Lassen kanssa ollaan tällä viikolla vietytty laatuaikaa kahdestaan. Lina ja Peppi saivat jäädä kotiin sekä tiistaina että tänään, kun lähdettiin treenaamaan Jaanan kanssa rallytokoa. Tiistaina oli kiva sää, oikein "kesäisen" lämmin. Tehtiin Hi-han kentällä pari pätkää. Pääpaino treenissä oli "oiva" eli oikealla puolella seuraaminen. Oikealla puolella tehtiin sitten käännöksiä ja spiraalia. Lasse on parantanut hurjasti oikealla puolella seuraamista, mutta käännöksissä takapään käyttö on vaikeaa edelleen, siis vain oikealla puolella. Lopuksi Lasse sai leikkiä Lumen kanssa kentällä ja pienen hetken ne jopa juoksi ja leikki.
Tänään tavattiin Jaanan kanssa Lägin hallin pihalla ja jatkettin siitä mihin tiistaina jäätiin, eli tehtiin paljon käännöksiä, koira oli oikealla ja vasemmalla puolella! Vasemmalla puolella käännökset oikealla ovat väljiä minun makuun ja oikealla puolella kaikki on hiukan sinne päin edelleen?
Lasse kuitenkin nauttii silminnähden näistä meidän yhteisistä treenituokioista ja Lumi & Jaana ovat Lassen suosikkeja! Jaana vielä syöttää sille nameja ja antaa sen leikkiä Penan pallolla, Lassen muuttaisi varmaan vaikka heti Neulaskujalle, jos Pena voisi muuttaa Kajokujalle?
Sain Lasselle paikan rallytokokisaan parin viikon päähän ja varasijan toiseen kokeseen. Joten toista kouluria ei taida enää tänä vuonna tulla. Mutta ensi vuonna sitten. Eikä se nyt niin tärkeää ole, Lasse korkkaa kuitenkin voittajan vasta joskus myöhemmin keväällä? Ja pääsemme kuitenkin joulukuussa rallytokokoulutukseen! Kiva saada koulutusta ja lisää tietoa säännöistä ja ylempien luokkien vaatimuksista. Linakin aloittelee omaa harrastuskoiran uraansa pikkuhiljaa. Tulevat sunnuntait, 4kpl, käydään Espoossa pentutokossa ja ensi lauantaina mennään Tarja Melakarin koulutukseen. Hiukan mietin kyllä että kannattaako näin osaamattomalle vielä ostaa kursseja, mutta käydään kokeilemassa ja joskushan sitä pitää aloittaa. Lasse oli paljon nuorempana jo kurssilla. Tosin silloin kyllä opin että pentu ei vaan jaksa keskittyä niin pitkiä aikoja ja kurssista ei saa niin paljoa irti, kuin auikuisen koiran kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti