tiistai 6. lokakuuta 2020

 Koko vuosi kulunut ilman yhtään kirjausta tänne. Ja mitäs ollaan tehty? No joku virushässäkkä sotki kevään osalta aikalailla kaiken tekemisen. Lina on kuitenkin sterkattu jo ennen virushässäkkää. Sitten omassa elämässä oli surua ja motivaatio oli aika hukassa hetken. 

Kesällä kisattiin tokoa Lasssen kanssa, yksi ykköstulos tuli ja useampi kakkostulos, niin lähellä, mutta niin kaukana. Aksaa käytiin kisaamassa piirimestaruuskisoissa joukkueissa ja se oli hyvä reissu, molemmille arvokisamitali, Lasselle kultainen ja Linalle pronssinen. 

Lassen 10v synttärit jouduttin juhlimaan ihan vain kotimaassa, koska Ruotsiin ei nyt voinut matkustaa. Me vietettiin etkot ja jatkot ja 12.9 tehtiin retki Turkuun ja kisattiin tokoa ja käytiin Sonjan aksatreeneissä. Meillä oli ehdottomasti todella hauskaa! 

Linan kanssa käytiin myös Turussa aksaamassa. Yksi nopea kymppi, yksi voittonolla ja yksi putkessa törmäys ja keskeytys. Linahan olisi periaatteessa yhtä nollaa vaille kakkosissa?  Linan kanssa ollaan käyty Sonjalla treenaamassa ja sitä jatketaan myös ensi vuonna. 

Keväällä Lasse teki kuperkeikan tokotreeneissä josta seurasi jo silloin useamman viikon saikku, kun hauikset tulehtuivat. Ne kuitenkin paranivat oireettomiksi. Kesä saatiin mennä ja tehdä ja kyllähän me tehtiinkin, vepeä, tokoa, rallytokoa mutta pari viikkoa sitten Lasse selkeästi ontui ja siitähän seurasi peräti kolme ell keikkaa samalla viikolla. Käytiin töissä Reean juttusilla ja sieltä jatkettiin Tiiun juttusille ja ultraan josta löytyi taas ne tulehtuneet hauikset ja sen jälkeen piti poissulkea ihan kauhistuttava vaihtoehto. Onneksi ei löytynyt kasvainta, mutta spondyloosi löytyi L3-L4 ja L7-S1 väleistä. Joten Lassen aksaura on kyllä nyt taputeltu. Toivottavasti saamme vielä jatkaa hiukan maltillisempien lajien parissa, esim. koiratanssi -ja nose work kisat on kokeilematta vielä.

Lassen aksaura, niin siitä saisi lähes romaanin. Nuori, hurja, sairaan kovaa kiitävä ja itsenäinen josta kasvoi nopea ja luotettava ja taitava. Ohjaajan kehitys tuskin on ollut yhtä suurenmista kuin koiran, mutta kyllä minä olen kaikenlaista oppinut tämänkin matkan varrella. 

Loppuvuoden ainoa tärkeä tavoite on saada Lasse taas kuntoon. Aluksi kokeillaan konservatiivista hoitoa; lepo, laser, fyssari jne mutta jos se ei riitä niin sitten täytyy vain tutkia lisää ja hoitaa.  Ja se pentukuume vaivaa aina vaan. Pitäisikö hommata siihen lääkettä ensi vuonna? 


Lasse sellaisena kuin se on. Vähääkään itseään säästämättä aina valmis osallistumaan <3

kuva: Angelica Leiman








sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Uusi vuosi ja sen tavoitteet

Viime vuoden tavoitteiksi olin kirjannut seuraavaa:

Lasse: Pysyä terveenä!!!  Sydänultrassa käynti.
 Aksassa kisoja ja kivoja treenejä. Ei mitään hirmuista vääntämistä vaan enemmän sujuvia flow ratoja. Jos nollia tulee useita niin takaisin kolmosiin, ehkä??
Tokossa voittajaluokka kasaan ja kokeeseen.
Vepeä ehkä? Rallytokoa ehkä??
Nosea kyllä!

Lina: Parantua kunnolla ja pysyä terveenä.
Aksaa jos kinner kestää niin treenaamaan ja kisaamaan keväällä.
Tokossa pitää miettiä asennetta ja tavoitteita ihan tosissaan.
Rallytokoa voisi kisata kunhan opettaa oikean puolen seuruun.
Jälkeä ihan ehdottomasti.

Heli: Pysyä terveenä ja säilyttää ilo tekemisessä. Pohtia ja oppia uutta. Iloita jokaisesta päivästä terveiden hörökorvien kanssa.


No aika hyvin saavutettiin tavoitteet, ollaan kaikki terveitä! Ollaan kisattu Lassen kanssa tokoa ja aksaa. Tokossa ylitettiin tavoitteet ja aksassa nautittiiin vitosen radoilla enimmäkseen. Toisaalta se oli just sopivaa meille, kun ei ole sellaisia arvokisatavoitteita. Vepe ja rally jäi kisaamatta. Vepetreeneissä oli kyllä kivaa. Ja nosea tehtiin muutama kerta ja ilmaisu on taas askeleen pidemmällä.
Lina kisasi vain vähän aksaa ilman nollia, vaikka ne loppuvuodesta jäi enää keinun päähän. Rallytokoa kokeiltiin yhden kisan verran, mutta voittajaluokkaa varten pitäisi jopa treenata. 
Lina ja toko... Alkuvuodesta vielä treenattiin, mutta sitten tuli aika negatiivista palautetta paristakin suuntaa ja se todella söi uskoa meidän tekemiseen ja minun motivaatiota :(  Lina ei siis juurikaan ole tokoillut kesän/syksyn aikana.  
Lina myös kävi pari kertaa vepessä ja olikin ihan reipas ja mm. ui veneelle hienosti (y) Lina kävi myös katsomassa lampaita ja sekin oli kivaa. Ja noseakin tehtiin jonkin verran. Joten monenlaista ollaan kuitenkin tehty, vaikka kisaaminen jäi vähäiseksi.
Linan korvan aristelukin on aiheuttanut huolta ja Linan korvat on vielä kerran tutkittu oikein huolella, jopa CT-kuvat on otettu. Eikä niissä näkynyt kasvainta eikä tulehdusta. Kortisonikuuri teki ihmeitä kuitenkin ja osteopaatti on nyt hoitanut syksyn ajan. Ja siitä tai tästä johtuen mutta Lina sevisi uuden vuoden aatosta oikein hienosti ja rauhallisesti ilman mitään lääkitystä. Joten se oli kuitenkin sellainen saavutus tälle vuodelle ettei ne käymättä jääneet kisat niin harmittaneetkaan. 

2020 vuoden tavoitteet

Lasse:
 Pysyä terveenä ja energisenä ja juhlia komeasti 10v synttäreitä syksyllä! 
Toko: ne tulokset EVL:stä. ja uudet säännöt haltuun.
Aksa: nauttia treeneistä ja kisatakin jonkin verran.
Vepe: jatkaa ihania treenejä
Nose/rally/koiratanssi: tehdään ihan fiiliksen ja jaksamisen mukaan.

Lina:
Pysyä terveenä ja selvitä aina vaan paremmin ympäristön äänistä. Ja sterkata vihdoin Lina.
Toko: Saada kuitenkin voittajaluokka kasaan ja kisata vanhoilla tai uusilla säännöillä?
Aksa: saada keinun kisasuoritus kestäväksi ja saada pari nollaa ja nousta kakkosiin. 
Vepe/rallytoko/nose: Tehdään kun ehditään ja jaksetaan.

Heli: Oppia uutta, keksiä uusia ratkaisuja ja olla oman koiran puolella ja sanoa se ääneen. 

Jonkin sorttista pentukuumetta on ilmassa ja vaikkei siinä todellakaan ole mitään järkeä niin ei ehkä ole ihan poissuljettua joku pieni pentu jossain vaiheessa? 





keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Syksyn kuulumisia

Nykyään tulee harmittavan harvoin päivitettyä tänne meidän kuulumisia. Mutta syksyä on siis vietetty rauhallisesti treenaten ja ulkoillen.  Aloitin työt Lohjan pieneläinklinikalla syyskuun lopussa ja uusi työ vaatii aina aluksi hiukan uuden oppimista ja vanhana (?) se  myös väsyttää, joten en ole kauheasti ylimääräistä tehnyt.  Ollaan eniten tehty tokoa ja varsinkin Lasse on treenannut ohjattua noutoa. Liike pilkottiin palasiksi ja niitä palasia on sitten ihan ajatuksella koitettu vahvistaa. Käskyt vaihtui ja uusia käskyjä on ajettu sisään pala kerrallaan. Ongelmahan oli, että Lasse alkoi sekoittamaan kiertonoutoa ja ohjattua. Kiertonouto odottaa siis edelleen omaa käsittelyään ja sen aika tulee kun minusta tuntuu että Lasse on sisäistänyt ohjatun kunnolla. Eli toivottavasti alkuvuodesta?
Olen miettinyt paljon miten saisin selkeyttä liikkeisiin jotka ovat epävarmoja Lasselle ja päätin että pilkotaan ja tehdään vahvat pohjataidot vieläpä oikeassa vireessä. Ohjatussa noudossa ongelmana on ollut keskikapula, jonka Lasse bongaa merkille mennessään ja jää siihen sitten jumiin. Ja kun se kääntyy huonommin oikealle niin varsinkin silloin se ajautuu keskikapulalle ja sen luokse "jouduttuaan" se ei mitenkään voi vastustaa kiusausta myös noutaa sen. Vasen puoli on ollut helpompi, onneksi. Aluksi keskikapula oli hetken kokonaan pois ja muut kapulat olivat vain n 4-5m syvällä. Ja tässä kohtaa myös käsky vaihtui, joten tätä tehtiin useampia toistoja. Seuraava askel oli ottaa keskikapula mukaan niin että se oli 10m ja muut edelleen 5-6m:n päässä. Edelleen Lasse saattoi hiukan miettiä keskikapulaa ja pysähtymiset ennen keskikapulaa palkittiin namilla, jotta Lasse oppisi luopumaan siitä seis-käskyllä. Paljon olen palkannut ihan vaan oikean kapulan nostoja lennosta ja siitähän seurasi tietysti että Lasse nosti, otti pari loikkaa ja tiputti, olin sitten antanut luvan tai en?! Tämä oli onneksi nopeasti korjattu. Nyt ollaan tilanteessa jossa 2-3 viimeiset treenit ovat onnistuneet vain oikein. Ja viimeksi tehtiin kiertokartion ja merkin erottelutreeniä ja nyt Lasse yllätti kuuntelemalla ja tekemällä vain oikein, Vau!
Paljon muuta ei ole tehtykään, ainakaan ei yhtä suunnitelmallisesti. Erilaisia kuuntelutreenejä ja tunnaria kotona ollaan toki tehty ja esim seuraaisen peruutus odottaa myös että ehtisin pilkkoa ja kunnostaa sen, varsinkin vire on keskeinen osa liikettä. Tosin Lassen kanssa ehkä kaikessa on vire se suurin juttu?!
Lisäksi ollaan aksattu Lassen kanssa joka toinen viikko omatoimisesti, kun hiukan harmillisesti Lassen treenit sattuu samoille viikoille kun itse koulutan, mutta toisaalta on helpompi toivoa joka toinen torstai aamuvuoroksi kuin toivoa joka viikko aamuvuoroa torstaina.
Linan kanssa aksataan joka viikko, jos ei työ haittaa harrastamista. Tosin Linan juoksutkin hiukan haittasi lokakuussa ja se pitikin pari viikkoa taukoa. Linan maanantain ryhmässä saan sitten ohjausta ja ryhmä on superkiva! Lisäksi ollaan koitettu käydä Sonjan treeneissä Turussa, vaikka hiukan sitäkin on työ ja muu elämä haitannut. Välillä Lina on huippukiva ja taitava ja välillä kaasu hiukan hirttää kiinni ja sitten mennään korvat koristeena... Korvien käyttöä mennään viikonloppuna testaamaan molempien kanssa Lägin kisoihin. Tavoitteena on saada hiukan kokemusta ja pitää hauskaa ja toki kontakteille osuminen olisi aika kiva juttu. Ja jos vielä pujottelukin sujuisi niin aika voittajia oltais jo!
Kohta onkin jo joulu ja joulukuussa pidetään treenitaukoa ja keskitytään kiireettömiin jouluvalmisteluihin ja tammikuussa sitten taas treenataan ja koitetaan saada palasista kokonaisuuksia kasaan.








keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Linan kuulumiset

Niin Lina kuulee ainakin jotain ja jotenkin. Sen korvat ovat ilmeisesti ikuinen murheenkryyni, jonka syytä ei kukaan tiedä. Ongelmat alkoivat 2017 talvella ääniarkuudella ja keväällä selvisi että sillä oli välikorvantulehdus. Tulehdusta hoidettiin ja vaikka tärykalvokin repesi osittain ja kokonaankin niin lopulta oltiin tilanteessa jossa tulehdus oli parantunut. Lina vastasi kivasti erilaisiin äänitreeneihin ja elämä jatkui normaalisti. Linalle jäi kipeästä korvasta ikäviä mielikuvia esim pari paikkaa ihan kotikulmilla on vieläkin Linasta ikäviä ja sillä on sieltä aina kiire pois. Lina on myös reagoinut esim tuuleen laittamalla vasemman korvan ruttuun ja tämä oire ei missään välissä ole kokonaan hävinnyt. Vaikka esim kesällä sitä esiintyy vähemmän kuin talvella. Mutta myös jotkut äänet saavat sen rutistamaan korvan ruttuun.
Kesällä asia taas oli esillä ja Lina kävi lopultä Mevetissä CT-kuvissa. Kuvista selvisi että välikorvassa ei ole tulehdusta eikä kasvainta. Mikä toki on hyvä uutinen. Mutta samalla se tarkoitti että oltiin edelleen lähtöruudussa. Vaihtoehtoina on nyt mietitty jopa hermovauriota vasemmassa korvassa?? Varasin Linalle ajan osteopaatille ja hän kiinnostui tapauksesta. Lina on nyt käynyt Jennyllä pari kertaa ja hoidettavaa näköjään riittää, kallossa, leuoissa ja niskassa. Parin hoidon jälkeen tilanne on rauhoittunut ja seuraavaa käyntiä siirettiin kuukauden päähän.
Tosin samaan aikaan kun ollaan käyty Jennyllä  niin  vajaa kuukausi sitten Lina alkoi ravistella päätä ja raapi oikeaa korvaa parina aamuna. Joten maanantaina Livettiin Kaisan luokse. Oikeassa korvassa ei ollut kuin yksi irtokarva mutta vasemmasta löytyi sitten punoitusta, turvotusta, kipua ja ärtynyttä ihoa ja paksuuntunut tärykalvo. No nämä on sentään selkeästi hoidettavissa, eli Lina sai kortisonia korvatippoina. Aluksi niiden laittaminen korvaan oli Linasta Todella Kamalaa ja se murisi neljä ensimmäistä päivää kun laitoin lääkkeen korvaan. Viidentenä päivänä se ei enää murissut eikä sen jälkeenkään. Ja kun kävimme maanantaina korntrollissa niin myös vasen korva oli nyt normaali ja Lina antoi myös tutkia sen ilman ongelmia. Nyt vain peukut pystyssä että tilanne myös pysyisi tällaisena. Edelleenkään kukaan ei tiedä mikä on oireilun syy? Mutta alkaa tuntumaan että on vain tyydyttävä iloitsemaan niistä päivistä kun se on edes oireeton. Jännä nähdä miten käy nyt kun syksyn koleat tuulet alkavat puhaltamaan. Onko hoidot auttaneet ja miten paljon..?

maanantai 26. elokuuta 2019

EVL on korkattu

Lauantaina olikin jännä päivä, Hiidenhaukkujen tokokokeet. Ja ekaa kertaa eläessäni kisaisin itse korkeimmassa luokassa Turbo-Laserin kanssa!?!
Aamulla jännitti yllättävän paljon ja jännitys vain kasvoi, kun tultiin sinne tutulle kentälle, jossa oli niitä kivoja tuttuja ihmisiä. Tuomarina toimi Pirkko Bellaqui.
Evl oli jaettu neljään kehään ja ensimmäisenä tehtiin kiertonouto. Lasse oli hiukan innokas ja oli kovin lähdössä kiertämään jo ennen liikkeen alkua, mutta onneksi se kuitenkin malttoi. Kierto sujui hyvin ja pysäyttävä oli seisominen, joka sekin onnistui. Saatiin oik. avohyppy ja nouto onnistui mutta sitten jouduin hiukan auttamaan että Lasse muisti myös hypätä ja loppu perusasento oli varmaan vähän vino?  Pisteitä tuli 7,5.
Seuraavassa kehässä aloitettiin seuraamisella joka sujui kivasti peruutuksissa tullutta piipitystä lukuunottamatta. Liikkuri hiukan takelteli jossain vaiheessa, mutta se ei onneksi meitä haitannut ja pisteitä tuli 8,5
Seuraava liike oli ohjattu nouto. Lasse tuntui taas aika innokkaalta mutta malttoi odottaa käskyä. Merkille se meni hyvin, mutta sitten se oli hukassa?! Kapuloista olisi löytynyt vain keskimmäinen joten kutsuin sen pois, eli 0p. Ja tästä aika kiihtyneestä mielentilasta piti siirtyä tekemään tunnaria, Kääk! Liikkuri unohti kääntää minut ympäri ja kysyin siitä ja koko tilanne tuntui enemmän kaoottiselta kuin hallitulta, joten olin suuresti yllättynyt kun Lasse toi oikean kapulan?! Toki se oli niin sekaisin ettei edes lähtenyt ekalla käskyllä ja kapulaa pyöriteltiin suussa, mutta se käytti nenää tuossa mielentilassa, Jee! ja saatiin kuitenkin 6p.
Sitten piti vielä koota keskittyminen ja suorittaa kaukot. Tiukasti käskyttämällä Lasse hallintaan ja viivalle, heti kun pystyttiin, koska tässä kohtaa otin pienen aikalisän ja tehtiin yksi pyörähdys. Lasse yllätti ja selvitimme kaukot yhdellä tuplakäskyllä ja ilmeisesti pienellä tekniikkavirheellä S-M vaihdossa. Pisteitä tuli 6, joten ilmeisesti Pirkkoa häiritsi Lassen oik takajalan seilaaminen? Sehän ei varsinaisesti liiku eteenpäin, mutta siirtää O/T jalkaa sivusuunnassa ulos-sisäänpäin useammassa vaihdossa.
Sitten oli tauko ennen kolmatta kehää. Lasse joi vähän ja odotteli välit autossa. Kolmas kehä alkoi Z:lla ja se sujui hienosti, 9,5p. Sitten tehtiin luoksetulo jossa seisominen oli löysä mutta maahanmeno hyvä, pisteitä 7,5p. Viimeisenä oli ruutu. Lassehan ei juurikaan ole treeneissä tehnyt tyhjää ja ruutua putkeen vaan olen pitänyt ne tarkoituksella erillään. Lasse katseli hiukan ruudun suuntaan mutta eteni kuitenkin riittävän suoraan ja osui ekalla yrityksellä tyhjään. Tässä auttaa toki, että se on ilmeisesti oppinut, että jos on ympyrä maassa niin sinne pitää mennä. Myös ruutuun se meni upeasti ja pysähtyi juuri sinne minne pitääkin ja saatiin se vielä näyttämään siltä että se olisi totellut minun käskyä ;) "Kohti koiraa" ja kun olen n 3-4m päässä ruudusta Lasse nousi istumaan, What?! Se kuitenkin istui paikallaan kunnes kutsuin sen, mutta pisteet menivät nollille ja se vieläpä tuli siististi seuraamaan, eikä keulinut, Harmittaa!
Ja nyt jäljellä oli vain paikkikset. Perjantaina mietin, että onkohan Lasse edes treeneissä istunut täyttä kahta minuuttia rivissä ja kävin kokeilemassa sateessa että istuuko se? Ja tottakai Lasse istuu! Ja istui nytkin kympin arvoisesti. Mutta paikalla makuussa se haksahti naapurin aika kovaääniseen käskyyn ja meni maahan. Mutta loppuliikkeen se suoritti taas hienosti, mitä nyt perusasento oli taas hiukan vino. Tästä 7,5p
Pisteitä kertyi lopulta 192,5 ja sillä saatiin sentään hyväksytty tulos. Tuomari ei ollut lepsuimmasta päästä ja pari työtapaturmaa sattui, mutta Lasse näytti että se kuitenkin osaa ja pystyy. Toki tekisi hyvää treenata ja saada varmuutta moneen kohtaan. Mutta voimme jatkaa kisaamista syyskuussa.
Olen oikeasti ylpeä meidän suorituksesta, me tehtiin se yhdessä. Kehässä ei ollut hetkeäkään sellainen olo että olisin ollut siellä yksin, mulla oli rinnallani Lasse joka oli minun kanssa yhteisessä kuplassa jokaisena hetkenä <3 Ja tämä tunne oli minulle se maailmanmestaruus, Me tehtiin yhdessä ne liikkeet. Me ollaan opittu toimimaan yhdessä koirakkona ja osataan kommunikoida ja tulkita toisiamme niin että meidän tekeminen jopa näyttää, ainakin paikoitellen, helpolta ja hienolta.

                                                              Lasse <3<3<3


maanantai 19. elokuuta 2019

Tokoa ja lisää tokoa ja pohdintaa

Lassen kesä on ollut tokopainotteinen. Kunhan se tokeni hampaiden poistosta niin ryhdyttiin treenaamaan ja treenattiin teemalla vähemmän on enemmän. Lassen kanssa ei vaan voi tehdä montaa toistoa samasta liikkeestä, kun sitten se keksii uusia versioita. Ja kun Lasse sai voittajaluokasta ykköstuloksen niin sitten heinäkuussa ryhdyttiin treenaamaan EVL:n liikkeitä. Ja onni on älykäs aikuinen koira joka osaa oppia. Jostain ihmeen syystä monelle se niin paljon päänsärkyä aiheuttanut tyhjään lähetys on ollut Lasselle helppo?! Ja se jopa lähtee siitä ruutuun hyvin, ainakin treeneissä..? Ensimmäinen tosipaikka on ensi lauantaina kun käydään hakemassa treenilista Hihan omasta kisasta. Ykköstulos ei ole mitenkään realistinen mutta jos saisi jonkun tuloksen? Sekin on kyllä hiukan riippuvainen kuun ja tähtien asennosta. Mutta ollaanpahan yhtä kokemusta rikkaampia lauantain jälkeen. Ja kun eka evl:n koe kuitenkin jännittää niin helpompi se on suorittaa tutulla kentällä tuttujen kavereiden keskellä kuin jossain vieraassa paikassa.

Ja Lina sitten? Sehän ei ole tokoillut kesällä oikeastaan ollenkaan. Sen kanssa on vain oltu ja leikitty ja hiukan hakuiltu ja vepeilty. Edes aksaa ei juurikaan ole tehty. Nyt elokuun alussa oli kolmet Villen treenit joissa Lina yllätti iloisesti olemalla kuulolla ja osaamalla. Sonjan treeneissä se sitten olikin ihan villi ja juoksi hurjan kovaa ja korvat olivat enemmän koristeena. Saatiin läksyksi kuuntelutreeniä.
Mutta se toko. Siinä on hiukan paljon odotusarvoja ja jos koitan riisua odotuksia pois, niin kadotan samalla motivaation, siis Linan motivaation. Ruutukin on tällä hetkellä kovasti mielenkiintoisessa vaiheessa. Lina lähtee ekalla lähetyksellä sinne mielellään, mutta se ei juokse ruutuun suoraan vaan kiertää sen ympäri ja tarkastaa onko siellä palkkaa ja jos ei ole niin se tulee pois. Eikä muuten juokse sinne uudestaan. Ja jos sen vielä saa juoksemaan ruutunauhojen sisäpuolelle niin se ei jää sinne vaan haluaa takaisin minun viereen, missä palkatkin on..? 
Ja tällä hetkellä en usko että lelun vieminen ruutuun on ratkaisu, kovin pitkäkestoinen ainakaan? Joten syksyksi on tiedossa mielenkiintoisia pähkäilyjä. Voipi olla että vähemmän treenataa ja enemmän pohditaan?
Lassen kanssa kesällä tokon rotumestaruuskisojen palkintojen jaossa

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Päivitys kevät& kesä 2019

Edellisestä päivityksestä on kulunut luvattoman kauan. Keväällä treenattiin aksaa ja vähän kisattiinkin sitä. Lisäksi kevään myötä innostuin taas treenaamaan tokoa Lassen kanssa. Ja  Linan kanssa käytiin jopa yksi rallytokokisa, jossa ei tulosta saatu. Joten sitäkin olisi treenattava.
Aksassa on aina jotain pohdittavaa ja keväällä suurimmat aiheet olivat Linan lähdöt ja A-este. Se keksi jossain vaiheessa että A:lta voi tulla alas liukumalla. Sen etujalat ottavat pieniä askeleita mutta takatassut ovat lukossa ja liukuvat alas. Tämä ei ole toivottava tekniikka ja sen purkaminen on seuraava suurempi projekti. Tosin nyt vaikuttaa että ongelma on ehkä ratkeamassa ihan luonnollisesti. Toisin sanoen Lina piti taukoa aksasta pari kuukautta ja ongelma on nyt ainakin pienentynyt?! Lasse on taukoillut aksasta koko kesän ja aksan sijaan ollaan tehty vepeä ja edelleen vepe sujuu hienosti ja ainoa "ongelma" on pitää treenit riittävän monipuolisina.
Lassen kanssa tuli  kisataukoa kaikesta keväällä koska sen suusta löytyi ylläreitä hammaskiven poiston yhteydessä. Hampaiden poisto tehtiin toukokuun alussa ja sen myötä kisataukoa tuli useampia viikkoja. Tämän jälkeen tokoiltiin kesällä sen verran että voittajaluokasta on nyt ykkönen saatu ja evl:ään ollaan menossa. Siis Lasse evl:ssä! Ihan mielettömän hienoa että mun mustasta "hullusta kelpiestä" tuli kuin tulikin ihan hyvä tokokoira. Kolmen viikon kuluttua olisi tarkoitus korkata kuninkuusluokka. Kisaamaan lähdetään ilman tulostavoitteita, vain onnellisina kun me saadaan osallistua!
Linan kanssa ei ole juurikaan tokoiltu, mutta Lina on saanut tehdä nose workkiä ja hakua. Toki Lassekin on hakumetsässä muutaman kerran käynyt ja se on nyt aika kiva kaveri metsässä. Ilmaisut sujuvat ja nuppi pysyy kasassa. Alkukesästä näkyi hammasoperaatio ja sitä seuranneen ripulin vaikutus kuntoon mutta loppukesästä Lasse taas toimi kuten ennenkin.
                                         Tokokoira töissä viime kesänä (kuva Angelica Leiman)

                                                       Ja Lina <3

maanantai 21. tammikuuta 2019

Aksakisoissa

Kun sattui olemaan sopivasti vapaapäivä ja lägillä kisat niin ilmoitin Lassen kisaamaan. Nykyään pitää vähän kisata työn ehdoilla, mutta onneksi kisoja on kohtuullisen matkan päässä lähes joka viikonloppu.
Tuomarina oli Marjo Heino. En ole hänen radoilla kisannut juurikaan, en ainakaan muista, mutta jostain oli syntynyt käsitys että saattaa olla vähän tekemistä radoilla? Kisat alkoivat ykkösillä, joten aamupäivällä ehti tekemään muutakin. Kahden aikaan lähdettiin hallille ja kun ilmo oli ok, niin lenkille. Pakkasta oli kivasti -4c ja tehtiin hyvän mittainen lenkki. Lasse oli hiukan intona, mutta niinhän se aina on.
Ekana oli hyppyrata ja ilahduin kun rata alkoi "ulospäin" kohti seinää, koska tätä on Sonjalla useampi kerta treenattu ja tiesin että Lasse osaa tämän. Ja lisäksi se ei pääsisi varastamaan lähdössä. Muuten rata oli hiukan mielenkiintoinen, alussa oli kolme lyhyttä putkea joissa suihkittiin sinne sun tänne ja sitten lähdettiin kiertämään hallia eikä menty enää putkiin. Lasse oli kivasti kuulolla ja putkijarrutkin oli kohtuullisesti hallussa. Suullinen taka-taka käsky toimi ja pelasti paljon ja kun Lasse kiltisti vielä odotti ja kyseli niin mikäs oli ohjatessa. Oksarin takarima tipahti mutta kun se oli ainoa virhe niin sijoituimme toisiksi. Nollia tuli siis vain yksi.
Seuraavaksi oli aksarata ja se sentään alkoi perinteisesti ja vähän piti saada jopa etumatkaa mutta tältä radalta tuli jo nolla ja sillä taas toiseksi. Ajassa hiukan jäätiin ammattilaiselle mutta se ei kyllä edes harmittanut. Lasse teki kontaktit ja pujotteli kerralla loppuun saakka ja sekin on jo voitto Lassen kanssa. Loppusuoralla sai taas irrota ja Lassehan irtoaa, ei katsele pussin jälkeen että mihin jäin, kun on annettu lupa suorittaa.
Nyt oli oma fiilis jo korkealla, kaksi sijoitusta ja kaksi ehjää rataa!! Lassen kanssa tämä on niin harvinaista herkkua että todella arvostan sitä ja iloitsen siitä. Kolmannelle radalla oli hiukan hankala saada ajatuksia kasaan, ainakin jännitys oli täysin hukassa ja lähdin tutustumiseen pää pyörällä. Rata tuntui kuitenkin täysin tehtävältä, vaikka sillä ei ollut yhtään putkea. Alussa oli pussi mutta sitten oli tarjolla hyppyjä, kontakteja ja pujottelu. Lasse oli kiltisti lähdössä ja sen kanssa juokseminen oli ihan puhdasta iloa. Me oltiin niin yhdessä koirakkona radalla. Me juostiin yhdessä kohti samaa päämäärää ja vuorovaikutus oli saumatonta. Yksi rima putosi kovassa vauhdissa kun ilmeisesti minä jarrutin vähän rajusti? Mutta Lasse oli super. Päästiin kokeilemaan myös in-in käskyä käytännössä ja sekin toimi!! Siis niin siistiä vaan juosta ja luottaa. Startin jälkeen vein Lassen lenkille ja tulin takaisin halliin kun vika koira tuli maaliin. En olettanut että olisimme vitosella enää palkinnoilla, mutta hupsista, kukaan ei ollut tehnyt nollaa ja voitimme sillä vitosella.
Olo oli iloinen tottakai, samalla hiukan hämmentynyt? Kuinka ihmeessä me tämä tehtiin?

Niin kuinka tämä ihme tapahtui? Lassehan on se kuuluisi "hullu kelpie" jota ei voi edes kouluttaa? No eihän tähän ihan helpolla tietysti ole tultu. Ollaan molemmat opittu matkan verrella paljon ja vieläkään ei kaikkea osata mutta kyllä meistä koirakko on kasvanut. Aksan osalta suurin kiitos kuuluu Sonjalle. Hän on jaksanut aina uskoa Lasseen ja sitkeästi kouluttanut meitä, myös silloin kun muut kouluttajat nostivat kädet pystyyn. Toki muitakin hyviä ja kannustavia kouluttajia on matkan varrelle osunut, kiitos Saija, Marjo, Lotta, ja kaikki Hihan ihanat kouluttajat! 
Suurin pelastus on ehkä kuitenkin ollut suullisten käskyjen käyttöönotto. Lasse ei turhaudu vaan se saa tiedon ajoissa ja se saa itsenäisesti valita reittinsä ja ponnistaa ilman että minä huidon edessä.

Tästä on hyvä jatkaa! Kenties jopa takaisin kolmosiin joskus?


perjantai 4. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uudet kujeet

Viime vuoden loppu oli hiukan hässäkkää, uusi työpaikka ja vuorotyö ja arki meni uusiksi. Hiukan on pitänyt vähentää vauhtia ja blogin kirjoittaminen on aivan jäänyt hunningolle. Koirista Lina on lomaillut loppuvuoden marraskuussa sattuneen tapaturman vuoksi. Kinner otti osumaa jossain ja siitä seurasi kahden viikon täyslepo pentuaitauksessa. Lina suhtautui lepoon hienosti. Se viihtyi yllättävän hyvin "vapaalla" ja se silminnähden rentoutui aitauksessa, kun se ei voinut osallistua kaikkeen.  Lasse sen sijaan osallistui ihan kaikkeen, myös Linan nose work kurssille. Lasse edistyi kyllä ihan parilla treenillä joten oli hyödyllistä ja hauskaa. Erkku on hyvä ope!
Joulukuun alussa Lina yllätti aloittamalla juoksut kaksi kuukautta aikaisemmin kuin olin odottanut. Toisaalta meni juoksutauko samalla tauolla saikun kanssa ja lähes samalla kipulääkekuurilla. Kipulääkettä jouduin jatkamaan pari päivää juoksujen takia. Ja samalla tein päätöksen että koitan steriloida neidin kevään aikana.
Lasse osallistui myös Sonjan aksatreeneihin ja sen kanssa on ollut ihan ilo juosta ja se on jopa oppinut uutta tänä syksynä. Muuta ei sitten ole taidettu tehdäkään. Lenkkeilty Lassen kanssa kahdestaan muutama viikko ja nyt on taas Linakin mukana menossa. Sen kinner on parantunut kivasti eikä ole tullut takapakkia. Aksaamaan se ei kyllä pääse vielä tammikuussa. Helmikuussa voisi aloittaa varovaisesti. Tosin en tiedä miten Lina ja varovainen sopii samaan aksahalliin?
Käytiin joulukuun lopulla tekemässä yksi rallytokorata ja sekin meinasi olla liian kivaa. Mutta maltilla pikkuhiljaa paluu kohti normaalia arkea olisi tavoitteena.

Viime vuonna en kirjannut mitään erityisiä tavoitteita. Ei meillä kuitenkaan ihan tulokseton vuosi ollut. Molemmat kelposet teki aksassa yhden nollan ja Lasse jopa nousi kolmosiin sillä. Tosin pudotin syksyllä sen takaisin kakkosiin. Kolmoset ei tuntuneet meidän jutulta.
Tokossa molemmat teki kivan ykkösen avoimessa luokassa. Lasse teki sen vieläpä SM-kisoissa.
Ja molemmat suorittivat BH:n hyväksytysti. Lasse kävi vepekokeessa ja jäi tuloksetta. Rallytokoa ei kisattu, eikä edes treenattu oikein tosissaan. Lina periaatteessa oppi jotenkin oikean puolen seuruun, mutta jos haluaisi kisata pitäisi treenata ihan eri tahtiin sitäkin.
Haussa Lasse oppi ilmaisut ja nyt se sujuu hienosti. Haku on sellainen hyvänmielen laji. On ilo katsella sujuvasti työskentelevää koiraa ja olla piilosilla luonnon rauhassa.
Yksi iso ilo oli myös toukokuun kelpieleiri Ruotsissa. Sen järjestely vei aikaa keväällä jonkin verran mutta se oli ehdottomasti vaivan arvoista.

Tämän vuoden tavoitteet.
Lasse: Pysyä terveenä!!!  Sydänultrassa käynti.
 Aksassa kisoja ja kivoja treenejä. Ei mitään hirmuista vääntämistä vaan enemmän sujuvia flow ratoja. Jos nollia tulee useita niin takaisin kolmosiin, ehkä??
Tokossa voittajaluokka kasaan ja kokeeseen.
Vepeä ehkä? Rallytokoa ehkä??
Nosea kyllä!

Lina: Parantua kunnolla ja pysyä terveenä.
Aksaa jos kinner kestää niin treenaamaan ja kisaamaan keväällä.
Tokossa pitää miettiä asennetta ja tavoitteita ihan tosissaan.
Rallytokoa voisi kisata kunhan opettaa oikean puolen seuruun.
Jälkeä ihan ehdottomasti.

Heli: Pysyä terveenä ja säilyttää ilo tekemisessä. Pohtia ja oppia uutta. Iloita jokaisesta päivästä terveiden hörökorvien kanssa.











lauantai 27. lokakuuta 2018

Aksaa ja Pepin kuulumisia

Kun loppukesä tokoiltiin ahkerasti niin pimeidenja kylmien ilmojen alettua on siirrytty halliin aksaamaan. Lina siis mitattiin yhdellä mittauksella mediksi, 41-42cm. Helpotuksen huokaus, eipä tarvitse miettiä tuota asiaa enää. Linan kanssa treenitkin sujuvat aika kivasti, näppärä neiti joka oppii uutta nopeasti. Joten huomenna kisataan Linan kanssa pari rataa. Ihan ensimmäistä kertaa Lina on ilmoitettu myös aksaradalle. Villi veikkaus on että kontaktit menevät tehotreenaukseen kisojen jälkeen.
Lassen kanssa ei ole kisattu, kun yhdet kisat kolmosissa SM-joukkuekisan lisäksi eikä kisamotivaatiota Lassen kanssa ole näkynyt näillä kulmilla.
Lassen uran jatkon ratkaisi yksi treeni jossa ensin sai hiukan luukuttaa mutta sitten pitikin olla kuulolla ja tehdä vaikka mitä twistejä. Lasse kuumui ja kuumui, eikä tehtävä onnistunut, ei noin eikä näin. Päätin jatkaa suoraan eteenpäin mutta Lasse oli niin kuumana että sen hampaat tulivat iholle, rystysissä oli äkkiä iso mustelma. Lassen kanssa ei vaan voi hinkata vaikeita asioita, se kuumuu ja on äkkiä sellaisessa mielentilassa jossa se ei ainakaan opi uutta, mutta konfliktien todennäköisyys lisääntyy huomattavasti.  Jos haluaisi opettaa tekniikat sille kunnolla, pitäisi ensin työstää aksan mielentilaa kunnolla, sitten pitäisi aina suunnitella treenit niin että ehtisi opettamaan jotain ennenkuin se pillastuu. Eli treenien kesto olisi enemmän sekuntteja kuin minuutteja? Lasse on kuitenkin jo 8v. Onko tuossa suunnitelmassa mitään järkeä? Pääsisin ehkä (?) kisaamaan ensi kesänä, jos Lasse muuten olisi terve lähes yhdeksän vuotiana? Onneksi sagi suostuu nykyään siirtämään koiria myös alaspäin ja niinpä siirsin Lassen takaisin kakkosluokkaan. Viime keväänä meillä oli kivaa kisoissa ja vaikka nollia ei tullut niin radat olivat useinmiten sujuvia. Joten marraskuussa olisi tarkoitus kisata taas Lassen kanssa.
Peppi on voinut kesän aika vaihtelevasti. Helteillä se oli väsynyt ymmärrettävästi, mutta kun syksyn raikkaudessa se virkistyi kuitenkin taas. Pari viikkoa sitten varasin sille ajan kilpirauhaskontrolliin ja samalla tietysti katsottiin yleisvointia muutenkin. T4 oli edelleen alhainen ja lääkitystä muutettiin. Sydän kuulostaa höyryveturilta, mutta keuhkoissa ei ole nestettä ja maksa ja perna näyttivät rtg-kuvassa siisteiltä.
Vajaa viikko tarkastuksen jälkeen Peppi säikäytti kunnolla kun aamulla sen vasemman puolen jalat eivät kantaneet. Hiukan kauhuissani annoin kipulääkettä ja sovin että siskoni käy katsomassa potilasta päivällä ja sitten varasin ajan eläinlääkäriin. Kun tulin töistä niin Peppi oli ennallaan, mutta kun käytin kelpiet ulkona se piristyi sen verran että oli itse siirtynyt eteiseen.
Nappasin Pepin kainaloon ja lähdimme Espooseen. Klinikalla Peppi jo "käveli" itse, tosin vasen takajalka kulki omassa rytmissä. Mutta Peppi oli pirteä eikä se vaikuttanut kipeältä, joten päätimme että annetaan nyt kuitenkin mahdollisuus vielä. Ja se oli hyvä päätös, kuin ihmeen kaupalla Peppi on piristynyt päivä päivältä ja loppuviikosta se jo laukkasi ulkona häntä heiluen. Mikä tuo outo "kohtaus" sitten olikaan, en tiedä, välilevy, selkäydininfarkti vai mikä lie ollut? Pääasia on toki että se meni ohi nopeasti ja Peppi tuhisee edelleen täällä meidän ilonamme.












tiistai 18. syyskuuta 2018

Tokoillaan taas

Syksy on mennyt varsin tokopainotteisesti molempien koirien kanssa. Linan oli tarkoitus kisata pari kisaa avoimessa ja Lasse sai korkata voittajan, vaikka tiesin että ykköseen ei ole mahdollisuuksia, koska osa liikkeistä on kesken.
Linan osalta pm-joukkuekisa meni ihan pieleen, kun edellisenä yönä Linaa närästi ja valvoimme  useamman tunnin yöllä, kunnes kaurapuuro ja mustikat rauhoittivat masun ja nukahdimme uudestaan. Lina oli aamulla kotona ihan pirteän oloinen eikä sitä ainakaan närästänyt, joten lähdimme kuitenkin Hyvinkäälle. Vielä kisapaikalla se touhotti, otti kontaktia ym mutta jotenkin se tuntui väsähtäneeltä, jalat juoksi, mutta pää oli unessa. Paikallaistuminen märällä nurmikolla epäonnistui, kun Lina heittäytyi luovaksi ja suorittikin minuutin paikalla seisomisen liikahtamatta. Tuomari ei arvostanut tätä versiota. Avoin luokka oli jaettu kahteen osaan ja ekassa osassa vain ruutu meni nollille, mutta Lina tuntui niin omituiselta että vakavasti harkitsin että keskeytän kisan jo ensimmäisen kehän jälkeen. Mutta kun oli joukkuekisa niin päätin kuitenkin vielä yrittää, mutta toisessa kehässä Linan fiilis oli vielä surkeampi, joten jätin leikin kesken ja tuomarikin oli sitä mieltä, että Lina ei näyttänyt olevan ihan kunnossa, joten saimme kisakirjan kansliasta ja pääsimme kotiin nukkumaan, Ihanaa!  Joukkue kuitenkin sijoittui hienosti toiseksi.

Lassen kanssa olen jo vuosia pähkäillyt kaukoja ja ennen Lassen  kisaa oli pakko myöntää että nolla oli tulossa. Lasse kertakaikkiaan ei välitä/ymmärrä tekniikasta ja minun treenistä pätkääkään vaan se kävelee eteen- ja taaksepäin ja sivusuunnassakin se liikkuu, Kääk! Ja vaikka kuinka olen palkannut läheltä hyviä vaihtoja niin Lasse ei tunnu ymmärtävän miksi välillä saa palkkaa ja välillä ei ja se turhauttaa sitä.  Pitäisi keksiä uusi tapa opettaa Lasselle asia? Hassua on, että ihan samoin opetettu Lina on hyvin oivaltanut mitä ja miten pitää tehdä.

Linan kanssa muutin palkkausta paljon rauhallisemmaksi touko/kesäkuun vaihteessa ja aluksi tuntui että se todella auttoi. Linan mielentilat oli paljon parempia ja jopa kroonisesti vino perusasento alkoi suoristumaan, mutta pikkuhiljaa alkoi näkymään myös huonoa motivaatiota ja treeneissä tuli enemmän konflikteja kun Lina yksinkertaisesti ei tehnytkään pyydettyjä osaamiaan asioita. Se jätti noutokapulan noutamatta, se ei lähtenytkään ruutuun, se lakkasi kuuntelemasta jättävissä mitä sanottiin. Treenaaminen ei ollutkaan enää kivaa eikä nousujohteista. Lisäongelman aiheutti Linalla loppukesästä todetut virtsakiteet ja niiden hoitoon määrätty tiukka ruokavalio, kun se karsi pois nakit, juustot, sisäelimet ym superherkut. Onhan Lina toki häiritsevän ahne koira ja se syö lähes mitä vaan, mutta näköjään palkaksi pitäisi kuitenkin olla jotain aidosti houkuttavaa.

Piirimestisten jälkeen päätin, että käydään Kaisalla kyselemässä apuja kadonneeseen motivaatioon. Ja Kaisa totesi että nopeasti että ongelma oli yksinkertaisesti palkan suunta ja se että en ole vaatinut rehellistä ja täydellistä luopumista. Kun korjaisin nämä pikkuasiat niin voisin kyllä palkata Linaa jatkossakin leluilla. Linahan ei ääntele vaikka se kuinka odottaisi palkkaa.
Nythän namit ovat vasemmassa taskussa ja lelut oikeassa. Namit annetaan tarkasti housun sivusauman vierestä, mutta lelut olen antanut ihan mistä vaan suunnasta, eli yleensä edestä polvien kohdalta ja minnepä minun pikkuneiti onkaan menossa, Joo-o sinne polvieni suuntaan ja miksi? Niinpä!! No tulipa tämäkin asia selväksi ja tiedän miten opetan sen kuuluisan "seuraavan koiran" ja miten voin korjata Linan vinoutta ja kurkottelua.
Viime viikolla venäytin selän töissä ja viimeistely ennen oman seuran tokokisoja jäi vajaaksi. Toisaalta ongelma ei kuitenkaan ollut ylivireiset koirat vaan se että ne eivät vaan osanneet. Tai no Lina nollasi vain ruudun ja jäi ykkösestä harmillisesti 2,5p toki se edelleen sijoittui toiseksi, mutta ruokapussi jota Lina ei edes voi syödä oli aika laiha lohtu. Joku Linaa kyllä häiritsi kehässä ja se esitti mm. elämänsä huonointa seuraamista.
Lasse siis starttasi voittajassa ja totesin että Lasse on urhea koira joka teki töitä ihan kiltisti huonolla valmistautumisella. Paikkiksen häiriökävelyä ei ole treenattu piiitkään aikaan, kenellekään ei vaan ole tullut mieleen että sitäkin pitäisi välillä tehdä. Sinänsä Lasse pysyi hienosti paikkiksessa ja sai siitä 10p. Jee!
Yksilöliikkeet tehtiinkin sitten yhteen pötköön joka ei ole Lassen kanssa paras vaihtoehto, kun sen kanssa sos. palkkaus on hiukan hakusessa ja kun se turhautuu se ääntelee. Liikkeet alkoivat kaukoilla, Hah! Ja nolla tuli, eka setti S-I-M sujui yllättävän kivasti, mutta kun piti jatkaa maasta ylös niin Lasse jäi katselemaan tuomaria ja jouduin korottamaan ääntä ja annoin tuplakäskyn ja Lasse havahtui että Oho! Mamma puhuu ja hän ei nyt ihan kuule ja lähti hipsimään joka vaihdossa pari askelta eteenpäin.
Sitten tehtiin L joka sujui ihan ok. Luoksetulossa se valui rumasti, murr! Ja sitten olikin metallinouto joka nollattiin, kun Lasse ei edes nostanut kapulaa. Se kyllä hyppäsi, tutki kapulaa, hylkäsi sen, palasi kapulan pariin kun toistin käskyn HAE mutta ei ottanut sitä suuhun, vaan tuli häntä heiluen takaisin luokseni hienosti perusasentoon.
Ohajttu nouto oli hyvä! Alun seuruu oli hiukan epätarkka. Sitten olikin vuorossa seuraaminen, hohhoijaa! Pitkä palkattomuus todellakin näkyi ja kuuluikin vielä. Tämän jälkeen oli jäljellä enää tunnari ja ruutu. Tunnariin Lassella oli aivan liian kova vire ja tiesin ettei se pysty tekemään hyvää tötä kun se piippasi jo kun kapuloita vietiin ja niinhän se nappasi käytännössä ekan kapulan ja toi sen. Mutta positiivisuuden vuoksi on sanottava että tunnarin pureskeluongelma ja kapulan pudottelu ongelma oli hävinnyt johonkin. Mutta tiesin että tunnari on 50/60 että se onnistuu. Ja nyt se ei onnistunut. Jäljellä oli ruutu. Ennen kehän alkua oli mietitty että se on vaikeassa paikassa kun kentällä oli varjoja ja aurinkoa ja ruutu oli juurikin varjoisessa nurkassa. Mutta eipä mitään Lasse teki varmaa työtä ja sai ansaitusti kympin ruudusta! Kiva onnistuminen johon oli mukava päätää kisa. Tulosta ei saatu, hyvä kokemus kuitenkin ja saatiinhan me se vikalista jota lähdetään työstämään kunhan on pidetty pieni tokotauko ensin.

Linan kanssa pidetään ensin pieni saikku, kun se oli katkaissut kannuskyntensä jossain. Huomasin katkenneen kynnen sopivasti ell klinikalla jossa olimme korva/virtsakide kontrollissa. Joten kynnen jämät napattiin samalla pois ja tassu laitettiin pakettiin. Pari päivää ihan vaan ollaan ja sitten pitää varmaan treenata hallissa jonkin aikaa, soralla tai märillä nurmikoilla ei nyt voi treenata. Oletan että se ei haittaa Linaa laisinkaan.
Ja sunnuntaina onkin jännä päivä kun Lina mitataan taas virallisesti. Sehän mitattiin 1,5v sitten mutta seuraavana kesänä tuli päätös että kaikki on mitattava uudestaan. Joten sunnuntain jälkeen voin sitten päättää jatkaako Lina vaatimatonta aksauraansa vai ei?




sunnuntai 12. elokuuta 2018

Paluu arkeen

Työt alkoivat ja palattiin arkeen pehmeällä laskulla, kun Velde jatkoi lomailua vielä pari viikkoa ja koirilla oli seuraa päivisin. Huomenna on sitten normaali arki taas ja koirat saavat nukkua päivisin ihan rauhassa.
Helteet loppuivat ja ollaan taas päästy treenaamaan. Ja treenit ovatkin kyllä tarpeen. Koirat ovat keränneet melkoisesti virtaa kesäloman aikana ja ensi viikonloppuun mennessä olisi ainakin Lasse saatava tasattua. Lina ei onneksi yleensä edes keitä niin pahasti yli ja sen kanssa keväällä saadut vinkit ovat tuottaneet ihan kivaa tulosta. Lasse on sitten hankalampi tapaus. Se kun keittäessä alkaa sähläämään ja ääntelemään aika herkästi. Tulevalla viikolla taidetaan koittaa jäljestää, treenata kivoja rentoja juttuja ja lenkkeillään paljon. Perjantaina lähdetään ajelemaan ja lauantaina kisataan.

Tunnaria ollaan tehty aika ahkerasti ja senkin tunnelin päässä näkyy jo hiukan valoa, molempien koirien kanssa. Lassen kanssa on jo pystytty tekemään tunnaria ulkona muualla kuin omalla takapihalla ja Lina tekee sitä tällä hetkellä aika kivasti olohuoneessa. Lassen kanssa on jopa juteltu nätisti pitoasioista ja kun mielentila on valmiiksi aika hyvä niin pitokin on parantunut kerta kerralta. Lina kanssa ei moiseen vielä puututa, eikä se toisaalta ihan yhtä kovasti pure kapulaa.
Seuraava koira saa ehkä opetella tunnarin hajuerottelun kautta. Jos sillä saisi mielentilan alusta saakka pysymään parempana, että ei tulisi tuota juoksen ja noudan moodia? Tosin seuraavan koiran hankinta ei ole mitenkään ajankohtaista tällä hetkellä eikä ole edes mitään ajatusta rodustakaan.  Kelpie tietysti olisi varmudella kiva mutta enstäs pieni partasuu tai jotain mustavalkoista?? Hmmm...tätä onneksi ehtii pohtimaan vielä jonkin vuoden.

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Helteistä tokoa

Viime lauantaina luin kaikessa rauhassa kirjaa kun puhelin piippasi. Hetken kuluttua luin viestin ja siinä sanottiin että meille olisi paikka avoimeen luokkaan Huittisten tokokokeeseen seuraavana päivänä. Kirja jäi kesken ja hetken pohdinnan jälkeen päätin ottaa paikan vastaan, helteestä huolimatta.
Joten su aamuna meillä oli herätyskello soimassa ja virkeästi vaan ylös. Tavarat ja Lina autoon ja menoksi. Onneksi avoimen luokan alkamisaika oli jo 10.15, eli matka Huittisiin ainakin saatiin ajella ihan ok kelissä.
Perillä olimme hyvissä ajoin ja ilmon jälkeen ehdin vielä lenkittää Linaa hiukan. Lina tuntui mukavan rennolta. Tuomarina oli Ilkka Sten ja liikkurina Jyrki Heino. Ilkka on tuttu entuudestaan mutta liikkurin tapa puhua erittäin kuuluvasti (karjua?) oli hiukan yllätys. Tälläista häiriötä ei muuten olla treenattu.
Toinen asia mitä ei myöskään oltu treenattu oli kalkilla piirretty ruutu. Lina on vielä aika kiinni ruudun reunanauhoissa, joten hiukan jännitti miten se hahmottaisi hiukan erilaisen ruudun?
Avoin luokka alkoi paikallaoloilla kahdessa ryhmässä ja kun Lina oli luokan ensimmäinen koira niin saimme reunapaikan ensimmäiseen paikkisryhmään. Paikallaistuminen sujui hyvin. Kun suoritus oli ohi ja tuomari vielä jakoi pisteitä näytin varovaisesti vähän Linalle ruutua, joka oli käytännössä ihan meidän vieressä.
Toisessa paikkisryhmässä sitten tapahtui enemmänkin, kun staffiuros lähti haistelemaan viereisen rotikkauroksen takamusta, Kääk! Mutta täydet pisteet rotikalle joka ei tainnut edes päätään kääntää vaan istui tyynesti kuten oli käsketty. Staffin kisa katkesi siihen ja jouduimme hiukan odottamaan kehään pääsyä, kun sen papereita kirjoitettiin. Odotellessa Lina tuntui kivalta, ihan rennosti istui vieressäni.  Liikkeet tehtiin taas sekoitetussa järjestyksessä.
1. Hyppy 10p.
2 Kaukot  10p.
3. Nouto 8p (tuplakäsky lopussa)
4 Liikkeestä seisominen 10p.
5. Luoksetulo 10p.
6. Kartion kierto 8p. (tuplakäsky taas lopussa)
7. Ruutu 8p. (tuplakäsky kun kääntyi liian aikaisin)
8. Seuraaminen 8,5p. Ehdottomasti parasta seuraamista mitä ollaan ikinä kisassa tehty, Jee!!
9 liikkeestä istuminen 9p.
10 kokonaisvaikutelma 9p.  Minä kuulemma käytän liikaa tuplakäskyjä sanoi tuomari. Mutta kun koira ei ihan vielä osaa niin valitsin auttaa sitä.

Helteestä huolimatta oli tosi kiva kisapäivä ja Linan mielentila oli super! Lopulta saimme pisteitä 291,5 ja se riitti KP ruusukkeeseen ja luokkavoittoon. Seuraavaksi nokka kohti voittajaluokkaa. Tosin voi olla että syksyllä vielä piipahdamme piirimestaruuskisoissa avoimessa luokassa. Voittajan liikkeet ovat vielä senverran keskeneräisiä.


tiistai 10. heinäkuuta 2018

Kesän riemuja!

Aksan SM-kisat tuli ja meni, tulosta ei saatu joukkueena eikä Lassen kanssa edes radalta, mutta olipa silti hieno kokemus osallistua. Maksien rata oli ehkä hiukan haasteellinen meille, varsinkin kun ohjaaja ei luota koiraan. Tässä meille tekemistä syksyn pimeneviin iltoihin.
Juhannuksena käytiin kisaamassa aksaa Turussa, Lina pääsi ykkösen hypärille ja Lasse pääsi aksa- ja hyppyradalle. Lina teki itseasiassa tosi kivasti töitä ja jos ohjaaja luottaisi ja uskaltaisi liikkua niin tuloksia voisi jopa tulla.
Lasse oli hiukan vallaton joka näkyi varsinkin aksaradalla, hypärillä en vain ehtinyt. Mutta molemmilla radoilla oli hyvät kepit!
Juhannuksen jälkeen keskityttiin taas tokoon, koska Lina oli ilmoitettu tokon rotumestaruuskisoihin. Linan toko koki melkoisen muutoksen toukokuussa ja nyt uusi versio on alkanut tuottaa tulosta. Treeneissä on jo näkynyt ihan kivaa virettä ja tarkkaa tekemistä. Nyt lähdettiin katsomaan miten uusi vire kantaa kokeessa?
Lähdimme juuri alkaneen kesäloman kunniaksi liikkeelle jo lauantaina ja ajoimme Jyväskylään jossa meillä oli hotellihuone varattuna ja kun se oli selvitetty jatkoimme Tikkakoskelle Velden serkun luokse. Tikkakoskella oli ihastuttava kesäpaikka järven rannassa, mutta valitettavasti järven takana jossain oli ampumarata. Lassea ei haitannut, mutta Lina alkoi hermostumaan ja aika nopeasti se oli sitä mieltä että: tämä on ihan kauheaa, haluan pois. Valitettavasti se ei vain onnistunut, vaan Lina joutui kuuntelemaan ajoittaisia laukauksia pitkin iltaa.  Ja kun tulimme takaisin hotelliin niin Lina oli edelleen aika kierroksilla.
Aamulla Lina oli aika ok, mutta edellisen illan jännitys oli huomattavissa sen tavasta koko ajan kuunnella tarkasti ympäristöä. Ajoimme Vihtavuoreen ja kävin ilmoittautumassa ja löysin liikejärjestyksen. Liikejärjestys oli:
1. luoksetulo 
2. liikkeestä seisominen
3. liikkeestä maahanmeno
4. Nouto
5. Kaukot
6. Hyppy
7. Ruutu
8. Kierto
9. Seuraaminen ja lopuksi paikkikset
Monessa liikkeessä oli paljon hyvää ja toisaalta monessa liikkeessä näkyi pientä ylivirettä ja epätarkkuutta. Kokonaisvaikutelmasta saatiin 10 ja tuomari totesi että hektisyydestään huolimatta LIna pysyy kuitenkin hallinnassa. Ja tässä kohtaa nähtyäni videot on sanottava että se näyttää paremmalta kuin tuntuu. Mutta erityisesti kuitenkin ilahdutti paljon parantuneet perusasennot luoksetulossa ja hypyssä! Ja ne kertovat että vire ei ole enää ihan järkyttävä edes kisoissa. Lopptulos oli 251p ja sijoitus 3. Sisko Moora nappasi rotumestaruuden avoimessa luokassa!
Tämä kisa kuitenkin ratkaisi että elokuun tokon SM-kisoihin lähden Lassen kanssa. Lassea ei järkytä vaikka olisi ukkosta tai ampumarata samalla kentällä ja se osaa liikkeet varmasti. Sen vire on luultavasti vaikeampi hallita kuin Linan, mutta toisaalta Lasse on tuttu ja turvallinen. Ja nämä luultavasti jäävät sen viimeisiksi tokon sm-kisoiksi. Tokoilua ei ole tarkoitus lopettaa Lassen kanssa, mutta ylemmissä luokissa on parempia koirakoita joukkueeseen.

Lassen kanssa ollaan tietysti myös vepeilty ja se on nyt sujunut hyvin, kun ymmärsin ottaa joka treeniin jotain uutta ja hauskaa. Ja kun jopa hukkuva alkoi sujumaan kivasti niin päätin kokeilla kisaamista. Mutta siitä taidan tehdä oman päivityksen.

Koirat ovat olleet terveitä ja ollaan päästy sen puolesta treenaamaan ja elämään normaalia arkea. Aksassa pitäisi opettaa Linalle keinu kunnolla ja muutkin kontaktit ja sitten sen kanssa voisi katsella kisaamista. Lassea en ole ainakaan ihan heti pudottamassa takaisin kakkosiin vaan katsellaan jos senkin kanssa jonkun kisan kävisi juoksemassa. Olisihan se kiva saada edes yksi hyväksytty tulos kolmosista.
Rallytokoakin voisi kisata Lassen kanssa, mutta koska siinä on edelleen melko
inen vireongelma niin se jää varmaan odottamaan syksyn tylsiä kelejä ja katsellaan sitä kun vepekausi on loppu. Linalle olen hiukan opettanut keväällä oikean puolen seuraamista ja puolenvaihtoja ja käännöksiä, mutta ne ovat kaikki vielä kovin kesken, joten jostain pitäisi löytää aikaa treenata niitäkin.




maanantai 21. toukokuuta 2018

Kohti uusia haasteita!

Lassehan sai jo tammikuussa Oivan, eli oikeuden siirtyä kolmosiin, mutta me jäätiin kakkosiin, koska oli ollut pitkä tauko kisaamisessa. Kevättalvi kisattiin harvakseltaan ihan ok tuloksilla, ei nollia, mutta yhdessä oltiin samalla radalla suurimmaksi osaa aikaa.  Vitosia, kymppejä ja jokunen hylkykin tuli.
Talvella jo kaveri kyseli meitä sm-joukkueeseen?  Oletin aluksi että hän pilaili, mutta eipä pilaillut, seurassa on todella vähän maksi kolmosen koiria. Joten pienen harkinnan ja hyvien treenien jälkeen tein siirron ja Lasse on nyt siirtynyt kolmosiin kisaamaan!
Ajatella että mun "hullu kelpie", jota ei muka voinut edes kouluttaa on kolmosissa?!  Eihän me nyt ihan helpolla sinne ole päästy, mutta päästiinpä kuitenkin.
Tässä on nyt vielä pari viikkoa aikaa treenata ja hiukan kisata ja sitten Vantaan kisakentät kutsuvat! hiukan jännittää, mutta kyllä me selvitään. Lassesta on tullut vuosien varrella viisas ja järkevä koira joka kuuntelee ja yrittää oikeasti tehdä kuten ohjataan.  Joten jos ei tule tuloksia voin ilmeisesti vilkaista peiliin?
Linan kanssa pitäisi myös katsella kisakalenteria jossain vaiheessa. Mutta kun keinu ja muutkin kontaktit on edelleen hiukan kesken niin sen kanssa ei ole vielä kiire kisaamaan.  Epiksissä tietysti voisi käydä, jos mun aikataulut joskus edes mahdollistaisi sen? Mutta toisaalta meillä on tekemistä ihan esteopetuksessa, joten koitan olla nyt järkevä ja edetä askel kerrallaan.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Hupsista huhtikuu meni jo!

Blogin päivitys on nyt vallan "unohtunut" kun on muka ollut paljon muuta? Lina aloitti juoksut 9.4 eli sillä todellakin on 10kk väliä juoksujen välissä. Oikein sopiva väli sinänsä ja suht helppo laskea koska juoksee seuraavan kerran. Ikävä kyllä Lina myös on kipeä juoksujen aikaan. Jo ennen kuin juoksut alkoivat se oli niin kiukkuinen että oksat pois, Hui! Ja ekana juoksupäivänä en edes minä saanut koskea takaosaan tai kylkiin kun alkoi jo hirmuinen murina! Koska Lina yleensä todellakin antaa koskea ja käsitellä niin annoin sille vatsansuojalääkkeen ennen aamulenkkiä ja ennen töihinlähtöä se sai ruoan ja kipulääkkeen. Ja kappas kun neiti oli "kesyyntynyt" työpäivän aikana. Joten eka viikko mentiin ihan suosiolla Antepsinin ja kipulääkkeen voimalla ja Lina sai myös treenitauon. Tokalla viikolla se jo pärjäsi ilman kipulääkettä ilman että hirmuinen lohikäärme palasi kuvioihin. Mutta varmuuden vuoksi pidin treenit minimissä Linan kanssa ja keskityin aina tasaiseen Lasseen. Tosin Lina alkoi loppuviikosta protestoimaan ja askarteli kaikkea pientä työpäivien aikana, joten sekin sai palata treenaamaan tokoa. Istumisia en treenaa juoksujen aikaan kun Linan perä on niin kovin turvoksissa, sen sijaan ruutua, ohjattua ja noutoa treenattiin ahkerasti. Ja samalla kun kerran oltiin hallilla niin pitihän vähän aksaakin tehdä. Kun juoksuja oli kulunut kaksi viikkoa tavattiin hallilta palatessa Sari ja Pojat ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä, Lina ja Pyry olisivat enemmän kuin mielellään perustaneet perheen juuri siinä ja nyt! Mutta valitettavasti nämä karvaiset versiot Romeosta ja Juliasta revittiin eri suuntiin ja kumpikin sai jatkaa eteenpäin ilman jälkikasvua.

Lassen kanssa ollaan tehty tunnaria, aksaa ja rallytokoa. Ja tauon jälkeen rallytokossakin näyttää riittävän hiukan haastetta. Mutta sehän onkin ihan parhautta että treenattavaa riittää. Mitäs sitä sitten tekisi jos koira valioituisi joka lajissa minimimäärällä treeniä ja kisoja..? 
Sitten olisi varmaan huomattavasti vähemmän harmaita hiuksia ja pureskeltuja kynsiä? Rahaakin säästyisi kun ei tarvitsisi treeniaikaa halleilta ja kisamaksujakin joutuisi maksamaan huomattavasti vähemmän kuin tällä meidän mallilla..
Mutta tällä mennään ja iloitaan että ollaan terveitä ja voidaan yhdessä treenata ja hakata päätä seinään!
Lasse sai keväällä jossain kohtaa myös uuden kiintorullan hakuun, nyt sillä on hieno pehmoinen ruotsalainen rulla ja samanlaisia pehmoisia irtorullia. Hiukan olen koittanut sisäänajaa niitä sille, mutta voi Lassea, koska rullat muuttuivat erilaisiksi niin heti meni ketju sekaisin.  Joten kärsivällisesti kootaan taas yksi käytösketju ja kokeillaan jos saataisi se toimimaan?

Aksassa alkoi kesäkausi ja se treenataan ulkona, jippii! Kelpiet ovat samassa ryhmässä ja lisäksi koulutan sitä itsekin, mutta kun lajeja on niin monta niin aksalle ei voi uhrata kuin yhden illan. Joten tällä mennään. Vaikka pitäisi kyllä ehdottomasti päästä treenaamaan enemmän kuin kerran viikossa, jos haluaisi että Lina edistyisi. Lasselle riittää hyvinkin kerran viikossa treenit, tai vaikka vain joka toinen viikko?
Linan kanssa kokeiltiin rallytokossa voi/mes treeniä ja sepä ei välttämättä olisikaan ihan mahdoton juttu? Ehkä me treenataan muutama kerta ja käydään kesällä kokeilemassa kisaamista?
Tokossakin näky pieniä valonpilkahduksia ja kun keskiviikkona lähdetään tokoleirille Ruotsiin niin uskon että tokossa suorastaan harpotaan eteenpäin?!
Ja jos ei harpota niin odotukset ovat silti korkealla; kiva päästä treenaamaan ja puhumaan kelpietä lähes viikoksi. Yksi matkan kohokohdista tulee olemaan Lilla Primtorpet kennelin kuusiviikkoiset pennut, jotka ovat siis Lassen siskon pennun pennut. Ja ne ovat onneksi kaikki varattuja!
Mutta nyt pitää käydä läpi treenikamat ja tehdä vaativa päätös siitä mitä otan mukaan ja mikä saa jäädä kotiin?  Tämä on haasteellinen tehtävä, kun tarkoituksena on treenata tokon lisäksi ainakin jälkeä ja hakua.




keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kevättä kohti

Kevät keikkuen tulevi. Sää on oikutellut, lupauksia lämmöstä on, mutta sitten tulee joka kerta takapakkia ja taas on kylmä, Höh! Mulle kelpaisi kyllä jo sulat ulkokentät!
Meidän treenit edistyvät hiukan samalla tavalla? Paitsi että Lina ei ole juurikaan treenannut hallilla koko talvena kuin aksaa. Tokoa on tehty tai oltu tekemättä kotona. Lasse on tehnyt hiukan monipuolisemmin hallilla jotain, vepeä, rallytokoa jne.

Ehkä tässä nyt näkyy se kun ei ole ohjattuja treenejä, niin tekeminen on hiukan niin sun näin? Toisaalta rankka syksy vaati ehkä veronsa ja nyt on pitänyt palautua kun kaikki on ihan hyvin.
Kotona on toki tehty jotain pientä, tunnaria ja nose workkiä mm.
Lägin kisoihin osallistuin molempien kanssa yhdelle radalle. Lina jatkoi vauhdikasta menoaan hyllyksi. Vielä oli liian haasteellista pujotella ihan putken vieressä ja minun pitää selvästi miettiä oman liikkeen suuntaa tarkemmin jatkossa.
Lasse oli ihan pätevä ja alun haparoinnin jälkeen tehtiin ihan ok aksarata kympillä ja sillä olimme toisia. Kari Jalosella ei ollut juostaan suoraan suoraan ykkösen, eikä kakkosen ratoja. En tiedä kaipaanko niitä ainakaan Lassen kanssa, mutta Linan kanssa voisi jopa olla kiva kokeilla sellaista joskus?

Viime viikolla sairastelin muutaman päivän ja keskiviikkona Lina kävi osteopaatilla. Sillä oli kallonpohja ihan jumissa ja pää vinossa. Mokoma pussi, Argh! Ja loppuviikon Lina sitten sai levätä hoidon jälkeen, joten Lasse pääsi torstaina aksaamaan ja perjantaina se pääsi myös hihan omatoimitokoon. Lasse olikin oikein pätevä molempina päivinä, vaikka hiukan mietitytti kun silläkin oli aika totaalisia lepopäiviä takana useampi. Mutta eipä haitannut, Lassesta on tullut oikein luottokaveri <3 Tätä en olisi uskonut 5-6 vuotta sitten ;)
Aksassa se todellakin hoitaa oman tonttinsa ja tokossa se on ihan mahtava treenikaveri, hiukan se tietysti on kiihkeä alkutreenistä, mutta ei se ole mahdoton tai mitenkään maata kiertävälle lähdössä. Ja tokotreenin päätteeksi se teki niiiin kauniin paikkiksen että meinasi itku päästä. Niin paljon kun ollaan tahkottu sitäkin liikettä ja ties miten monta kertaa ollaan aloitettu alusta uusilla neuvoilla ja taas on jotain käynyt ja luottamus onnistumiseen on hajonnut molemmilta. Nämä hetket kun koira rentoilee rivissä vaikka kahta puolen omaa kenttää aksataan ne ovat kyllä kultaakin kalliimpia!

Pitäisi vielä katsoa pari aksakisaa Lasselle, nyt kun sen kanssa on kiva jopa kisata!







sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Linan ekat aksakisat

Linan kisakirja on vahvistettu 5.3.2017 joten vuosi meni että se oli ekan kerran käytössä. Eikä siihen yhtään merkintää vielä tullut.
Kisattiin tänään Kirkkonummella, oikeastaan Masalassa, Niinun hallilla. Halli on ihan kiva mutta hiukan ahtaan puoleinen. Onni oli siis että Lina on järkevä eikä painestu muista koirista ihmisistä tm. Se halusi vain radalle!
Olin siis ilmoittanut neidin kahdelle hyppyradalle koska sen kontaktit ovat vielä keskeneräiset. Tuomarina oli A Savioja. Tulin kisapaikalle hyvissä ajoin kun halusin nähdä myös millainen aksarata oli ja samalla näin tuttuja koiria radalla.
Kun hypäriä rakennettiin koitimme epätoivoisesti arvailla että onko tuossa lähtö ja mennäänkö siitä koko kentän poikki vai pitäisikö jossain kohtaa kääntyä? Ja piti kyllä kääntyä, tiukasti, vaikka edessä oli houkutteleva pituus. Kepeille vienti oli putkesta ja muuten rata oli aika perusaksaa.
Lina lähti mediluokassa kolmantena ja minulla oli hiukan vaikeuksia hahmottaa lähtöpaikka kun olen taas tottunut olemaan makseissa Lassen kanssa, joten otin Linan häkistä hiukan turhan myöhään verkkaan. Lina oli melkoisen täpinöissään ja selkeästi tiesi mitä ollaan tekemässä. Alku meni hyvin, Lina pysyi lähdössä ja suoritti kolme ekaa estettä oikein! Sitten kun olisi pitänyt kääntyä niin se kyllä yritti, mutta ei ihan onnistunut vaan "ajautui" myös pituuden yli. Siitä jatkettiin ihan sujuvasti ja olen aivan mielettömän onnellinen siitä miten Lina hoisi pujottelun!! Se oli jo ajautumassa väärälle puolelle ensimmäistä keppiä mutta hienosti se korjasi ja pujotteli loppuun saakka hurjasti murahdellen! Sitten läpinäkyvä lyhyt putki tuotti ongelmia molemmilla radoilla, se ei oikein löytynyt?!
Toiselle radalle otin Linan aikaisemmin verkkaan ja saatiinkin kiva yhteinen kupla odotellessa aikaiseksi. Mutta yhtäkkiä me olimmekin ekana lähdössä medeissä ja taas meinasi mennä pasmat sekaisin. Mutta pääsimme lähtöön ja hiukan mietteliäänä jätin Linan lähtöön, heti toisena esteenä oli pussi. Eikä siinä mitään mutta kun pussilta piti kääntyä tiukasti vasemmalle niin hiukan kyllä jännitti, vaikka päätin että Lina saa tulla pussista ulos ennenkuin käännän sen. Lina lähti reippaalla vauhdilla radalle ja sujahti pussiin josta kuului kunnon kolaus?! Ilmeisesti ääni tuli kankaasta kun Lina sujahti vauhdilla pussiin?? Rata kuitenkin jatkui pari estettä ennenkuin LIna ajautui väärälle hypylle, kun minä taas oletin, en siis ohjannut..
Loppuradalla oli jotain pientä säätöä ja kepitkin piti uusia kun kolmosvälissä tuli joku tahtirikko, mutta uusinnassa Lina pujotteli ajatuksella oikein hienosti!
Maalissa se oli tyytyväinen ja halusi palkkaa. Ja sitten lähdettiin lenkille. Kierrettiin kunnon lenkki gööttiseurassa. Lina kuitenkin piti oikeaa korvaa rutussa jonkun aikaa lenkillä joten oletan että korva sai osumaa pussissa, koska mitään muita korvapulmia ei nyt ole ollut. Juuri sillä hetkellä harmitti se pussi ja siinä törmäily, kun aksa ei mitenkään ole Linan päälaji niin en kyllä haluaisi riskeerata Linan terveyttä esteillä jotka voivat olla helposti vaarallisia. Ja vaikka niiden käyttö ei olekaan kiellettyä niin minusta ykkösluokka on hiukan kyseenalainen paikka käyttää niitä? Tai ainakin toivoisin että rata jatkisi suoraan eteenpäin pussilta. Mutta enpä ole edelleenkään tuomari.
Ensi viikonloppuna hurjastellaan vielä yksi hypäri Lägin kisoissa ja sitten pidetään kisaamisesta taukoa kunnes kontaktit sujuvat. Tosin nykyvaatimukset ovat se verran kovat että voi mennä pidempi hetki ennen seuraavia kisoja?



lauantai 17. helmikuuta 2018

Aksaa, hakua, aksaa

Jotenkin alkuvuosi on ollut tahmeaa. Pitäisi kyllä treenata enemmän, paljon enemmän jos mielii kisaamaan ulkokaudella, mutta jos ensi viikolla aloitetaan taas tosissaan tokotreenit?
Lina menee osteopaatille keskiviikkona ja sen jälkeen olen toivottavasti vähän viisaampi Linan voinnin suhteen. Sehän voi periaatteessa aika hyvin tällä hetkellä. Närästystä ei ole ollut eikä sen paino ole enää pudonnut. Pikkuhiljaa olen purkanut tiukimmat rajoitukset ruokavaliosta, toki Lina saa pienen välipalan iltapäivällä ja ruoka on ehdottomasti helposti sulavaa ja kevyttä, mutta nyt se kuitenki on taas ruoan tapaista, eikä pelkästään puuroa ja seitiä.
Lasse onneksi voi hyvin ja on tyytyväinen, kunhan saa osallistua moneen menoon ja sitä rapsutetaan ja kehutaan tarpeeksi.  Lassen kanssa käytiin pari kertaa Kaisan luona hakuilemassa ja Lassen ilmaisua hiukan muokattiin. Nyt sillä roikkuu kaulassa ruotsalainen rulla ja sen kanssa tehdään uusi yritys ilmaisuista. Alku vaikuttaa lupaavalta, hiukan ne vanhat ilkeät möröt vielä välillä nostavat päätään, mutta ei niin pahasti kuin norskin kanssa.  Muutenhan Lasse toimii hakumetsässä hyvin, se malttaa (!), se etsii ja se tulee hallintaan ihan ok. Metsässä on edelleen kivaa,  suurimman osan aikaa ainakin. 
Lassekin on saanut aksata ja se onkin nykyään oikein kiva ja kiltti aksakoira, joten olen ilmoitellut sitä kisoihin muutaman kerran.
Tänään käytiin Lahdessa saakka hakemassa hiukan oppia minulle aiheella miten ohjata koiraa kauempaa, ilman että yhteys katkeaa? Lehtisen Lotalla oli loistavia ideoita ja neuvoja ja lopulta lentävästä Linasta kuoriutui upea taitava hallitusti liitävä aksakoira <3
Kotiläksyjäkin saatiin ja niitä pitää varmaan mennä heti huomenna tekemään molempien kanssa. Ja järkyttävää kyllä Lotta huomasi ison puutteen minun palkkauksessa, Minä palkkaan ihan joka kerta Linan itseni edestä, Kääk! Vieläkö ihmettelen että miksi se pyörii myös tokossa mieluiten minun edessä?!?

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Huolta ja omituisia oireita

Lina on taas oireillut omituisesti. Aluksi ajattelin että sillä olisi ihan vaan virtsatieinfektio, mutta sehän olisi ollut ihan liian yksinkertaista.  Joten kun pissanäyte oli puhdas niin varattiin aika ell luokse.
Korvat ja anaalit oli ok, joten narttukoira joutui ultraan. Ultrassa näkyi vähän nestettä kohdussa (?)  mutta ei mitään hälyyttäviä määriä. Hoitona oli kipulääkettä ja antepsin vatsanärsytyksen hoitoon. Ell epäili että juoksut ovat kohta alkamassa? 
Huolestuttavaa oli että kipulääkkeellä merkkaaminen loppui, mutta närästys paheni merkittävästi.  Joten Lina sai  närästyslääkkeen Antepsinen rinnalle ja dieetin jossa rasvan määrä oli minimissä ja ruoka on helposti sulavaa. Tällä dieetillä ainakin Lina laihtui, Auts!
Minua kuitenkin ahdisti diagnoosi kohdussa olevasta nesteestä ja kun mitään merkkejä juoksusta ei ilmestynyt niin parin viikon kuluttua vein Linan uudestaan ell luokse.
Taas tehtiin yleistutkimus jossa ei ollut mitään ihmeellistä, joten otettiin ultra esiin. Ehyt-klinikan ell oli sitä mieltä että kohtu on aivan siisti eikä siellä ole mitään ylimääräistä, mutta että hoikalla pienellä Linalla näkyy joku verisuoni jota voisi luulla kohduksi? Ilmeisesti verisuoni ei yleensä näy ultrassa?
Munuaiset kuitenkin herättivät ell mielenkiinnon, niissä oli ehkä jotain pientä omituista? Nyt alkoi hiukan huolestuttamaan, Kääk! Ja kun Lina on aina juonut paljon niin sehän sopisi myös munuaisongelmiin.. Joten otettiin verikoe, josta tarkistettiin tulehdusarvo ja munuaisarvot. Onneksi kaikki arvot olivat ihan normaalit (y)

Tämän jälkeen keskusteltiin ell kanssa että jos oireet johtuvat kuitenkin vain närästyksestä? Linan vatsa ja suolisto on varmasti ollut kovilla viime vuonna kun sillä oli useita ab-kuureja joista pisin kesti kuusi viikkoa!?!
Joten nyt kokeillaan erikoisruokavaliota, lääkkeitä vatsan suojaksi ja mh-bakteereita.
Juuri nyt on vaikea sanoa auttaako,mutta toivon että pidemmällä aikavälillä huomaan muutoksia selvemmin? Lina on myös ollut lomalla treeneistä, koska kipeät koirat eivät treenaa. Pikuhiljaa se alkoi kuitenkin näyttämään ja käyttäytymään niin että jotain ohjelmaa oli pakko keksiä?
Tehtiin siis nose workkia ja sehän olikin kivaa! Lina on luontainen nenänkäyttäjä, kuten varmaan kaikki koirat, ja se etsii hajuja innokkaasti ja pitkäkestoisesti.
Ja kaiken lisäksi päästiin kunnon nose work oppiin lauantaina kun kasvattaja järjesti tapaamisen Lappeenrannassa jossa päästiin tekemään nose workin lisäksi hyppytekniikkaa. Aivan loistava päivä ja oli kiva tavata tuttuja joita näkee turhan harvoin ja tavata joku ihan uusikin tuttavuus.
Nyt pitäisi vain ottaa itseään niskasta ja opettaa molemmille koiruuksille parempi ilmaisu niin sitten voisi lähteä hajutestiin?!