perjantai 25. maaliskuuta 2016

treeniä ja sairastelua

Minulla oli talvilomaa viikon verran 14-20.3 ja se tuli kyllä tarpeeseen. Loman alussa kävin lääkärissä ja sain kymmenen päivän ab-kuurin poskiontelontulehdukseen. Kuuri onneksi puri hyvin ja loppuloman saikin jo nauttia ilman kauheaa yskimistä ja tukkoisuutta. Ja kun sairastaminen oli aloitettu niin Lasse liittyi seuraan ja se sai ab-kuurin jälleen kerran tulehtuneisiin anaalirauhasiin. Ja samalla tehtiin päätös että anaalit leikataan kokonaan pois seuraavalla viikolla.
Tätä päätöstä olen siirtänyt ja siirtänyt koska tiedän että se ei ole mikään ihan pikkujuttu, vaan se on pienistä haavoista huolimatta hiukan isompi juttu isommilla riskeillä ja koirat ovat muutaman päivän kipeitä toimenpiteen jälkeen. Mutta hoidoista huolimatta vaiva uusi jatkuvasti ja tuntuu myös epäreilulta että Lasse on jatkuvasti kipeä, kun ne anaalit ja kivut kuitenkin voi poistaa...
Joten eilen Lasse leikattiin ja nyt keskitymme toipumiseen. Kipulääkkeitä menee reilusti ja Lassella on ainakin ruokahalu ennallaan, joten kyllä tämä tästä varmaan pikkuhiljaa. kevääksi oli suunniteltu vaikka mitä kivaa, vepen kuivatreenejä, Bh-kurssia ja rallytokoa, mutta nämä suunnitelmat ovat nyt jäissä. Lina paikkaa sen mitä pystyy mutta Lina joutuu nyt kyllä hiukan isoihin saappaisiin? Turbo-Laserin sijaistaminen ei ole ihan helppoa?
Linan kanssa ollaan muuten treenattu kaikenlaista pientä ja kivaa. Lomalla oli ihana kun ehti tekemään vaikka kaksi treeniä päivässä, vaikka Lina ei kyllä kovin hyvin jaksa vielä kahta treenä samana päivänä. Illan treeneissä se oli tavallista häiriöherkempi eikä keskittynyt kovin hyvin mihinkään. Joten sen kanssa on toistaisieksi järkevämpä tehdä yksi hyvin suunniteltu treeni päivässä.

Lauantaina 19.3. meillä oli Winsure kelpieiden agilitypäivä riihimäellä Lotan Naurava koira hallilla. Ja vaikka Lina ei osaa yhtään mitään, paitsi karkailla putkiin, niin meillä oli superhyvä treeni! Lotta neuvoi miten pennun kanssa kannattaa aloittaa ja neuvot olivat todella hyvät! Ne oli perusteltu järkevästi ja niitä oli helppo tehdä. Lina yllätti iloisesti! Se ei keittänyt ja se keskittyi ja palkkaantui hyvin! Ja kun se pysyy sopivalla viretasolla se myös kykenee oppimaan uutta nopeasti! Joten jotain olen ehkä kuitenkin tehnyt oikein? Täälläkin Linasta huomasi että väsyneenä se ei keskity. Teimme 2x 10min pätkät ja eka pätkä sujui yli kaikkien odotusten, mutta toisen pätkän alussa jouduin tsemppaamaan että sain Linan huomion mutta kun sain sen takaisin kuplaan se teki taas hyvin töitä!
Ja jossain ihmeen välissä minun pienestä pennusta on kasvanut jalkava nuori neiti? Voipi olla että se ei kuitenkaan tule mahtumaan medimitan alle? Mutta voi miten hyvännäköinen se onkaan ;) Tuohon kun vielä saa aikuisen massan ja hiukan paremmin kannetun rungon niin Wau!?!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti