lauantai 31. elokuuta 2013

Viikon varrelta

Kun maanantain tokotreeni oli niin kiva, niin sillä teemalla jatkettiin pitkin viikkoa. Lähinnä tehtiin pientä kotitokoa ja torstaiaamuna käytiin koulun kentällä aamulla pitämässä hauskaa.
Kotona ollaan jatkettu kaukojen tekniikkatreeniä, edelleen se himputin S-M tökkii eniten, muta myös S-I tulee vähän eteenpäin. No treeniä treeniä.
Torstaina käytiin lenkillä harjulla ja vaihtelun vuoksi siirryin harjun alareunalle kävelemään ja mitä sieltä löytyikään, ihania isoja mustikoita ja paljon! Harmi etten hoksannut vähän aikaisemmin kesällä tätä paikkaa, mutta ensi kesänä tiedän minne menen poimimaan mustikoita.
Perjantai olikin sitten tosi aktiivinen päivä. Aloitettiin heti töiden jälkeen Christan tokokurssilla. Sieltä tuli paljon hyviä ideoita, ajatuksia seuraamiseen, kaukoihin, siirtymisiin, luoksetulon stoppeihin ja moneen muuhun juttuun. Seuraamisessa pitää jatkossa tehdä häiriötreenejä ja selkeästi vain kertoa Lasselle että: "EI et saa lähteä vaan työt jatkuu, vaikka mikä olisi." Tämä on ollut todella vaikeaa, mutta nyt kun treenattiin Christan kanssa, niin hiukan valoa näkyi tunnelin päässä.
Luoksetulon stopeissa ei ole sinänsä vikaa, mutta Christa toivoi, että Lasse ajattelisi enemmän taaksepäin, joten siihen kokeiltiin muutamaa juttua, joista lelun heitto päin oli ok, uudelleen kiertämään lähetyskin toimi ja ennakoimiseen auttaa vain kun tekee monipuolista treeniä. Lasse on rauhoittunut sen verran, että kouluttaminen on nyt helppoa. Se keskittyy kivasti ja ajattelee mitä se tekee ja mitä pitää tehdä! Tosin tämä ajattelu toimii vain kun vauhtia ei ole liikaa? Sen sain huomata kun illalla jatkettiin agilityssä putki/puomi erottelulla. Periaatteessa Lasse osaa asian, mutta kun vauhtia tulee lisää, niin virheen riski kasvaa? Toisaalta mun liikelinjojen merkitys on ehkä oletettua suurempi. Lasse tosiaan reagoi uskomattoman herkästi mun liikkeen suuntaan, joten sitä pitää itse miettiä ja koittaa olla looginen sen suhteen. Helpommin sanottu kuin tehty?
Huomenna on tiedossa agilitykisat, kaksi rataa ja lisäksi  vietetään koko päivä Purinalla, kun siellä ratkaistaan kääpiösnautsereiden mestaruudet. Jännä nähdä kuka vie mestaruuden?
Lisäksi Mäntyharjulta kantautui ihania uutisia! Kalle oli kehässä pyörähtämässä ja tuomari oli tykännyt kovasti, tuloksena ERI, SA, SERT JA ROP!! Upea hieno Kalle!

Den här veckan har det varit mest lydnad. Hemma små saker, närmaste fjärr och lite ff. På torsdagen hade vi roligt på morgonen med en pass på "hemplanet" Lite inkallningar, bra ff, med härlig attityd och fin apportering!
På fredagen blev det sen på allvar lydnad, när Christa Ehnqvist kom och skola oss. Jag hade 45 min tid och kunde ta upp sånt som känns jobbit? Ingenting är riktigt jobbit, men vi tala mycke om störning, hur man kan träna olika saker och vad är målet? Hur mycke ska man träna och när ska man bara acceptera att hunden lite tittar omkring sej, då och då? Me det kan han inte göra när vi jobbar, så det träna vi och det gick ett ljus upp åt honom, tror jag? Attminstone ff blev bättre, han jobba fint på och försökte vara så snäll som möjligt!

Sen träna vi stopperna till inkallningen. Lasse stannar bra, men han kunde tänka bättre bakot? Han bli med vikten på framdelen och det önskas inte. Så vi ändra lite på sättet att belöna honom och jag tror att det fungerar bra när han bli van med nya tekniken? På fjärrens teknik fundera vi också. Lasse kommer lite framåt i stå-sitt  och han kommer för mycke framåt i stå- ligg. Problemet är det att han är snabb!! Han bara kastar sej ner och det ä inte så som jag vill. Men här hjälper det inte annat än träna och träna. Och också till fjärren så ändra vi lite på belöningen, men det orsaka nya problem som jag ska lösa före vi kan använda den här tekniken. Bästa med Christas träningar är att man bli själv så ivrig att träna! Mycke att jobba med men med Lasse är det roligt så vi kommer nog att träna hela hösten lydnad.
Med agility har jag gjort ett beslut att vi tränar det mindre på vintertiden. Inomhusträning innehåller alltid en risk om att halka, och det är trångt och stressit, så vi tränar agility bara var annan vecka på vintern och sen deltag vi på en kurs och på ett läger. Men lydnad kommer vi att träna varje vecka inomhus.
Jag fick härliga nyheter  av Heli och Kalle. Kalle var på utställning och han klara sig fint! Cert och BIR blev det! Så nu när han är 11 mån så har han 2x Cert! inte alls så dåligt?! Det är en fin kille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti