Ihanaa kun pikkuhiljaa talvi on väistynyt ja pääsee nauttimaan ulkotreeneistä. Toki ollaan jotain pientä tehty ulkona jo pitkään, mutta nyt se on kivaa kun sormet ei palele eikä tarvitse pukeutua kuin naparetkelle.
Torstaina oli vikat aksan hallitreenit ja kun ulkona satoi kaatamalla ja ukkosti niin olin erittäin mielelläni hallissa.
Ensi viikolla alkaa ulkokausi ja odotan sitä innolla. Minä otin vain yhden treenipaikan. Kun silloin kun piti ilmoittautua kesätreeneihin niin ei ollut mitään tietoa Lassen kunnosta? Joten tällä mennään toistaiseksi. Ja kun lisäksi pystyn kuitenkin käymään omatoimisesti treenaamassa niin luulen että kesäksi saadaan hyviä treenejä!
Ja kun kesällä tehdään kuitenkin niin paljon muutakin kuin aksaa. Tänään korkattiin jälkikausi ja mukaan saatiin Kalle ja Heli! Kalle ei ole juurikaan jälkeä tehnyt vielä mutta intoa ainakin oli! Tuli hyvin elävästi mieleen eräs Turbo-Laser nuorena. Tänään Turbo-Laser malttoi hienosti ja ajoi oikein tarkasti jälkensä. Yhden kerran se hiukan oikaisi ja sen takia yksi keppi jäi metsään. Mutta muuten se työskenteli erittäin hyvin! Hiukan taas hämmästelin että miten se edes on mahdollista että Lasse osaa jäljestää noin hyvin? Minä olen pääasiassa yksin sitä kouluttanut, apuja olen saanut Niinalta ja parilta leiriltä Ruotsissa, muta eniten olen yksin sen kanssa metsässä rämpinyt ja toisinaan ei ole sujunut ollenkaan ja toisinaan sujuu kuin tanssi. Kiva kun kausi alkoi onnistumisella.
Linan tokosuunnitelmaan kuuluu että opetellaan jättävät ja kaukot kesän aikana kuntoon?
Rallytokoa pitäisi kisata Lassen kanssa ja koittaa selvittää voittajaluokka kesän aikana? Siihen tullaan tarvitsemaan enemmän kuin kaksi starttia!Lisäksi suunnittelin että Lina voisi startata alokasluokassa kohtapuoleen? Linan tavoite olisi saada positiivisia kisakokemuksia, ei muuta!
Vepessä olisi kiva saada sove suoritettua? Saa nähdä millä mallilla vienti on talven jäljiltä?
Onhan tuossa tekemistä, mutta on se kyllä niin siistiä kun saa tehdä kahden näin hienon ja innokkaan kaverin kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti