perjantai 18. joulukuuta 2015

Vuoden viimeisiä treenejä

Tämä vuosi alkaa väistämättä olla kohta loppu ja uutta vuotta pitäisi kai pikkuhiljaa suunnitella?Pikaisesti kävin lukemassa mitä vuosi sitten kirjoitin ja aika kivasti on toteutunut se mitä ajattelinkin? Aksaa tehtiin alkuvuodesta ja kesällä aktiivisemmin kuin koskaan ennen ja tuloksia tuli  parin luvan verran ja muutama hyvä vitosen rata.
Valmennusryhmässä oleminen oli superkivaa ja tykkäsin siitä kovasti ja säännöllinen treenaaminen myös tuotti tulosta ja meidän yhteinen tekeminen parani huomattavasti. Vuoden aikana tekemiseen on tullut varmuutta ja tällä hetkellä useimmat radat sujuvat kohtuullisen hyvin ja enemmänkin radoilla on pari, kolme kohtaa joita pitää treenata, kuin että ei päästäisi alkua pidemmälle?
Elokuussa tapahtui taas se mitä ei pitäisi tapahtua ja Lasse loukkasi itsensä. Siihen jäi sitten loppuvuoden aksat. Pari kertaa ollaan nyt marras/joulukuussa käyty Saijan treeneissä ja se on kyllä ollut ihan mielettömän kivaa. Lasse on kestänyt treenit ihan hyvin mutta minulle jäi pelko takaraivoon enkä ole vielä päättänyt mitä teen Lassen kisauran suhteen?
Tokon treenaaminen on jäänyt tänä vuonna vähemmälle, kun innostuttiin rallytokosta. Tokossa käytiin sentään kisaamassa yksi virallinen kisa tuloksella 180/200p.  sijoitus taisi olla 3. Ja kun kyse oli arvokisoista eli piirimestaruuskisasta niin edustimme myös joukkueessa Hiiden haukkuja, jonka joukkue sai hopeaa.

Rallytokossa kisasimme sitten hiukan enemmän, eli kolme kertaa alokasluokassa joten siitä tuli RTK1. Lisäksi ehdimme loppusyksystä kisata vielä kaksi kertaa avoimessa luokassa, josta ensimäinen kisa tuotti tuloksen ja toisesta kisasta tuli hyl. Siis Lasse teki todella kivasti töitä, minä vain laitoin käden kuulemma liian aikaisin taskuun maaliin tulon jälkeen, joten siitä tuomari hylkäsi :(

Vepessä otettiin hiukan takapakkia heti ekoissa treeneissä kun Lasse unohti että pitää uida kokoajan ja sen seurauksena se hiukan kävi pinnan alla. Tämän jälkeen Lasse oli sitä mieltä ettei vepe olekaan niin kivaa? Joten Lasselle ostettiin kelluntaliivit ja aloitettiin hiukan niinkuin alusta. Loppukesän treenit olivat jo todella hyvän tuntuisia ja kun pääsin vielä livenä katsomaan vepekoetta, niin ehkä minä uskallan ilmoittaa Lassen ensi kesänä soveen?
Lisäksi pentukuume paheni kevään kuluessa aika paljon ja kun toukukuussa minulle valkeni etteivät kaikki kelpiet ole kuten Lasse, niin uskalsin varata pennun ja heinäkuussa meille muutti Winsure Real Sugar, eli Lina <3
Pentu on tietysti vaatinut oman aikansa ja se on ehkä hiukan ollut pois Lasselta? Toisaalta Lasse arvostaa ihan eri tavalla niitä kertoja kun lähdetään kahdestaan kisoihin/treeneihin.

Uutena juttuna aloitimme haun nyt syksyllä kun Lasse joutui jäämään pois aksasta. Olemme käyneet Hi-han ryhmässä, mutta siinä on ollut valitettavan vähän osallistujia. Lassen treenien pääpainona on ollut ilmaisut irtorullilla. Ja nyt joulun kunniaksi ostin Lasselle kiintorullan, jännän äärellä ollaan, miten saan opetettua rullailmaisun? Katsellaan nyt miten pitkälle Lassesta ja minusta on tässä lajissa? Lassesta tykätään ryhmässä ja sunnuntaina se sai kehuja: Ei puutu vauhtia eikä motivaatiota. Hiukan kun se vielä hoksaa käyttää enemmän nenää, niin sitten siitä tulee erinomainen.

Ensi vuoden tavoitteita pitää vielä hiukan pohtia, joten niistä kirjoitan sitten kun tiedän mitä kohti tähdätään?

                                Ensin vietetään joulua ja syödään nautitaan toistemme seurasta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti