keskiviikko 29. elokuuta 2012

Ja sitten tämän viikon kujeita. Maanantaina tuli ihan extempore tilaisuus lähteä kokeilemaan vepeä ja minä en sitten kauan miettinyt, eikun  menoksi. Ajettiin Marikan perässä johonkin Kirkkonummen takametsään pienen lammen rantaan. Siellä oli ensin radan rakennusta, eli kumiveneet, maalitolpat yms kannettiin rantaan ja sitten vaan treenaamaan. Aluksi kokeneemmat koirakot treenasi ja minä palkkasin rannalla ja hiukan verestin soututaitojani. Hienolta se näyttää kun osaavat koirat vei köyttä, haki venettä jne.
Sitten olikin Lassen vuoro. Lasse pitää uimisesta ja olikin ihan innoissaan kun tultiin rantaan. Ensin kokeiltiin miten Lasselta onnistuu venestä hyppääminen? Hyvin sujui, veneessä oleminen ei jännittänyt ja veteen kunnon loikalla vaan:) Kun tämä sujui näin helposti siirryttiin seuraavaan tehtävään, eli veneeltä piti käydä hakemassa köysi ja tuoda se rantaan. Aluksi Lasse ihastui airoihin ja kesti hetken ennenkuin se oivalsi napata köyden vedestä, mutta sitten se uikin hienosti rantaan köyden kanssa. Seuraavalla kierroksella asiaa vähän vaikeutettiin kun pelkkä köyden tuominen ei riittänyt vaan venekin piti tuoda mukana. Marika kiltisti auttoi vähän airoilla alkuun ja reippaasti Lasse sitten toi köyden ja veneen rantaan. Hieno kelpie! Ja minä kun olen ollut huolissani sen puruotteesta, uidessa se ainakin piti napakasti köydestä kiinni ja luovutti sen hyvin rannassa mulle. Hiukan tämä treeni otti kunnon päälle kun ei meinannut jaksaa nameja syödä?!?
Illalla kotona Lassea odotti vielä yksi järkytys, syksyn kosteassa ilmassa Lassen turkki ei ollutkaan kuivunut kunnolla joten Lasse joutui fööniin, Hui! Kyllä oli noloa!
Tiistaina oli agiitreenien vuoro. Tällä viikolla ei leijailtu vaan sählättiin... Ehkä eilinen vepeily vielä painoi vai mikä mahtoi olla kun ei agistä meinannut tulla mitään? Teemana oli poispäinkäännökset, mutta vaikka miten mietin niin me ei taidettu tehdä yhtään sellaista? Takaakiertoja tehtiin kyllä, valsseja ja päällejuoksuakin treenattiin, mutta ne poispäännöskäännöskohdat jäi meiltä saavuttamatta:)
Lasse kohelsi, rimat ei pysyneet kunnolla ja mun ohjaus ei taatusti ollut coolia eikä harmonista:(  No näitäkin päiviä mahtuu mukaan elämään.. Lisäksi ilmoitin Lassen virallisiin kisoihin, syyskuussa startataan Espoossa.
Tänään tehtiin vain metsälenkki, eikä edes kovin pitkää, kun Peppi oli mukana. Mutta sää oli niin kiva että oli ihan pakko päästä vähän nauttimaan luonnosta. Löydettiin jopa pari pientä kanttarellia, mutta jätettiin ne metsän joku muu poimikoon ne koriinsa?

På måndagen fick vi möjlighet att träna vattenräddning och varför inte? Så vi åkte till en strand med Marika och vattenrädningschampionen  kelpien Rico. Först träna hundarna som redan kan saken och vist såg det fint ut! Sedan var det vår tur och fint gick det också, första uppgiften var att Lasse skulle sitta i gummibåten och när båten var c.20m från  stranden så fick jag kalla på Lasse och han skulle hoppa från båten till vattnet och simma till stranden. Ingen konst, tyckte Lasse! Kvällens andra uppgift var at söka ett rep från båten och hämta den till stranden. När det här också var lätt, så på följande gång var repet fast i båten och Lasse hämta repet och båten till stranden!! Vau! Fin hund! Träningarna var roliga men mycke våta:) När vi kom hem så torka jag Lasse med hårtorkaren, fast det tyckte Lasse nog att var tråkigt:(
På tisdagen hade vi agilityträningarna. Det fungera inte så bra som det gjorde sista veckan. Kanske Lasse var trött efter allt simmas? Något var det, för han bara sprang och skutta fram och tillbaka utan att alls äns försöka göra rätt? Sista biten fick vi ändo och fungera på något sätt.. Och jag som har anmält Lasse på en officiel agilitytävling i september. Hoh hoijaa!
Idag har vi bara promenera i skogen och vila. Peppi var med i skogen så vi gick en lätt stig och inte för länge, men vädret var så underbart att jag måste slippa i skogen och njuta. Vi hitta några kantareller, men lämna dom sen i skogen så nån annan kan plocka dem i sin korg?

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tänään on taas ollut aktiivinen päivä! Pitkästä aikaa, ekaa kertaa tänä kesänä tehtiin jälkeä. Tai melkein tehtiin jälkeä, itseasiassa opetin keppien ilmaisua... Mutta ihan sama sanoo Lasse, kivaa tekemistä, saa käyttää nenää ja aivosoluja. Ja kyllä pienellä kelpillä oli ihmettelemistä kun naksu tulikin maahanmenosta ei kepin suuhun ottamisesta!?! Mutta aika äkkiä se tän "ongelman" ratkaisi, tosin sitten se kyllä yritti jäljestä seuraavan kepin ryömien, hiukan hidas mutta ainakin tarkka menetelmä?
Illalla olikin tokoa vuorossa, luoksetulo oli aiheena ja siihen liittyen tehtiin pysäytyksiä, Lasse kiersi kahta siivekettä, näin ennakointi on vähäisempää, ja siihen otin sitten seisomaan pysähtymisiä, joista Anu palkkasi! Jokainen kerta meni ihan hyvin eikä edes ennakoinut pahasti, Hyvä!
Lopuksi tehtiin isossa ryhmässä luoksepäästävyys ja paikallaolo. Luoksepäästävyys meni hyvin, Lasse malttoi, Jes! paikallaolokin oli tosi hyvä, ottaen huomioon, että sitä ei ole tehty ryhmässä sitten kesäkuun puolivälin onnettoman SM-kisan. Tässä välissä olen siis opettanut ja vahvistanut että leuka pysyy maassa, eikä saa nousta, tapahtui mitä vaan? Otin paikan rivin päästä ja jätin reilusti tilaa viereiseen koiraan, sitten tehtiin 2min paikallaolo etäisyyttä oli ehkä 2-2,5m? Jotta treeni olisi riittävän haastava laitoin namit maahan kuonon ympärille ja sitten vaan oltiin.. Hienosti meni!! Hurraa! Tästä pitää vaan jatkaa pikkuhiljaa, saada paljon onnistumisia ja samalla lisätä haastetta, matka ja aikaa, kyllä siitä vielä hyvä tulee?!
Ensi viikon suunnitelmasa on hiukan lisää jälkityöskentelyä, agilityä ja valmistautumista ensi viikonlopun leirille!

Vi har spåra idag! Första gången i år... Auts! Men idag jobba vi lite med saken. Vi övar att markera pinnarna med att lägga ner sig, inte ta dem i munnen och springa:) Jobbigt, att tänka tycker Lasse. När han fatta att man skulle lågga ner sig alltid vid käppen, så försökte han spåra krypande en bit, lite långsamt, men nogrant?
På kvällen träna vi lydnad i gruppen. Det här har börja fungera bra. Teman var inkallning och vi öva att stanna och stå, för i själva inkallningen har vi inga problem.. (knak, knak) Det här öva vi med att Lasse sprang runt två stolppar och alltid då och då stanna jag honom. Han jobba fint och jag märkte att det här kan han nu också! Jag most komma ihåg att gå framåt, så att det inte bli trist för Lasse?
Till slutet gjorde vi platsliggande i grupp. Vi har inte träna det här i grupp sen i juni pga. problem som kom fram i tävlingssituationer.. Men idag träna vi igen. Jag gjorde det lätt för Lasse, Lasse fick kantplatsen, långt avstånd(5m) till hunden som var bredvid och jag lämna honom bara 2-2,5m, men nog hela 2min. Han skötte sig fint!! Wau! Höll huvudet/käken ner och var helt lugn och trygg! Det känns så jättebra efter allt s-k-i-t!
Nästa vecka tränar vi kanske lite mera spår och agility riktigt säkert och på fredagen ska vi på läger! Så nästä veckoslutet ska vi träna mycke! Kanske bäst att inte träna för mycke på början av veckan så vi orkar jobba på helgen?


torstai 23. elokuuta 2012

Voi mistä sitä aloittaisi? Täällä ihanalla onnen kukkulalla on niin kiva nauttia silloin kun asiat sujuu! Täällä mä viihtyisin useammin?
Lassesta tule isä ensi kuussa! Ultrassa näkyy 6 pentua!! Ihanaa!
Viikonlopun treenaamisen jälkeen päätin maanantaina että käyn kokeilemassa mitä tapahtuu jos mennään Lassen kanssa epävirallisiin agikisoihin? No, ensin se hetken ihmetteli, verkan jälkeen sillä syttyi lamppu, Agilityä! Ja sitten se sähläsi ja joutui autoon jäähylle, sählasi lisää, joutui uudelleen autoon, mutta lopulta se päätti pitää päänsä kasassa ja tehdä kuten pitääkin.
Möllien rata oli kiva, hiukan haasteellinen puomille vienti, mutta muuten jouhevaa etenemistä. Eniten mua jännitti lähtötilanne, keväällä ne oli vähän kaaosmaisiakin ja vaikka niitä on kesän aikana kovasti harjoiteltu luottoa ei vielä ole...No ensin jätin istumaan, palkkasin ja jätin uudelleen odottamaan. Luvan saatuaan Laser tuli, kääntyi hyvin kolmoshypyllä, irtosi putkeen ja puomille vientikin onnistui hallitusti! Sitten itse mokasin yhden putkeen viennin jarruttamalla liian aikaisin; ohjaa-älä oleta! Loppurata olikin ilottelua, hyvä kontakti A:lla, hieno irtoaminen putken ja ja loput hypyt! Wau! Me tehtiin se! Lähes kyyneleet silmässä tultiin koirakkona radalta pois, yhdessä rinnakkain...
Sijoitus oli 2, palkinnoksi saatiin Laserille puruluu ja mulle töihin käytännöllinen istuinalunen! Kisapaikalla sain vielä super-ihanan kommentin meidän menosta, ohjaus on "coolia" Ja yhteistyö "harmoonista" Voi miten mä olin onnellinen!
Tiistaina olikin Sepon treenit. Myöhästyin alusta parikymmentä minuuttia, töissä oli vanhempain-ilta. Sepon rata näytti mielenkiintoiselta, tehtävä oli selkeä, ohjaa tarkasti turhia tekemättä! Olosuhteet treenaamiselle olivat haasteelliset; koira oli istunut autossa puoli kuudesta lähtien, trenikentälle tultiin 19.35 ja oma vuoro koitti lähempänä klo 21.30. Lassesta huomasi, että verryttelystä huolimatta, se pursusi energiaa ja oli tosi kyllästynyt istumaan autossa! Jotenkin päästin kentälle ja sitten Lasse yllätti! Se teki töitä ihan satasella! Sähläämättä mitään turhaa missään välissä! Mikään ei ollut liian vaikeaa, jarrut oli ja piti, vauhtia oli, käännökset oli mielettömän hienot ja yhteistyö oli saumatonta, uskomaton fiilis! Mielettömän hieno koira!! Seppo kehui meitä ja mua jo lähes nolotti, vaikka kun päästiin Lassen kehumisen niin olin samaa mieltä Sepon kanssa! Siinä on ainesta vaikka ja mihin!

Keskiviikko oli ihan lepo/palautumispäivä molemmille ja tänään tehtiin vain pitkä metsälenkki, löydettiin uusia polkuja taas ja nautittiin sateen jälkeisestä raikkaasta, hiukan jo syksyisestä metsästä yhdessä.

Hur ska jag börja? Det har hänt så mycke härliga saker! Jag kommer att le ännu hela nästä veckan:) Lasse ska bli pappa i september, ultra visar 6 valpar, spännande!
På måndagen så tyckte jag att vi ska testa hur det gå på inofficiell agilitytävling? Det gick fint! Banan var rolig, solen sken och Lasse var Laser! Superhunden! Jag fundera före tävlingen mycket på hur starten kommer att bli? Lasse hade på våren tändens att "rymma" och jag lita inte på honom nu häller 100% ? Men han skötte sin del och jag fick konsentrera at sköta min del! Efter banan kom vi ut från ringen tillsammans, bredvid varandra och lita på varandra! Härlig känsla! We did it!!
Plaseringen var 2. och Jag blev så lycklig när en bekant kom och berömde oss efter tävlingen, vi är "cool" och vårt sammanarbetet är "harmoniskt"
På tisdagen fortsatte vårt perfecta sammanarbetet! Vi hade Seppos träningar och banan var krävande, inte omöjlig, men man kunde inte slapna av en endaste sekund. Vad gjorde min Laser-hund? Ja han kom på startlinjen, vänta på lov, kom med full fart, hoppa fint, bromsa och vände sig i luften när det behövdes!
 Han har alla dem egenskaper som världens bästa hundar har, sa Seppo. Så tycker jag också, Laser är världens bästa! Och en vacker dag kanske han få tävla med världens bästa hundar?

På onsdagen vila vi bara och idag har vi gjort en härlig lång skogspromenad. Det doftar lite höst i skogen, vi hitta nya härliga stigar och bara njöt om att få vandra tillsammans, tillsammans med min Lasse!


lauantai 18. elokuuta 2012

Uusi yritys kun vuodatuksen kanssa oli ongelmia koko kesän. Eli mitä on kesällä tehty? Ollaan korkattu tokoura, ei niin hurjan hyvin, mutta ilman ihan suuria katasrofeja kuitenkin. SM-kisoihin jouduttiin lähtemään, kun Teppo poti jalkaa. Kisat ei tosiaan menneet ihan putkeen, mutta opin paljon ja olin tyytyväinen moneen asiaan, en todellakaan kaikkeen, mutta, mutta...
Kisojen jälkeen on keskitytty paikallaoloihin ja seuraamiseen, unohtamatta niitä hauskoja liikkeitä, luoksetuloa ja jääviä.
Agilityssä meillä puhaltaa uudet tuulet. Aluevalmennuksen paikka on sanottu irti luottamuspulan vuoksi ja siirrytty Turkuun treenaamaan Sonja Paavolan kanssa. Yhteistyö on vasta alussa, mutta vaikuttaa lupaavalta:)
Kesällä Lassella kävi myös tyttöystävä, Nemi. Viikonpäivät lenkkeiltyämme Lasselle kirkastui mitä juoksunartun kanssa voikaan tehdä ja ensi maanantaina Nemi menee ultraan, joten sitten tiedetään seuraako meidän metsäretkistä jälkikasvua?
Heinäkuussa olimme Hi-han leirillä, paljon tokoa ja lisäksi kokeilimme vepeä. Tokossa kouluttajana oli Ansu Leiman ja leirin anti oli fantastinen. Paljon hyviä neuvoja, paljon kotiläksyjä ja paljon uutta motivatiota treenaamiselle. Vepekin oli hauskaa, erilaista ja vetistä, mikä sopi erinomaisesti tuona helteisenä heinäkuun viikonloppuna. Ehkä vepestä joskus tulee meidän kesähupailu laji? 

Nyt försök! Det har varit så mycke problem med vuodatus bloggen  så att jag byter nu.
vad har vi gjort på sommaren? Vi har tävla i lydnad. Inte med så bra resultat, men jag har lärt mig mycke och vet nu hur jag vill/ska gå framåt. På FM tävlingen tävla vi och det var många saker som fungera fint, men också en hel del saker som vi ska kämpa med.
Mest har vi nu jobba med platsliggande och ff. Visst har vi gjort en hel del roliga saker också t.ex. inkallningar:)
I agility har vi nya vindar, Vi lämna vår gamla träningsgrupp och har börja sammanarbeta med Sonja Paavola. Nu verkar det bra och jag tror att det här var just vad vi behövde. Den gamla tränaren hade lite attitydsproblem med min hund, så jag tyckte att det är ingen ide att fortsätta!
På sommaren har Lasse också träffa en söt tik och efter en veckas lekande och springande så gick det ett ljus upp till Lasse och han fatta vad allt man kan göra med en löptidstik... Nemi ska gå på ultra på måndagen så nästa vecka få vi sen veta om våra skogspromenader lyckades:) Mycke blåbär har vi i alla fal ätit i skogen, så vitaminer fick alla, och hoppas förstås att det bli valpar också?
Vi var i juli på läger i Räyskälä och där träna vi lydnad och vattenräddning. Fint veckoslut och mycke bra tips till lydnaden, tack Ansu!