maanantai 27. kesäkuuta 2016

Leiri ja treeniä

Aika on taas saanut jostain ihmeestä siivet? Edellisestä päivityksestä on lähes kuukausi, hups! Kesäkuussa on treenattu kaikenlaista ja hiukan jopa kisattu aksaa. Tuloksilla ei vielä juhlittu, mutta muuten meno tuntui yllättävän kivalta. Me todella teimme yhdessä rataa. Ainoa iso ongelma oli pujottelu, joka ei onnistunut sitten millään. Joko Lasse tuli liian kovaa kepeille eikä taipunut kakkosväliin tai sitten se jätti ne kesken?!? Osa ongelmaa tuntui olevan aikamoiseksi nouseva vire, lähtörutiinit eivät toimineet ja hiukan jännitti lähteä radalle kun Lasse oli niin kuumana, mutta hyvin se vastasi ohjauksiin ja teki myös kontaktit, yhtä keinua lukuunottamatta oikein. Joten vaikka ei tämä vieläkään ole täydellistä niin paljon on kuitenkin syitä olla tyytyväinen.
Hihan leirillä Hartolassa ehdin tekemään vaikka ja mitä! Aivan loistava leiri! Todella hyvin järjestetty, hienot puitteet ja erinomaista seuraa! Lauantaina aloitin tokolla Oilin opissa. Lina siis treenasi ja aiheeksi otin seuraamisen. Lina kun tarjoaa lenkillä innokkaasti seuruuta, mutta kun tullaan kentälle sepä ei osaakaan. Ja tämä tuli myös Hartolassa esiin. Pienissä pätkissä näkyy mitä se voisikaan olla, mutta kun ne väläykset eivät nyt riitä. Oilin ajatuksia oli mm. perusasennon vahvistaminen, muiden ihmisten tekeminen tylsiksi ja häiriötreenit. Pitää aloittaa riittävän helpoilla harjoituksilla ja mennä eteenpäin, kun Lina oivaltaa. Lisäksi pohdin että nyt kun on lenkillä tehty tarjoamisen kautta niin Lina on se joka päättää koska hänelle sopii? Joten leirin jälkeen minä otin ohjat käsiini ja nyt vain minä päätän! Olen opettanut hetsi-sanaa;" tehdäänkö??" ja aika kivasti se tuntuu toimivan, Lina aktivoituu hyvin ja ottaa kontaktia, me niinkuin ollaan yhteisessä kuplassa ;)
Iltapäivällä ohjelmassa oli aksaa Lassen kanssa Lehtisen Lotan johdolla. Lotan rata ei ehkä ollut ihan helpoin, mutta kun kävimme radan läpi niin se tuntui mahdolliselta suorittaa. Alussa piti luottaa ja uskaltaa liikkua, kiihdyttää omaa vauhtia että takaaleikkaus onnistuu ja kyllä se toimi! Lasse toimi hienosti kunhan minä ohjasin ja rytmitin. Keppikulma oli sellainen että en edes yrittänyt ja keppien jälkeen oli hiukan haastava kohta, kun yllättäin Lasse ei irronnut suorasta putkestä suoraan edessä olevalle hypylle?!
Lauantai-iltaa vietettiin isolla  porukalla ja juhlistettiin Hihan 30v taivalta! Kyllä Hiha on kiva seura ja moneen kertaan tuli esiin että ainakin aikaisemmin myös nuoret on otettu todella kivasti mukaan toimintaan. Nyt  ne 90-luvun nuoret ovat enää henkisesti nuoria mutta silti useat ovat edelleen mukana toiminnassa aktiivisesti! Todella hienoa, toivottavasti myös jatkossa tämän päivän nuoret olisivat parinkymmenen vuoden kuluttua järjestämässä seuran 50v juhlia??
Sunnuntaina suuntasin Lassen kanssa hakumetsään ja siellä  tein jo tutun treenin, neljä maalimiestä, ykkösellä ja kolmosella irtorullat ja kakkonen ja nelonen suorapalkalla. Mun pitää kyllä seuraavaan treeniin keksiä jotain erilaista. No Lasse on Lasse ja tekee hakua edelleen senverran harvoin että edistyminen on hidasta, joskus mietin edistyykö se ollenkaan? Kouluttajan mielestä sen tekeminen ei ollut kovin vakuuttavaa? No eihän se ole ei. Mutta kun helmikuussa se juoksi 20m ja seisoi sitten siinä ja haukkui mulle, niin siihen nähden se tekee nyt ihan ok. Sen puruotteet on mitä on, irtorullat saattavat toisinaan putoilla jne. Mutta ehkä haku on vaan meidän harrastus, vailla mitään ihmeellisiä kunnianhimoisia tavoitteita? Kiva jos saisin Lassen ilmaisemaan kiintorullalla ensi kesään mennessä?
Sunnuntai iltapäivä kuluikin sitten rallytokon merkeissä. Saimme hyviä ideoita ja neuvoja. Ihan yksinkertaisia neuvoja jotka toimivat! Lisäksi keskusteltiin siitä että kelpiellä on oikeastaan pitkät piuhat, eli vaikka se on nopea ja vilkas niin siitä kun annan käskyn niin kestää hetken ennenkuin Lasse tekee mitä on pyydetty. Eli käskyt tulee antaa ajoissa niin että myös pitkien piuhojen mies ehtii noudattaman niitä oikeaan aikaan. Lisäksi ajatus käännösten ennakkomerkistä jäi kytemään? Jos vaikka se suhina jota käytän aksassa jarruna olisi merkki että kohta käännytään, kuuntele!!!
Kaikki kiva loppuu aikanaan niin myös tämä leiri. Toivottavasti joku jaksaisi järjestää taas uuden leirin vuoden, parin kuluttua?
Seuraavan viikonlopun olin kisaturistina agilityn SM-kisoissa. Sää ei suosinut, mutta onneksi sadevaatteet on keksitty. Huikeaa jännitystä, iloisia onnistumisia, paljon läheltäpiti ja melkein ratoja. Pääasiassa katselin molempina päivinä makseja ja medejä. Kolmen kehän seuraaminen olisi ihan mahdotonta. Sunnuntain finaalit katsoin kotona livestreamilta. Aivan loistavaa että sellainen keksintö on olemassa! Lina pääsi molempina päivinä kisaturistiksi mukaan ja se selvisi ensimmäisistä arvokisoista hienosti! Sen kanssa oli helppo liikkua kisaalueella, se ei rähjää eikä liikoja sählää. Talutinkäytös jättää vielä hiukan toivomisen varaa, mutta varsinkin sunnuntaina se jo käveli kivasti yhdessä minun kanssa. Hiukan kävin ostoksilla ja mukaan tarttui uudet treeniliivit. Olisihan siellä ollut vaikka ja mitä muutakin kivaa, mutta tuo varustevalikoima kotona on kyllä aika kaikenkattava.
Treenirintamalla Lina on on tehnyt tokon lisäksi hiukan aksaa. Nyt ollaan keskitytty jarrujen hakemiseen ja jos todella on näin helppo opettaa jarruttaminen Linalle niin ihmettelen miksi en ole osannut sitä Lasselle opettaa? Onkohan noissa kuitenkin jotain pienen pientä eroa? Ja Lina on myös tutustunut veteen muutenkin kuin juomalla sitä, nyt on harjoiteltu uimista. Liivit pitää kyllä neidille ehkä kuitenkin ostaa, senverran hän räpiköi ja roiskii järkevän uimisen sijaan?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti