Vihdoin ja viimein vein Linan lonkkakuviin. Olin jossain kohtaa ajatellut että kävisimme ja kesällä, mutta sitten jäin odottelemaan niitä juoksuja. Ja kun ne olivat vasta elokuun lopussa niin kuvaus siirtyi yllättävän pitkälle syksyyn. Mutta nyt se on tehty. Kävimme Maiskis gööttien kanssa Mevetissä joukkotarkissa, kun sain sinne paikan.
Lina malttoi odotushuoneessa hienosti istua sylissä tai vieressä, mutta mieluummin se kyllä istui polvella. Sitten omalla vuorolla Lina pöydälle ja rauhoitteet suoraan suoneen ja odottamaan että pikkukelpie sammuu. Mutta odota vain ihan rauhassa tuumasi Lina eikä antanut periksi! Syliin se lopulta taintui jotenkuten, mutta olisi se paremmin voinut nukahtaa? Miksei mun koirat koskaan voi olla helppoja rauhoittaa?
Sitten oli Linan vuoro päästä kuviin. Pakko oli pujahtaa koppiin mukaan ja kuulla heti mitä sanotaan? Aloitettiin lonkista, Hyvät A!! Sitten tsekattiin polvet, rauhoituksessa, eli kun silloinkin ovat 0/0 niin luulisi olevan hereilläkin? Sitten kuvattiin selkää, oikea määrä nikamia, siistejä säännöllisen näköisiä, näin ell sanoi. Kuvat on mulla cd:llä mutta tämä ikivanha rakkine ei nyt suostu avaamaan niitä, joten pitää käydä jossain muualla katsomassa niitä. Myös kyynärpäät ja olkapäät kuvattiin ja oikein kauniit ja siistit nekin olivat. Eli luuston puolesta uskaltaa treenata täysillä!
Ja heti herätyspiikin jälkeen Lina oli sitä mieltä että hän on nyt herännyt, leikitään, ja nappasi remmistä kiinni ja kiskoi iloisesti. On se kyllä niin hyväntuulinen otus <3
Nyt sitten odotellaan kennelliiton viisaiden mielipiteitä. Mutta mitään suurta paniikkia ei pitäisi olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti