Perjantaina oltiin hallilla tekemässä tokoa ja ihanaa mun oma tuttu Lasse on palaamassa kuvioihin takaisin. Nyt vasta huomaan eron, Lasse keskittyy ja tekee töitä tosi kivasti. Turha kiehuminen ja riekkuminen on vähentynyt. Lassella on ollut jotenkin extralyhyt pinna, se on pillastunut milloin mistäkin, pelkkä toisen koiran haukkuminen on saanut Lassen hermostumaan, kun eilen se oli kuin ei edes olisi huomannut haukkuvaa koiraa.
Paikallaolo sujui tutun kaavan mukaan, leuan alhaalla pysyminen aiheuttaa edelleen ongelmaa, mutta muuten Lasse pysyi paikallaan. Samoin se on malttamaton lopussa, kun se odottaa lelupalkkaa ja ennakoi mielellään ylösnousua kaverin käskyllä. Tämä ei välttämättä ole iso ongelma alo/avo luokissa jossa kaikki koirat nostetaan ylös yhtäaikaa, mutta ylemmissä luokissa se on ongelma.
Seuraavaksi tein luoksetulon stoppeja kierrättämällä Lassea kahden siivekkeen ympäri ja se toimi aika kivasti, ennakointi oli tosi vähäistä ja vauhti oli hyvä, mutta jostain ihmeen syystä se nyt keksi että maahanmenon sijaan se jää leikkiinkutsuasentoon! Äh, aina jotain. Seisomiset oli hyvät, niihin olin tyytyväinen ja vauhti oli myös hyvä.
Seuraamisessa kontakti on selvästi parantunut, paikka ei. Tosin Marikalta saadulla neuvolla pystyin ehkä kertomaan Lasselle, että minusta EI ole samantekevää missä kohdassa se seuraa?
Lopuksi tehtiin vähän noutoa, tai oikeastaan tehtiin kapulan nostoja ja loppuperusasentoja kapula suussa. Pientä ongelmaa tuottaa, jos joudun korjaamaan perusasentoa, koska silloin Lasse herkästi pyöräyttää kapulaa suussa. Ratkaisu lienee olla että vahvistaa oikean paikan niin ettei tarvitse korjata?!
Pari iloista merkille menoa tehtiin ja se näyttää oikein kivalta tällä hetkellä.
Lopuksi Lasse sai juosta maassa olevaa puomin alastuloa ja tehdä kontakteja. Vau! Ei se olekaan unohtanut vaan päinvastoin se on ehkä jopa parantunut? Joka kerta hyvä vauhti, täydellinen 2on/2off ja nosetouch päälle!! Kyllä mä tuosta vielä aksakoirankin koulutan?
Tänään kuntoiltiin. Eilen ostamani lumikengät on nyt koeajettu ja ei varmaan ollut ihan pöllö ostos? Tänään ainakin tehtiin 1,5 tunnin lenkki metsässä, joka olisi jäänyt tekemättä ilman lumikenkiä. Lenkistä tuli hiukan pidempi kuin mitä oli tarkoitus, kun jossain kohtaa kävelin yhden polunristeyksen ohi ja kun huomasin sen, en jaksanut kääntyä takaisin, vaan uskoin että kyllä täältäkin pääsee! Ja pääsihän sieltäkin, mutta mutkaa tuli reilu 30min. Lopussa otin Lassen hihnaan sen kunto ei kuitenkaan ole ihan superkova ja se ei todellakaan kulje poluilla vaan sitkeästi kahlasi umpihangessa. Taluttimella sain sen sitten jotenkuten pysymään polulla. Ilta onkin ollut rauhallinen, Lasse nukkuu sängyn alla. Huomenna on tiedossa tokoa. Ulkokausi on alkanut, eli kevätkin alkaa kohta?
På fredagen träna vi lydnad i hallen. Härligt, jag har fått min egen snälla Lasse tillbaka. När han mådde inte bra, så var han kokhet, orolig, okonsentrerad och "allt" störde honom, t.ex skällande hundar. Nu jobbar han fint, lyssnar och märker inte äns andra hundar.
Platsliggande var som alltid, svårt att hålla haken nere hela tiden, men annors bra.
Sedan gjorde vi inkallningar och några stop till det. Fungera annors bra, men Lasse tyckte att i stället för att ligga så räcker det om man lägger framdelen ner, bakdelen "glömde" han? Stående var bra.
Ff utväcklas åt rätt håll. Kontakten har blivit bättre och nu vet jag hu jag ska påminna honom om rätta platsen. Jag fick bra tips av Marika.
Tillslutet fick Lasse lyfta apporten och söka rätta platsen för att lämna den över. Lite osäker ännu med rätta platsen, det ska vi träna.
Och sen grädde på nosen, Lite agility! Lasse fick bara springa längs en del av bommen som var på golvet och göra 2on/2off kontakter, men Vau!! vilka stopper! Han har inte häller glömt allt utan tillomed blivit bättre under pausen?! På våren ska vi nog träna (kanske också tävla) agility!?!
Igår köpte jag snösko och idag testa vi dom. Vi hade en rolig stund i skogen, 1,5h. Hups, jag gick i mistag förbi en stig och andra vägen räckte 30 min längre än det var meningen.. Lassse orka nog bra, men till slutet kopla jag honom, för att han hålls inte alls på stigen utan springer bara i djupa snön och han är nog inte helt i kondition för det 1,5h. Han har nog varit lite trött, sovit nästan hela kvällen under sängen.
Imorgon börjar lydnadens uteträningar, så våren är snart här eller hur?
Teidät on haastettu -http://mangustilaiset.blogspot.fi/2013/02/haaste-otettu-vastaan.html
VastaaPoista