Ja näin se vanha vuosi on kohta loppu. Ihan hyvä vuosihan se oli, paljon on opittu ja paljon kivaa opittava on ensi vuodeksi!
Tähän aikaan vuodesta kaikkien blogeissa suunnitellaan kovasti tulevaa vuotta, kirjataan tavoitteita jne, mutta meillä ensi vuosi on vain yhtä suurta kysymysmerkkiä?? Viikon kuluttua tulee toivottavasti jotain tietoa tulevasta, siihen saakka vaan ollaan ja odotellaan, mutta jos mitään grande katarstrofea ei löydy niin sitten mulla on kyllä tavoitteita ensi vuodelle, haaveita ja suunnitelmia, muta katsellaan nyt ensin...
Tänään on Lassella ainakin on ollut kivaa, Leena kävi perheen kansa kylässä ja todettiin että 2v kelpieuros ja melkein 9v poikalapsi Elias ovat ihan samalla tasolla, noilla kahdella oli niin hauskaa yhdessä:) Eliakseen teki suuren vaikutuksen Lassen tottelevaisuus ja kun hän vielä sai pari namia ja luvan tehdä pari temppua niin sitten riemu repesi! Lassella ja Eliaksella oli yhdessä kivaa, tekivät vaikka mitä, taisivat keksiä pari uuttakin temppua matkan varrella:) Lasse on nyt ihan poikki puhki, pari tuntia intensiivistä ajattelua ja hulluttelua sekä muutamaan kertaa toteutettu perusteellinen korvienpesu uuvutti kelpien. Mutta voi miten ihanasti Lasse lasten kanssa leikkikään, ihan sydäntä lämmitti katsella miten se oli innokas ja samalla hyvin fiksusti varovainen. Peppi ei niinkään lapsista perusta, rapsutella voi hetken, mutta se riittää. Peppi on ihan vaan aikuisten koira ja sitäpaitsi ulkona paukkuvat raketit eivät todellakaan kuulu Pepin lemppareihin, joten siksikin Peppi mieluiten on joko minun tai Velden jalkojen juuressa jonkun tuolin/pöydän alle piiloutuneena:( Onneksi Uusi Vuosi on vain kerran vuodessa.
Hyvää Uutta Vuotta Kaikille silti!
Gamla året är slut snart och nya året kommer. Om nästa år vet vi inte ännu, men hoppas att allt ordnar sig och vi kan fortsätta mot våra mål och drömmar?
Idag har Lasse haft en rolig dag, min syster Leena och hennes familj kom till oss och vi märkte att en 2 år gammal Kelpi och en nästan 9 år gammal pojke är tydligt på samma nivå:) Lasse och Elias hade jättekul tillsammans. Elias var väldigt imponerad om allt som Lasse kan och när Lasse gjorde också som Elias kommendera så sedan var det roligt! Dem två tillsammans, bådas ögön lyste och det märktes tydligt att de förstå varandra på ett speciellt sätt! Lasse skötte också noga om barnens öröntvätt och glatt skratt hördes hela kvällen:) Nu är Lasse helt slut, det är jobbigt (men roligt) att vakta barn, tycker Lasse. Jag är så glad när jag få se hur fint Lasse klarar sig med barnen, han är naturlig barnskötare. Peppi tycker att barnen är ok, om dom sitter stilla och smekar henne, men annors är hon nog vuxnas hund. Och speciellt idag när raketerna smäller, det tycker Peppi inte om alls. Hon vill bara vara nära oss och ändo hålla sig under ett bord. Tack och lov så skuter man raketer bara en gång i året.
Gott Nytt År ändo!!
Kuvassa Lasse vuosi sitten! Bilden är tagen ett år sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti