Tammikuu on jo pitkällä ja valon määrä on lisääntynyt silminnähden. Talvi tuli vihdoinkin ja ja hiukan luntakin saatiin ja paljon pakkasta!
Lassen treenejä koitan taas saada käyntiin pikkuhiljaa. Toistaiseksi ollaan tehty lähinnä aksaa, kun keskiviikkona alkoi Sonjan valmennuskurssi Salossa. Oli kiva taas mennä tutun kouluttajan treeneihin, Sonja tietää sen mitä tarvitsee, minä pääsen selittelemästä: tää nyt tekee näin tai noin. Sonja osaa neuvoa heti ensimmäiseltä hypyltä alkaen; laita Lasse vinoon noin, muuten se tulee miljoonaa sun syliin etkä saa sitä kääntymään! Eilisen iltatreeneissä jatkoin Sonjalta saatuja kotitehtäviä ja Lasse oli jopa ihan pätevä, putki/puomi erottelukin toimi ja useampi hyvä takaakierto saatiin tehtyä - kaukaa!
Itse kävin torstaina gastroskopiassa ja vaikka virallinen diagnoosi on vielä saamatta, niin lääkäri sanoi selvin sanoin, että minä en jatkossa enää saa syödä gluteenia sisältäviä ruokia, eli kotimaiset viljat, miinus puhdas kaura, jäi pois ruokavaliosta torstaina. Nyt pitää vaan opetella mikä mitäkin on ja miten niistä "uusista" tuotteista tehdään ruokaa?? Voiko gluteenittomista makaroneista tehdä makaroonilaatikkoa, mitkä jauhot sopivat sämpylöihin jne..? Kai tämä tästä, mutta hiukan pitää nyt ehkä keskittyä hoitamaan itseään ja saada ruokahuolto pelaamaan, sitten ehkä jaksaisi paremmin tehdä ja treenata?
Tämä diagnoosi oli kyllä yllätys , en ollut koskaan ajatellut että syy väsymykseen ja useamman vuoden jatkuneeseisiin mahavaivoihin voisi kuitenkaan olla elimellistä. Toisaalta on helpottavaa kun sai syyn, varsinkin kun hoito on olemassa, mutta toisaalta harmittaa; muutokset ja ruokavalion tarkkaileminen, monesta ihanasta herkusta kieltäytyminen ja sekin että jos olisin tiennyt aikaisemmin niin olisin saanut apua myös vuosia sitten? Aika ristiriitainen olo...
Toko on nyt ollut ihan tauolla, motivaatio on täysin hukassa. Ulkona ei vaan voi nyt treenata ja hallivuorolla on ongelmia ja minun tavoite treeneille olisi edelleen treenata tokoa, ei ratkoa muita ongelmia jotka eivät ehkä ole edes minun ongelmia? Lasse ressu, se niin haluaisi treenata tokoa ja kotonakin se innokkaasti tarjoaa perusasentoa, kaukoja yms, "jos kuitenkin tehtäisi edes vähän, please?" Joten kai tästä vaan on etsittävä joku motivaatio ja ryhdyttävä hommiin?
Lassen kastraatio on ollut mielessä useasti, mietin vaan että ratkaiseeko sekään ongelmaa, varsinkin jos ongelma tuleekin Lassen taipumuksesta vahtia, niin silloin kastraatio ei ehkä auta? En mä vaan tiedä?
Lumikenkäilemään ei olla päästy, kun ei ole sitä lunta. Mutta kunhan oma olo paranee, niin ainakin lenkkeillään ahkerasti, tässä on oma ja koiran kunto jo rapistuneet ihan liian kauan aikaa. Mutta kaikki ajallaan.
Nya året har börja med agilityträningar. Sonjas kurs börja på onsdagen och första träningen var toppen. Lasse kan och jag hinner, om vi bara jobbar tillsammans samtidigt? det gör vi nog inte alltid, men hela tiden lite mera ändo.
Lydnaden har varit nu på paus. Min motivation är försvunnen? Har haft problem på inneträningarna och skulle inte äns villa gä dit nu. Så vi har inte äns träna. Lasse älskar nog lydnad och "längtar" för träning, så jag most bara lösa problemet på något sätt och fortsätta med nya mål.
Jag var på torsdagen på gastroskopi och fick diagnos: celiaki! Så det blev ändringar på maten. Lite ledsen för att man kan inte mera äta allt som är gott, men lite nöjd också när jag fick en förklaring till symptomen och tröttheten. Kanske det bli nu bra när jag äter rätt. Det är bara att fortsätta framåt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti