Viime lauantaina luin kaikessa rauhassa kirjaa kun puhelin piippasi. Hetken kuluttua luin viestin ja siinä sanottiin että meille olisi paikka avoimeen luokkaan Huittisten tokokokeeseen seuraavana päivänä. Kirja jäi kesken ja hetken pohdinnan jälkeen päätin ottaa paikan vastaan, helteestä huolimatta.
Joten su aamuna meillä oli herätyskello soimassa ja virkeästi vaan ylös. Tavarat ja Lina autoon ja menoksi. Onneksi avoimen luokan alkamisaika oli jo 10.15, eli matka Huittisiin ainakin saatiin ajella ihan ok kelissä.
Perillä olimme hyvissä ajoin ja ilmon jälkeen ehdin vielä lenkittää Linaa hiukan. Lina tuntui mukavan rennolta. Tuomarina oli Ilkka Sten ja liikkurina Jyrki Heino. Ilkka on tuttu entuudestaan mutta liikkurin tapa puhua erittäin kuuluvasti (karjua?) oli hiukan yllätys. Tälläista häiriötä ei muuten olla treenattu.
Toinen asia mitä ei myöskään oltu treenattu oli kalkilla piirretty ruutu. Lina on vielä aika kiinni ruudun reunanauhoissa, joten hiukan jännitti miten se hahmottaisi hiukan erilaisen ruudun?
Avoin luokka alkoi paikallaoloilla kahdessa ryhmässä ja kun Lina oli luokan ensimmäinen koira niin saimme reunapaikan ensimmäiseen paikkisryhmään. Paikallaistuminen sujui hyvin. Kun suoritus oli ohi ja tuomari vielä jakoi pisteitä näytin varovaisesti vähän Linalle ruutua, joka oli käytännössä ihan meidän vieressä.
Toisessa paikkisryhmässä sitten tapahtui enemmänkin, kun staffiuros lähti haistelemaan viereisen rotikkauroksen takamusta, Kääk! Mutta täydet pisteet rotikalle joka ei tainnut edes päätään kääntää vaan istui tyynesti kuten oli käsketty. Staffin kisa katkesi siihen ja jouduimme hiukan odottamaan kehään pääsyä, kun sen papereita kirjoitettiin. Odotellessa Lina tuntui kivalta, ihan rennosti istui vieressäni. Liikkeet tehtiin taas sekoitetussa järjestyksessä.
1. Hyppy 10p.
2 Kaukot 10p.
3. Nouto 8p (tuplakäsky lopussa)
4 Liikkeestä seisominen 10p.
5. Luoksetulo 10p.
6. Kartion kierto 8p. (tuplakäsky taas lopussa)
7. Ruutu 8p. (tuplakäsky kun kääntyi liian aikaisin)
8. Seuraaminen 8,5p. Ehdottomasti parasta seuraamista mitä ollaan ikinä kisassa tehty, Jee!!
9 liikkeestä istuminen 9p.
10 kokonaisvaikutelma 9p. Minä kuulemma käytän liikaa tuplakäskyjä sanoi tuomari. Mutta kun koira ei ihan vielä osaa niin valitsin auttaa sitä.
Helteestä huolimatta oli tosi kiva kisapäivä ja Linan mielentila oli super! Lopulta saimme pisteitä 291,5 ja se riitti KP ruusukkeeseen ja luokkavoittoon. Seuraavaksi nokka kohti voittajaluokkaa. Tosin voi olla että syksyllä vielä piipahdamme piirimestaruuskisoissa avoimessa luokassa. Voittajan liikkeet ovat vielä senverran keskeneräisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti