lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kohti syksyä kauniiden koirien kanssa

Syksy lähenee, vaikka juuri nyt ei tunnu siltä, kun lämpömittari huitelee 29c asteessa. Lomalla toki pitääkin olla lämmintä ja nyt ainakin ollaan uitu ja rentouduttu. Paljon muuta ei sitten ollakaan tehty, paitsi keskiviikon vepestä me ei luovuta. Ja oltiinhan me tiistaina Rajamäellä treenaamassa Kallen ja Kamun kanssa. Treenattiin hiki hatussa näyttelyravia nuorisolle ja Lasse teki tokoa. Lisäksi nuoriso-osasto treenasi tokoa, häiriötä ja käsien häivyttämistä seuraamisesta.  Joten jotain pientä ja kivaa ollaan kyllä tehty, helteestä huolimatta.
Eilen molemmat koirat pääsi uimaan, Peppikin. Periaatteessa Peppi ei saa uida, koska se saa niin helposti virtsatieinfektion, mutta kun näillä keleillä ei voi lenkittää koiria, niin jotain liikuntaa niille pitää keksiä ja uiminen on ainoa järkevä vaihtoehto? Lasse nauttii vedessä riehumisesta, sopivaa vastapainoa "totiselle" vepen trenaamiselle?

Tänään oli sitten vuorossa kelpie-erkkari. Näyttelyyn oli ilmoitettu viisi Lasse/Nemi pentua ja Tore oli menossa Porvooseen ryhmänäyttelyyn.
Aamulla pakkasin kamat kasaan, uskomatonta miten paljon piti ottaa mukaan, vaikka ei yhtään omaa koiraa ollutkaan menossa kehään? Sitten hurautin Sarin luo Huhmariin ja siitä jatkettiin yhdessä matkaa kohti Tuomarinkartanoa.
Junioriuroksissa alkoi jännittäminen kun Kamu meni kehään, hienosti Kamu ravasi, treenaaminen kannatti ja  Kamulle irtosi luokkavoitto! Sitten olikin tosi jännä hetki, urosten nuortenluokka. Siinä oli kolme mustaa urosta, veljekset O-pentueesta. Minä esitin Paavoa, joka sekin ravasi hyvin, Eri irtosi  tuomarilta, joka kehui turkkia erinomaiseksi. Kalle tuli perässä ja sai sekin Erin, Niilo ei malttanut ravata kunnolla joten se sai EH:n. Luokkavoitto Paavolle ja Kalle kakkonen, SA molemmille! Paavon arvostelusta jäi erityisesti mielen sanat: väsymätön liikkuja :) Joten ei vain kaunis seistessään vaan myös liikkeessä ja tämä koira ei kuukausi sitten halunnut ravata taluttimessa ollenkaan, joten upeaa työtä Jenny on tehnyt Paavon kanssa!
Maiskis-koiria esiintyi lähes joka luokassa, joten jännitettävää riitti pitkin päivää. Narttujen nuorten luokassa oli taas kaksi Lassen pentua, Typy ja Bria. Nyt oli Typyn vuoro loistaa, Eri, luokkavoitto, SA ja varaSert, Briallekin Eri, nuk2 ja SA.
Kasvattajaluokkaan Maiskis-koirista koottiin hieno nelikko, yksi pentu jokaisesta pentueesta, neljä ruskeaa hienoa koiraa ja tällä kokoonpanolla irtosi ROP-kasvattaja sekä BIS-kasvattaja! 
Meillä oli kiva porukka, hyvä "leiripaikka" koivujen varjossa ja kun menestystäkin vielä tuli, niin päivä ei ollut yhtään pöllömpi?
Kotiinpaluun jälkeen sain vielä iloisen puhelun. Tore oli pärjännyt hienosti Porvoossa, Eri1, Sa, PU1, sert ja ROP!
Tänään kyllä kelpaa olla O-pentujen iskän omistaja! Ainoa joka jäi hiukan harmittaman, oli etten tajunnut että olisin voinut esittää Lassen jälkeläisluokan, tyhmä minä... Mutta ehkä ensi vuonna?

Huominen menee Lägin kisoissa töissä ja maanantaina alkaa taas arki. Lasse varmaan henkäisee helpotuksesta, kun se saa taas rauhassa sulatella aamuruokiaan, ilman että sen pitää olla "stand by" siltä varalta että mä keksin jotain tekemistä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti