Kävimme tänään Lägin kisoissa juoksemassa kolme rataa. Seppo tuomaroi tämän päivän radat ja kivoja ratoja olikin. Ei ollut turhia jarrutuskohtia vain yhdessä kohtaa olisi ollut hyvä tehdä putkijarru, mutta enpä sitten tehnyt, ilmankin selvisi.
Ensimmmäisenä oli hyppyrata. Lasse aloitti kivasti, Not, varastamalla lähdöstä ja sitä myöten koko rata oli aikamoista pelasta ja kalasta mutta nollana tehtiin kunnes hypyllä nro. 13 en tehnyt kuten viisaammat neuvoi eli olisi pitänyt tehdä vastakäännös. Joten Lasse lensi ja nyt edessä oli hyppy, kun piti kääntyä kepeille, eli hyl. Kepit menivät hienosti!!!
Tokalla radalla lähdön ongelma toistui ja taas kelpie tuli ilman lupaa, Murr! Puomin kontakti oli hyvä, Sitten putkea, hyppyjä, putkeen taas ja keinulle, keinukin oli hyvä! Sitten taas putkeen, ja hypyn kautta putkeen, jossa olisi pitänyt jarruttaa, mutta kun kahdella edellisellä putkella Lasse kysyi ja pyöri ja kysyi taas, niin en sitten uskaltanut jarruttaa, vaan annoin ladata putkeen täysillä, kertomatta etttä pitää kääntyä, mutta onneksi seinä oli vastassa, joten kelpie käntyi kohtuullisesti A:lle jossa myös hiukan hidas kontakti, mutta teki ja pysyi! Siiitä pakkovalssi ja kepeille, mutta ei oikein sisään. Uudestaan, nyt parempi aloitus, mutta lopussa jäi yksi keppi väliin ja Lasse poistui esteeltä ennenkuin sain suuni auki joten annoin sen mennä lopun kaksi hyppyä, Höh!
Ennen viimeistä rataa mietin pääni puhki että mitä ihmettä teen lähdöille?? En vaan voi antaa Lassen kertaakaan enää varastaa! Hetken mietin jopa lentävää lähtöä? Se olisi ollut radan profiilin kannalta mahdollista, mutta jotenkin en vaan voinut antaa periksi. Kun minä haluan että Lasse Odottaa minulta lupaa!!! Joten verkassa kiusasin Lassea. Laitoin sen istumaan ja sitten vedin taluttimesta ja tietysti Lasse meni halpaan! En ole edes tainnut tehdä tätä sille aikaisemmin? Mutta äkkiä se hoksasi. Tein saman asian vielä lähtöviivalla, halusin alleviivata että pysyt kun sanotaan ja se ehkä jopa toimi?! En kyllä tiedä saakohan niin tehdä? Rata siis alkoi tottelevaisemmin kuin kaksi muuta rataa, mutta samalla olin kasannut painetta Lasselle ja kepit alkoivat taas väärin ja kun korjasin ne ja vaadin rauhoittumaan ennen uutta lähetystä niin aika paineistunut se kyllä oli, mutta pujotteli oikein, vaikka sitten hitaasti... Ja tällä hetkellä minä siedän sen kyllä. Muut ihmiset eivät ehkä aina..? Siitä jatkoimme eteenpäin. A:lla Lasselle iski oikosulku ja se pyörähti ylösnousulla takaisin ja tarjosi 2o2o kontaktia, joten kielto ja uusi yritys. Tämä on juuri sitä yli yrittämistä? No rata jatkoi ja kontakteihin olen edelleen tyytyväinen, keinu oli aavistuksen nopsa? Puomi oli taas hyvä, vaikka se oli toiseksi viimeinen este! Saimme vitosen kosketuksesta kun minä en saanut jalkojani liikkeelle päällejuoksussa vaan jäin Lassen linjalle ja puikkasi minun jalkojen välistä putkeen..
Kisat jatkuvat ensi viikonloppuna mutta nyt Lasse saa lähteä radalle toisen kartturin kera. Ensi viikolle on suunnitelmissa taas hiukan lisää keppitreeniä ja lisäksi Sadun treenit, joissa aiheena saattaa olla lähdöt? Kun yhtään rimaa ei tullut alas ja kontaktit toimivat eikä ohjaajan taidot nyt akuutista tarvitse lisäoppia. Juoksemista ja liikkeelle lähtöjä voin harjoitella ihan hyvin ilman koiraa ;)
Lina on tokoillut hiukan, perusasento on suoristumaan päin, tunnari on kesken ja useampaa oivallusta vailla. Mutta pienin askelein eteenpäin. Tokot pitäisi taas siirtää halliin, mutta tunnari ainakin pitäisi saada valmiimmaksi ensin. Kun nyt olen vielä piilottanut omaa ja hallissa se on vaikeaa... Mutta ulkona alkaa olemaan liian kylmä mun sormille, kun en osaa palkata käsineet kädessä. Tietysti voisin tehdä tunnarin hallin pihalla ja mennä loppuajaksi lämpimään halliin treenaamaan muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti