lauantai 5. syyskuuta 2015

kelpieleiri

Viime viikonloppu oltiin Hauholla leirillä muiden kelpieiden kera. Meiltä lähti mukaan tietysti molemmat kelpiet, joten Pepillä ja Veldellä oli kelpie vapaa viikonloppu! Lähdimme siis aikaisin perjantai aamuna kohti hau-Hovia, sateen ropistessa tuulilasiin, välillä rankemmin, välillä vain tihuuttamalla.
Paikan päällä päätettiin, että aamupäivällä tehdään jälkeä pellolla ja iltapäiväksi mennään hakumetsään. Tein kaksi jälkeä, Linalle kunnon peltojäljen tiheästi poljettu ja nameja runsaasti ripoteltu, n. 10-12m ja Lasselle tein vain keppien ilmaisutreenin pellolle. Lina sai aloittaa minun koirista ja se yllätti iloisesti! Kyllähän minä tiesin että neiti on aika ahne, mutta että se keskittyy näin hyvin oli iloinen yllätys. Lina siis hetkeen pyöri alussa kun ei se ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa, mutta sitten se oivalsi että nameja on jonossa ja vain kerran se taisi nostaa pään ylös kurkistaakseen jotain, muuten se keskittyi satasella namien etsimiseen ja syömiseen. Ja olosuhteet olivat kuitenkin hiukan haasteelliset, kun koko ajan satoi ja pellolla oli aika pitkää ruohoa. Lasse ei sitten pellolla ollenkaan hoksanut mitä piti tehdä? Se otti häiriötä eikä keskittynyt tehtävään ollenkaan? Se kyllä nosti 3/7 keppiä, mutta hiukan huono tuo saldo kyllä on...  Onneksi Lasse hyvitti tämän "huonon" treenin viikonlopun muissa treeneissä!
Iltapäivän Lina nukkui häkissä ja Lasse treenasi hakua, ilmaisuja tarkemmin sanottuna. Lasselle opetettiin siis rullailmaisua ja treeni oli Lassen mielestä tosi kiva! Hiukan se hämääntyi ekalla kerralla kun minä olin näppäränä käynyt ostamassa torstaina upouudet irtorullat, joita Lasse ei ollut edes nähnyt aikaisimmin. Todettiin että suhteessa siihen se toimi aika kivasti. Näytöille annettiin hiukan ääniapua ja maalimiehet olivat suht helposti löydettävissä, kun ei kuitenkaan ollut tarkoituksena treenata montaa asiaa yhtä aikaa.
Lauantaina Lasse jatkoi hakumetsässä ja se sopi sille näköjään erinomaisesti, koska hakumetsään kuljettiin aksakentän laitaa ja Lasse vilkaisi kyllä aksakentälle, mutta käveli määrätietoisesti kohti keskilinjaa. Ilmeisesti metsässä juokseminen on siistimpää kuin aksa hitaan ohjaajan kera?
Lauantain eka treeni olikin sitten Lasselle aika haasteellinen, kun nyt ei maalimiehiä löytänytkään vain juoksemalla heidän syliin, vaan piti oikeasti etsiä nenällä, Höh! Iltapäivällä sitten partioitiin ja nyt nenäkin toimi. Tosin jonkun verran Lasse jäljesti, mutta juuri nyt ihan sama, kunhan käyttää nenää.
Iltapäivällä Linakin pääsi "hakuilemaan" tarkoituksena oli tehdä tuulihakua, mutta kas, tuuli loppui kokonaan kun oli Linan ja Mooran vuoro. Tosin tytöt oli fiksuja ja heti kun edes tuli pientä tuulenvirettä niin ne osasi käyttää sitä hyväksi. Tytöt sai tehdä lopuksi toisen kierroksen, kun tuulesta saatiin hiukan apuja. Ja ihan ensimmäinen asia jota opetellaan Linan seuraavissa hakutreeneissä, sitten joskus, on maalimiehen luona rauhallisesti oleminen! Nyt se kiipesi maalimiesten päälle ja nuoli ja pomppi, ou nou! Illalla siskokset pääsi leikkimään ja hauska oli. Kumpikaan ei edes huomannut että samalla ammuttiiin?!
Sunnuntaina oli vuorossa jälkeä ja Lina sai tämän treenipaikan, koska Lasse on edelleen hiukan toipilas. Tein Linalle taas tiheästi poljetun täysin namitetun jäljen jolla oli pituutta n. 15-17m? Tällä kertaa Lina jo tiesi mitä piti tehdä ja lähti sujuvasti etenemään jälkeä pitkin. Namit maistuivat hyvin ja tarkasti se jaksoi ajaa koko jäljen. Olisiko kerran nostanut päätä kun tiellä olevasta autosta kuului tavallista kovempaa haukkumista? Mutta siis olen kyllä niin ylpeä tuosta pikkuneidistä ja nyt jo alkaa näkymään se mitä olen jo pidempään epäilyt: jos kelpien vire on vaan oppimisen kannalta optimaalinen niin asioiden tekninen opettaminen on helppoa kuin heinänteko :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti