lauantai 20. helmikuuta 2016

hakua ja tokoa

Edellisen päivityksen jälkeen olen lähinnä potenut ja parannellut sitkeää flunssaa.  Flunssa alkoi helmikuun alkupuolella ja kun sinä viikonloppuna oli vielä hakukoulutusta Kaisan luona niin jäi tuo flunssan hoito hieman huonoksi?  Mutta hakukurssi oli aivan superhyvä! Lasse nautti ja etsi "ukkoja" ihan tohkeissaan kun Kaisa heti huomasi syyn miksi Lasse on ollut epävarma viime aikoina. Joten nyt vahvistetaan näytöille menemistä ja siinä ohesssa vahvistetaan myös rullan luovutusta. Tuo kurssi oli loistava juuri tähän väliin kun ei juurikaan ole treenattu talvella. Kevääksi on nyt tuhti paketti asioita jotka pitää laittaa kuntoon ja kesällä toivottavasti päästään taas Kaisan luo hakemaan lisäoppia?

Ja kun ei flunssa edes tunnu helpottavan, niin olen tämän viikon jo treenannut suht normaalisti koirien kanssa, oli flunssa tai ei? Pääpaino on ollut Linassa ja tokossa. Maanantaina ei vielä jaksettu tehdä muuta kuin lenkillä vahvistaa ajatusta siitä että seuratessa istutaan aina kun liike loppuu. Aika kivasti Lina on tämän ajatuksen ostanut ja tämän asian harjoittelu on ehkä tuonut myös hiukan ajatusta perusasennosta Linalle?
Linahan on harjoitellut perusasentoa todella vähän, kun minusta se on sellainen liike että se vaatii toistoja aika monta jotta sen idea selviää koiralle? Ja Lina on kuitenkin kasvava pentu enkä ole halunnut teettää sillä toistoja joissa sen niveliin kohdistuu vahvoja kiertoliikkeitä. Joten siksi olen malttanut olla opettamatta perusasentoa sille aikaisemmin. Mutta maanantaina Lina täytti 9kk ja sen kunniaksi kaivoin taas mittanauhan esille ja teippasin sen pöydän jalkaan kiinni ja sitten houkuteltiin Lina seisomaan siihen mitan äärelle. Hui kun oli jännää, muta Lina on edelleen sen 42,?? vaikka mittanauha onkin ylösalaisin niin 43cm ei ole vielä ajankohtainen. Vaikka eipä siihen niin hirmuisen suurta rakoakaan ole?  Saapa nähdä minkä kokoinen Linasta kasvaa?
Mutta olemme siis tehneet enemmän perusasentoja nyt. Lina ajattelee selvästi että minun vasen puoli on kivempi, vaikka se osaa edelleen seurata myös oikealla puolella. Mutta oikean puolen seuraamista en ole vahvistanut kuin joskus lenkillä. Turha tässä kohtaa ehkä sekoittaa pienen päätä? Mutta toisaalta haluan ylläpitää sen että Lina osaa kävellä minun molemmilla puolilla, ettei siitä tule jo pentuna ihan vino ja banaani?
Lina on nyt harjoitellut siis seuraamisen istumisia, perusasentoja, noudon palasia ja luoksetulon ja hypyn istuen malttamista. Lisäksi tehtiin pari kertaa hiukan aksaa. Valssit ovat ok, jos osaan rytmittää ne oikein, myöhässä oleva valssi johtaa melkoisiin kaarteisiin. Lisäksi tehtiin hiukan takaakiertoja ja siitä Lina tykkäsi kai, kun se sitkeästi on tarjonnut niitä minulle sen jälkeen.
Lisäksi olen varovaisesti testannut sosiaalista palkkaa ja palkan siirtoa. Yllättävän hyvin on sujunut. Tosin tämän harjoittelu on aika haastavaa kun pitäisi olla edes jotain kokonaisuuksia joita tehdä palkatta ja meillä ei ole kovin montaa "kokoknaisuutta" kasassa. Mutta pienellä luovuudella on selvitty. Me kasattiin omanlaisia kokonaisuuksia ;)

Lasse treenasi torstaina aksaa ja meillä oli oikein kivaa yhdessä. Lasse osasi yllättävän hyvin vippaukset vaikka minä en kyllä ole niitä sille opettanut? Mutta kyllä sen sai vipattua ihan käytännöllisesti kun vain oli tarkkana ja piti koiran puoleisen käden oikeassa paikassa oikeaan aikaan!
Ja tänään Lasse pääsi tekemään rallyä, kun aamupäivällä marisin että kokeisiin on vaikea päästä niin illalla minulla olikin kaksi koepaikkaa Lasselle, hups! Joten eiköhän me jommasta kummasta saada se RTK2? Mutta tämän myötä tuli hiukan pakko treenata enemmän voittajaluokan juttuja? Koska jos saisimme sen koularin jo ekasta kisasta niin kai sitten pitää mennä hakemaan: "treenaa vielä tätä" lista siitä toisesta kokeesta? Vaikka on ihan mahdollista että emme saa koularia kummastakaan kokeesta, minä olen aika hyvä sössimään välillä?
Mitähän muuta? Harmi kyllä emme ole yhtään päässeet Lassen kanssa metsän treenaamaan kurssin jälkeen ja hiukan huonolta näyttää seuraavat pari viikkoa ainakin vielä? Mutta onneksi mennään kokoajan kohti kevättä. Eihän vapaa-aika sinällään lisäänny, mutta valoisat illat sentään tulevat taas.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti