perjantai 14. heinäkuuta 2017

Linan pujotteluprojekti

Minula oli kovin kunnianhimoinen ajatus aluksi että opetan Linan 2x2 menetelmällä pujottelemaan. Mutta aikaa kului ja vaikka kuinka yritin motivoida itseni tutustumaan kunnolla tuohon menetelmään niin silti se tuntui kovin vieraalta?
Kevätatlvella joskus, helmikuussa päätin että jotain on tehtävä ja menin hallille ja laitoin puolikkaisiin keppeihin verkot. Se sujui ihan hyvin, Lina hoksasi tosi nopeasti miten tuosta kujasta pääsi läpi ja vauhtia oli alusta alkaen riittävästi. Tätä teimme kaksi treenikertaa ja kun se sujui niin otin seuraavaan treeniin kaikki 12 keppiä mukaan. Vähän Lina hämmästyi kun verkkokuja jatkuikin, mutta sitten se vain lisäsi vauhtia ja pujotteli hienosti kaikki kepit. Sitten tuli taas muutaman viikon tauko. Sitten olin jossain Marjon treeneissä ja edellisellä koiralla oli ollut vain 6 verkkoa ja Marjo ehdotti että kokeillaan mitä Lina tuosta sanoo? Olin kovin epäileväinen mutta koitettiiin kuitenkin ja mitä ihmettä?! Parin harhan jälkeen Lina selvitti kepit vain kuudella verkolla! Sitten tulikin pidempi tauko, korvat vaivasi jne.
Kuudesta verkosta pääsin suht helpolla viiteen verkkooon, mutta ai että siitä viidennestä verkosta on ollut tuskaa päästä eroon. Molemmissa päissä on siis ollut kaksi verkko ja keskellä on yksi verkko. Syy ongelmaan on että ei ole vain harjoiteltu. Linalla ei yksinkertaisesti ole rutiinia, lihasmuistissa ei ole liikettä eikä edes kunto riitä pienellä?
Kesäkuun alussa päätin että kesälomalla sitten! Hihan kentällä on kepit ja verkot, mä vaan käyn harjoittelemassa pari viikkoa tosi ahkerasti! Kesäloma alkoi, Lina oli juoksussa vielä.. Sitten oli juhannus, sitten oli Ruotsin reissu.. Aina oli hyvä syy? Yhtäkkiä heräsin ja huomasin että lomaa on jäljellä vain kaksi viikkoa! Hups! Ja eikun treenaamaan. Käytiin peräti kahdesti ja sitten Lina menikin fyssarille ja hups, pari päivää taukoa tuli kyllä lihasten kannalta tarpeeseen. Mutta kun se pari päivää venähti taas. Maanantaina rallytokotreenin päätteeksi tehtiin toistoja viidellä verkolla, koska edelleen rutiini ja rytmi puuttuu. Tiistaina ei tehty mitään koska Peppi kävi ell. luona hammashoidossa ja se oli kipeä illalla. Pepiltä löytyi myös sydämestä sivuääni. Sitä ei kuulunut vielä tammikuussa, joten sitä pitää nyt seurata.
Keskiviikkona menin kentälle tekemään vain pujottelua! Olen koittanut häivyttää viidettä verkkoa huonolla menestyksellä, mutta nyt onnistui ensimmäisen kerran! Lina pujotteli kerran oikein neljällä verkolla, niin siis että vain päissä on kaksi verkkoa! Mutta tämä ihme ei sitten toistunutkaan. Lina varmaan väsyi, se meni hämilleen tm? Joten laitoin viidennen verkon takaisin ja Lina teki pari hyvää toistoa vielä.
Torstaista tuli taas välipäivä, mikä on ehkä ihan hyväkin? Tänään sitten taas härkää sarvista ja puskemaan! Tänään kikkailin hiukan aluksi verkkojen sijoittelulla, määränä oli viisi verkkoa mutta ne eivät olleet ihan perinteisesti vaan halusin hiukan herättää Linaa miettimään? Sehän on oikein pätevä miettimään ja ratkaisemaan pulmia. Lina teki oikein väärin, oikein, väärin.. Se kokeili erilaisia versioita ja hiukan jopa turhautui kun ei saanut palkkaa kuin yhdestä versiosta ;)
Sitten laitoin verkot taas päihin ja jätin sen viidennen pois. Nyt huomautin kun meni pieleen sanomalla Oho! Ja palkkaa ei tullut. Lina meinasi hermostua ja autoin sitä pari kertaa kädellä. Sitten annoin sen taas itse miettiä ja se se tosiaankin ratkaisi arvoituksen!? Nyt Lina tietää miten saa lelun pujottelun päätteeksi (y) Ja koska Lina on hurjan kiltti kelpie niin sille voi jopa jättää etupalkan ja silti se pujottelee ensin ja ryntää vasta luvalla lelun kimppuun!
Joten tässä on vielä viikonloppu aikaa tehotreenata pujottelua ennenkuin loma loppuu ja arki ja sen kiireet haastavat taas. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen projektin edistymiseen! Lina on oppinut pujottelemaan nopeammin kuin osasin odottaa ja se todella tekee sen itsenäisesti. Paljon on vielä tehtävää ennenkuin pujottelu on läheskään valmis. Mutta pienin askelin eteenpäin ja matkasta nauttien <3







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti