lauantai 9. elokuuta 2014

Hiljaa hyvä tulee

Tämäkin viikko on ollut melkein kiireinen? Maanantaina oli omat aksatreenit, Marjo koulutti ja hyvä fiilis meidän tekemisestä jatkui. Tämä useamman treenin yli kantanut hyvä fiilis on melkein huolestuttavaa? Voisiko olla niin, että edes hetken voisi olla vaan kivaa ja helppoa tämä koiraharrastaminen?
Tiistaina olin kouluttamassa ja keskiviikko olikin sitten jännä päivä. Tokon MM-kisat kisattiin Helsingissä ja kun ne nyt noin lähellä pidetään niin pitihän niitä päästä livenä katsomaan. Onneksi sain töistä edes yhden vapaapäivän. Hienoja suorituksia ja jänniä hetkiä koettiin messukeskuksessa ja kovasti taputettiin ja kannustettiin Suomalaisia. Ikävä että kehien pohjana ollut matto ei ollut koirille turvallinen vaan useampi koira poltti tassunsa kehässä. Minun mielestä tuolla tasolla ei vaan saisi olla tuollaista pohjaa koirille, maailman tottelevaisimmat koirat kisaavat ja nehän ei sitten tee huonommin tai jätä tekemättä siksi että sattuu, vaan ne yrittävät kivusta huolimatta tehdä parhaansa ja juuri siksi tuo huono pohja harmittaa ihan mielettömästi!
Suomen superhieno joukkue voitti lopulta jännittävän kisan päätteeksi kultaa!! Wohoo, hienosti tehty!

Torstaina tokoilitiin taas Rajamäellä. Lassella oli ohjelmassa kaukot M-I-M vaihdot. Ne sujuivat 1m matkalta ihan hyvin. Matkaa pitäisi vaan päästä pidentämään, olisiko siinä syksyn tavoite? Luoksetulon stoppi sitten, märkä nurmikko ei ehkä ole paras alusta tälle treenille, mutta "onneksi" Lasse päätti ennakoida kovasti, niin treeni muuttui helposti vauhtitreeniksi ja siinä ei kostea nurmikko haitannut? Ei Lasse enää tykitä täysillä luoksetuloja, mutta sehän oli kai viime talven treenin tavoite, joten nyt ei voi valittaa? Lopuksi Lasse teki lyhyen ja helpon paikallaolon Lumen vieressä. Aiheena oli jätöt, joten niitä palkkasin, Lassella oli kiva rauhallinen olo ja asenne, Lumen vieressä on turvallista ja se malttoi olla eikä alkanut vikitellä Lumea leikkiin.
Perjantaina töiden jälkeen olin sitä mieltä että en ole menossa epiksiin, mutta kun olin syönyt ja hengähtänyt hetken muutin mieltäni, syömisestä saa siis lisää energiaa..? Joten kävin pyöräillen ilmoittamassa Lassen kisaavien radalle ja pyöräilin takaisin kotiin. On se niin kätevää kun asuu näin lähellä halllia. Kotona söin lisää ja sitten pakkasin repun ja lähdettiin hallille.
Kisaavien rata oli kivan oloinen, hiukan huoletti taas 5m estevälit, Lasse kun toisinaan kiitää sen verran hurjaa vauhtia ettei se tahdo saada askeleita sopimaan vaan kolistelee rimat alas? Mutta eilen Lassella oli hurjan hyvä päivä. Ensin se pysyi kiltisti lähdössä, sitten kakkosesteenä ollut pujottelu sujui hyvin, kolmoshypyllä meinasi tulla kielto, kun minä varmistelin pujottelulla ja olin ehkä hiukan myöhässä? Puomi sujui hyvin, pysähtyi hiukan ylös, mutta korjasi paikan itse. Sitten oli se "pelottava" hyppysuora, joka siis sujui hyvin. Loppuradalla ei ollut muita ongelmia kuin se että olin taas pikkuisen myöhässä A:lla ja sen takia siitä taisi tulla juoksukontakti? Keinu oli hieno ja sitten viimeinen hyppy ja hei, me tultiin virheettömällä suorituksella maaliin! Voi miten hieno fiilis!Joten kun kolme treeniä sujui hyvin niin se neljäskin sujui yhtä hyvin? Itseasiassa se sujui paremmin, onko tämä nyt sitä mitä seuraa siitä kun treenaa riittävän kauan? Voiko olla niin että me olemme kumpikin oppineet jotain, että me olemme oppineet yhdessä ja erikseen ja pikkuhiljaa saamme yhteistyön sujumaan? Oli miten oli, niin kotimatkalla Lassen kanssa kävellessä hymyilytti kyllä kovasti ja Lassekin tiesi että nyt häneen oltiin tyytyväisiä!

Ja hyvät uutiset jatkuivat vielä tänään, Sari ja Pyry ovat nousseet kakkosiin. He saivat sen kolmannen luvan, joka on ollut niin lähellä jo pidemmän aikaa. Joten jatkossa me ei kisata samassa luokassa ainakaan hetkeen, kolmosissa ehkä joskus, jos me sinne saakka päästään?

Huomenna lähden katsomaan maailmanvoittajanäyttelyä. Ostoslista on tehty mutta ainoa todellinen tavoite huomiselle on nähdä Kalle kehässä!


2 kommenttia:

  1. Ei taida videota olla Lassen radasta? Olisi hienoa nähdä :) Paljon onnea nollasta, hienoa! Sitten vaan virallisissa sama suoritus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän niistä onnistuneistä radoista koskaan ole videota ;) Pitää viikonloppuna koittaa muistaa ottaa kamera mukaan?

      Poista