutta jos saisi jonkun tuloksen? Sekin on kyllä hiukan riippuvainen kuun ja tähtien asennosta. Mutta ollaanpahan yhtä kokemusta rikkaampia lauantain jälkeen. Ja kun eka evl:n koe kuitenkin jännittää niin helpompi se on suorittaa tutulla kentällä tuttujen kavereiden keskellä kuin jossain vieraassa paikassa.

Ja Lina sitten? Sehän ei ole tokoillut kesällä oikeastaan ollenkaan. Sen kanssa on vain oltu ja leikitty ja hiukan hakuiltu ja vepeilty. Edes aksaa ei juurikaan ole tehty. Nyt elokuun alussa oli kolmet Villen treenit joissa Lina yllätti iloisesti olemalla kuulolla ja osaamalla. Sonjan treeneissä se sitten olikin ihan villi ja juoksi hurjan kovaa ja korvat olivat enemmän koristeena. Saatiin läksyksi kuuntelutreeniä.
Mutta se toko. Siinä on hiukan paljon odotusarvoja ja jos koitan riisua odotuksia pois, niin kadotan samalla motivaation, siis Linan motivaation. Ruutukin on tällä hetkellä kovasti mielenkiintoisessa vaiheessa. Lina lähtee ekalla lähetyksellä sinne mielellään, mutta se ei juokse ruutuun suoraan vaan kiertää sen ympäri ja tarkastaa onko siellä palkkaa ja jos ei ole niin se tulee pois. Eikä muuten juokse sinne uudestaan. Ja jos sen vielä saa juoksemaan ruutunauhojen sisäpuolelle niin se ei jää sinne vaan haluaa takaisin minun viereen, missä palkatkin on..? 
Ja tällä hetkellä en usko että lelun vieminen ruutuun on ratkaisu, kovin pitkäkestoinen ainakaan? Joten syksyksi on tiedossa mielenkiintoisia pähkäilyjä. Voipi olla että vähemmän treenataa ja enemmän pohditaan?
Lassen kanssa kesällä tokon rotumestaruuskisojen palkintojen jaossa