Kotona on tokoiltu jonkin verran, mutta tila loppuu armottomasti kesken. Seuraamista keittiön ja olohuoneen ympäri voi tietysti hinkata, tulee paljon käännöksiä:)
Eilen illalla pakkanen alkoi helpottamaan, aamulla oli -19c mutta illalla oli enää -7c, joten ajeltiin Lassen kanssa Veikkolaan maneesille. Sielä oli muutama urhea aksaamassa, mutta he sopivasti lopettelivat kun me tulltiin paikalle, joten heidän raivatessa esteet pois lenkitin Lassen ja sitten saatiin koko maneesi käyttöön! Treenit ilman häiriötä. Aluksi tehtiin parit lyhyet seuraamispätkät jotka oli hyvät, sitten otettiin oikein pitkiä suoria pätkiä, jotka on perinteisesti vaikeita, mutta nyt nekin sujui ihan ok, kontaktista joutui huomauttamaan pari kertaa, mutta niin se nyt vaan on. Ja Lassehan ei ota itseensä vaikka sille vähän jostain huomauttaa, onneksi! Ja extrahyvän pätkän jälkeen Lasse sai palkaksi narupallon ja sitten oli ilo irti! Lasse meni pallo suussa ympäri maneesia kuin villiintynyt tornado ja todella nautti juoksemisesta! Itse seisoin keskellä hallia ja nauroin! Toko on kivaa!!! Ja juokseminen on kivaa!!
Kun koira oli saatu hallintaan takaisin niin siirryttiin jättäviin, ja siitä tulee aina niin hyvälle mielelle! Nyt jopa seuraaminen oli hyvää ja lisäksi stopit kaikkiin asentoihin oli hyvät, niissä pysymistä pitää vielä vahvistaa, mutta mitään suurta ennakoimista ei nyt esiinny. Eli treenit sujuivat hymy huulilla!
Lopuksi otettiin luoksetuloja, ihana iso halli ja paljon vauhtia ja pari hienoa stoppia! Näitä en juurikaan ole tehnyt, mutta piti nyt kokeilla. Stoppeja on harjoiteltu kiertämisen kautta, mutta siinä Lasse ennakoi todella paljon ja ongelmana on saada kunnon vauhti mukaan? Nyt oli vauhtia ja vaikka tehtiin pari stoppia ja siihen pari läpijuoksua väliin niin vauhti ei kärsinyt. Ei ennakoimista eikä muutakaan ongelmaa, ne on varmaan vasta tulossa:)
Tänään vietämme itsenäisyyspäivää, syömme hyvin ja nautimme kauniista talvisäästä!
Lydnad hemma, lite ett och annat. FF runt köket och vardagsrummet, många små bitar, för lite utrym.Igår kväll när temperaturen var bara -7c så åkte vi till Veikkola där vi har agilitytur i en ridhall. Agilityträningarna var passligt slut, så vi fick tomma hallen bara till oss. Först träna vi mera ff, långa sträckor, kontakten lite osäker ännu, men mycke bättre än på hösten. Sen belöna jag Lasse med bollen och oj den glädjen! Han sprang och sprang och sprang!!! Och jag skratta! Vem säger att lydnad inte skulle vara roligt?!?
Efter det här träna vi "dumrutan" och det gör mig alltid glad, det är Lasses starka sida! Skall ännu förstärka att han håls i positionen men nu fungerar det bra, utan några problem!
Efter det här gjorde vi några inkallningar med stop. Det här har vi inte gjort så mycke, har träna det så att skickar Lasse och springa runt något och när han kommer tilbaka så stoppar jag honom, men han förutse vad vi gör och hans fart är bara helften av vad det är i verkligheten? Så det fungerar dåligt...
Men nu sprang han ordentligt och stanna bra! Vau! Och fast jag stanna honom ett par gånger så förssvann inte farten. Någonting att tänka på, hur ska vi träna saken vidäre?
Idag ska vi fira Finlands Självständighetsdagen och äta väl och njuta om en fin vinterdag!
Kuulostaa tosi hyviltä treeneiltä! :) Ihana Lasse, ja tollanen lelun kanssa rallattelu on kyllä jotain ihan parasta!
VastaaPoistaMukavaa itsenäisyyspäivää sinnekkin!
T. Iina ja Typy