torstai 13. maaliskuuta 2014

Yritetään ymmärtää toisiamme?

Ulkokentät ovat jo priima kunnossa ja sitä mukaan treenien määrä lisääntyy, kun voi ihan lenkin ohella pysähtyä ja tehdä pari juttua.
Tuollaisia pikkutreenejä ollaan tehty useampia. Tokossa on lähinnä tehty seuraamisen käännöksiä, luoksetulon stoppeja ja jättäviä. Seuraaminen ja käännökset on aika kivalla mallilla, pieniä kikkoja ollaan kokeiltu ja aika hyvin ne toimii. Halutessaan Lasse on tarkka poika ja osaa kyllä.
Luoksetulon stopit pysähtyy seisomaan kivasti, kunhan matkaa ei ole "liikaa" eli tätä pitää selvästi ruveta treenaamaan. Ensin pitää vaan selvittää että miten edetä tässä treenissä järkevästi? Otanko vaan kerralla pitkän matkan ja siten väännetään vai pidennänkö matkaa metri kerrallaan?
Jättävät on hyvällä mallilla, ilman häiriöitä. Lasse siis osaa ne, mutta osaaminen ei ole riittävän vahvaa, jotta se kestäisi häiriötä? Tai sitten mua huijataan?
Sunnuntaina oltiin tokoilemassa ryhmässä. Tosin ohjelmassa olleet kaukot suoritettiin yksitellen. Lasse voi Lasse... Sillä kiehahti pikkuisen yli ja kaukoista ei meinannut tulla mitään..? Kotona eteisessä tekniikka kestää kohtuullisesti kaiken paitsi S-I ja S-M vaihdot. Niissä molemmissa se tulee inauksen eteenpäin monesti. Satunnaisesti nämäkin onnistuu, mutta kyse on tuurista, ei taidosta, vielä! Mutta ulkona ei kyllä liikkeestä tullut kuin iso itku. Lasse piippasi, liikkui eteen-taakse ja sivusuunnassa. Siis ei todellakaan kuin Strömssössä! Mutta harjoittelu siis jatkuu kotona, pihalla, vieraalla kentällä, omalla kentällä, halleilla jne. Otamme härkää sarvista ja puskemme!
Su treenin lopuksi tein luoksetulon ja sitä ei ehkä olisi pitänyt tehdä? Lasse pysähtyi hyvin, mutta kun Laura liikkuroi uuden kutsun sanomalla: "käsky", niin Lasselta meni pasmat ihan sekaisin, Voi hyvänen aika?! Se istui, nousi seisomaan, meni maahan, hiipi lopulta nolona mun selän takse? Siitä otin sen vielä eteen seisomaan ja kun se kesti yhden Lauran sanoman: "käsky", niin se sai palkan ja vein sen pois kentältä. Mikä tuota otusta vaivaa? Ei tämä ole se Lasse jonka mä tunnen? Ei Lasse paineistu liikkuroinnista, se voi kyllä ottaa siitä häiriötä ja tehdä väärin, vaikka kymmenen kertaa peräkkäin, mutta ei se sen iloisuutta vähennä, päinvastoin?

Eilen oli Sonjan aksatreenit Salossa. Meidän vikat tänä keväänä. Yksi kerta olisi jäljellä, mutta kun Lasse on saikulla vielä silloin, niin vika kerta jää väliin, Lasselta ainakin.
Eilen siis tehtiin parinkymmenen esteen rataa. Alku oli jo jännä, mutta oletin että siitä selviää valssilla ja jatkonkin ajattelin hoitaa tönäisy, valssi menetelmällä. Ja menihän se niinkin, mutta sitten Sonja ehdotti kakkosesteelle niisto-persjättöä ja valssia vasta nelosesteelle ja vitoselle jo jaakotusta. Pitihän sitä kokeilla ja se jopa toimi, vaikka itse epäilin, ettei Lasse mene kolmosputkeen poispäinkäännöksellä? Lasse meni putkeen sillä, ilman ongelmia. Nelosen takaakierto ja vitosen jaakotus sujui hyvin, ajoitukset olivat kerrankin kohtuuoikeat, ainakin niin oikea-aikaiset, että Lasse ymmärsi ja kääntyi hyvin. Pujottelussa mun pitää malttaa ja antaa Lassen aloittaa rauhassa, se toimii hyvin nyt.
Lopuksi juteltiin treenaamisesta, sen kestosta ja koiran jaksamisesta. Lasse tekee edelleen kaiken täysillä tai ainakin 99%, joten se ei jaksa tehdä mitään maratontreenejä. 10min on sopiva pätkä sille. Sen jälkeen se alkaa tehdä virheitä ja rimat alkaa olemaan herkässä. Tämäkin on asia joka pitää ehdottomasti ottaa huomioon kun treenaa ja tämä asia pitää muistaa kertoa myös kouluttajalle. Itse asiassa viikonloppuna ollaan menossa aksaleirille ja siellä mun pitää muistaa ottaa tämä piirre koirassani huomioon.
Ensi viikolla Lähdetään Velden ja Lassen kanssa Naantaliin vuorokaudeksi kylpemään. Lasse ei ehkä pääse kylpemään, mutta saapahan sekin viettää lisää hotellielämää. Ja Peppi saa viettää luksuslomaa mun äidin luona:)
Torstaina sitten on Lasselle varattu aika VihtiVetiin. Mä luulen että tämä on Lassen mielestä: ei niin hyvä idea, mutta aina ei pieniltä kelpieltä kysellä? Itse asiassa tällä viikolla Lasse on ollut rauhallisempi lenkeillä ja kotona. Vaikka ei ne kotiongelmat taida hormoneista johtua? Mä koitan oikeasti oppia ymmärtämään Lassea paremmin ja olemaan itse mustavalkoisempi, jotta Lassen olisi helpompi ymmärtää mua. Siinäpä meillä onkin tekemistä?



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kevättä kohti turhankin innokkaasti?

Hiljaa mutta varmasti päivät pitenee ja kun lumet jo sulikin, niin ulkokautta odotan ihan extra innokkaasti. Tosin meidän trenikauteen on tulossa pieni tauko maaliskuun loppupuolella, kun päätin kastroida Lassen. Aika on varattu 20.3. Klo 9.00.
Syitä päätökseen on useita, mutta suurin syy on kuitenkin selvästi lisääntynyt urosaggressiivisuus. Mä en halua elää silmät selässä koko aikaa. Mä haluan voida luottaa edes inauksen mun koiraan, mä haluan että se keskittyisi oleelliseen eikä sivusilmällä vilkuile uroksia ja mieti miten saisi tappelun pystyyn? Eihän kastraatio ratkaisi koko ongelmaa, sen mä tiedän, mutta haluan viheltää pelin poikki, ennenkuin tästä tappelemisesta tulee tapa? Lassellahan hormonit on virrannut vilkkaasti jo aikaisemmin ja kun tuota luonnetta herralla on jonkin verran, niin arki ei ihan aina ole superhelppoa sen kanssa? Kotonahan se on kiltti ja kiva, 99% ajasta. Lenkillä nenä ja narttujen hajut vie poitsua turhan paljon ja nyt kun usealla lähistön nartulla on ollut juoksuja peräjälkeen, niin lenkkeilyyn on tullut varsin ei toivottuja piirteitä; Lasse heittäytyy maahan, nuolee ja kuolaa pissoja, jopa vahtii hyviä hajuja Pepiltä!? Se ottaa kierroksia niistä hajuista ja mun on täysin mahdoton kontrolloida sen viretiloja, kun hajuja siltä ei pysty ottamaan poiskaan...
Muuten treenirintamalla ollaan tehty vähän sitä ja vähän tätä. Tokon motivaatio, minun siis on hukassa, kun en tiedä voiko Lassea pitää irti? Ja tokoilu liinan päässä ei motivoi, enkä ole vielä saanut aikaiseksi lähteä yksin ulos treenaamaan, joten sitä on tehty liian vähän, mutta jos sitten huhtikuussa?

Aksaa ollaan tehty muutama kerta. Keskiviikkona oltiin Salossa Sonjan treeneissä. Rata oli kiva, kunnes keinulta piti kääntyä vasemmalle ja hypätä hyppy takaakiertona ja Lasse ei sitten lukenutkaan ohjausta, vaan posotti täysillä keinulta edessä olevalle renkaalle ja sen takana olevalle putkelle. Putkella se tosin pysähtyi ja ihmetteli kovasti että mihin sä jäit? Mutta sitten kun käänsin oman rintamasuunnan niin sitten Lassekin alkoi oivaltamaan mihin ollaan menossa. Joten vika on edelleen ohjauksessa, yllättäen. Toisaalta Sari ohjasi Pyryä aika lailla kuten mä eka ja Pyry kyllä luki Sarin ohjauksen..Ja alussa taas Lasse kääntyi hyvin peruskäännöksellä ja Sarin "piti" tehdä siihen vastakäännös. Joten kovin erilaisia ohjattavia nää meidän pojat vaan on, vaikka molemmat menee kovaa!
No torstaina meillä alkoi jääkausi Lasselle, kun ei hyvällä päästy yhteisymmärrykseen säännöistä. Ja sen vaikutukset vaikuttavat lupaavilta? Lauantaina treeneissä mulla oli niin kiltti ja kuuliainen kelpie. Kertaakaan ei lähdössä hötkyilyt, yhtään rimaa ei edes kolauttanut, oli kyllä koira niiin kuulolla että! Oli oikein ilo treenata ja tuli jotenkin myös sellainen olo, että ehti itse vaikka ja minne? Asiaan voi toki vaikuttaa että tuo kuuliainen versio Lassesta ehkä lukee mun rytmitystä ja rytmiä hiukan tarkenmmin, kuin se "tuli hännän alla" versio, joka kiitää miljoonaa. Joten jos käskemällä koiran pois sängystä ja vähentämällä huomiota kotona saa toimivan treenikoiran , niin ei ole vaikea mihin kallistun? Onhan mulla Peppi sylissä pidettäväksi ja hellittäväksi;)

Våren kommer och det märker man. Lasse har blivit "tokig" med alla löptidstikar. Så jag bestämde att kastrera honom. Tiden har han den 20.3. kl 9.00.
Han har blivit aggressiv mot andra hanar och det är svårt att träna med honom i grupp träningar, när man most hela tiden ha ögön i ryggen också. Visst har Lasse alltid haft lite tendens att "glo" på andra hanar, men nu när så många tikar har löptid här i närheten, så har hans beteende blivit sämre. Och på promenaderna  lever han i sin egen luktvärld, legger sej , darrar och dräglar osv. Så kastreringen känns som en bra ide.
Annors har vi träna lite agility. Mycke fart och händelser. Ibland går det bättre och ibland inte så bra? Men på lördagen var det nästan perfeckta träningar. Lasse var extra lydig, han lyssna finnt och jobba bara för mej, viken känsla, vau!



maanantai 17. helmikuuta 2014

Kiva taas kouluttaa!

Kevät lähestyy ja treenirintamallakin pitäisi aktivoitua? Ensin oli muuten väsy ja kipeä ja nyt kun oikeanlainen ruokavalio alkaa puremaan, niin sitten iski flunssa, voi ei! Joten viime viikon molemmat aksatreenit piti jättää väliin. Onneksi harmitti vain "ihan vähän?" Positiivista on ollut, että flunssasta huolimatta olen jaksanut jo lenkkeillä paremmin kuin pitkään aikaan. Ja nyt kun aamut ja iltapäivät ovat jo valoisia, niin peruskuntokausi on ainakin aloitettu, koko poppoolle!
Eilen alkoi tokon ulkokausi ja heti ensimmäisenä kertana aiheena oli seuraaminen ja perusasento ja sitten mä nukuin pommiin treeneistä, oi ei! Onneksi heräsin kuuden jälkeen ja ehdin sentään kouluttamaan alo/avo ryhmää. Seuraaminen ja perusasennot olivat hiukan haasteellinen aihe, kun kentällä oli lunta/sohjoa useampi cm, mutta kivat treenit me saatiin silti aikaiseksi. Tunti aikaa ja neljä koiraa ja se oli ihan sopivasti. Olenkohan mä hidas kouluttamaan? Seuraaminen tuntui kerrankin sellaiselta aiheelta että mulla oli todella sanottavaa. Ja oli tosi hyvä kun puhui asiasta niin tuli samalla kerrattua itsellekin miten se nyt menikään? Vaikka pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen Lassen seuraamiseen.

Tänään koulutin sitten aksaa Virkkalassa. Ryhmä on niin kiva, kaikki ovat positiivisia ja innokkaita oppimaan, niin koirat kuin ohjaajat. Sari oli toivonut kontaktitreeniä, joten suunnittelin radan jossa varsinkin puomia kiidettiin useampi kerta. Itseasiassa yhdelläkään koiralla ei ollut mitään suuria ongelmia alastulokontaktin kanssa, mutta ne ylösmenot, hups! Muuten radalla piti tehdä putkijarru tai sitten koiralla piti olla hyvä itsenäinen puomin alastulo ja kun niitä hyviä alastulokontakteja löytyi useammalta koiralta niin pääsin ihailemaan sujuvia putki-hyppy-putki ohjauksia. Kouluttaminen oli suorastaan nautinto tänään ja joko rataprofiili oli sopiva tai sitten matolle oli tehty jotain, koska minusta koirat eivät edes lipsuneet tänään pahasti?
Vielä kun saan meidän omat treenit toimimaan ja tehtyä, niin sitten kaikki on kunnossa. Parin viikon päästä valmistuu uusi hieno halli alle kilometrin päähän kotiovelta, joten sitten ei mikään tekosyy enää kelpaa treenaamattomuuteen?

Våren kommer sakta men säkert. Vi har träna lite mera igen, men sista veckan var igen dålig när jag hade feber och hamna avboka två aglityträningar, oj nej! Men fast flunssan har varit på besök, så har jag ändo mera energi som på hela hösten, så vi har gjort långa promenader, för det orkar jag nu. Det känns att glutenfri diet passar mej ganska bra?
Igår var det min tur att skola lydnad. Träningarna ute börja och vädret var otroligt, +2c och ösregn!! Men det finns inte dåligt väder, det finns bara dåliga kläder?! Vi hade roligt och träna ff i slask och snö.
Idag skola jag agility, innomhus,tack och lov, för det regna även idag. Gruppen är så trevlig. Alla hundarna och ägarna är positiva och glada. Jag blev så glad när man så hur hundarna njuter och hur fina framsteg dem har tagit under vintern, vau!
Nu när vi ännu for våra egna träningar och fungera, så då är allt bra. Den nya fina inomhushallen borde bli färdig efter par veckor och sen finns det nog ingen "excuse" för at inte träna, när hallen ligger bara 500m frän hemdörren...

tiistai 28. tammikuuta 2014

Hiljaa nyt mennään

Meidän rauhallinen; tehdään mitä jaksetaan, tahti jatkuu. Onneksi Lasse on fiksu koira ja kestää myös sen että aina ei vaan tehdä täysillä hommia ja näköjään nämä useamman viikon jaksotkin sujuu. Jotenkin toivoin että kun vaan jätän gluteenin pois ruokavaliosta, niin sitten olo parane hetkessä ja energiaa riittää taas. Mutta ei ainakaan kahden ensimmäisen viikon aikana mitään ihmeitä ole tapahtunut. Pahin mahakipu on helpottanut, mutta energiaa ei kyllä edelleenkään kauheasti ole, paitsi koirilla. Jopa Peppi on alkanut oireilemaan tätä talvihorrosta. Pepin kanssakin tulee aina tehtyä jotain pientä kun Lassen kanssa tehdään juttuja. Nyt Peppi riehuu lenkillä, se jopa on pari kertaa vetänyt taluttimessa, meidän Peppi?!?!
Ollaan me jotain pientä tehty, kaukoissa näkyy ehkä valoa tunnelin päässä, tosin se tunneli on edelleen piiitkä ja valo on ihan vain aavistus valosta, mutta mutta.. Olisikohan Lasse vihdoin oivaltanut mitä siltä halutaan? Metallinoutoakin ollaan tehty ja sekin sujuu jotenkin. Nyt Lasse ainakin tuo metallin mulle joka kerta, joten edistystä tämäkin. Tosin kapulan nosto, palautusvauhti, ote ja loppuperusasento on vielä levällään kuin Jokisen eväät. Mutta mitä siitä, nyt se sentään noutaa metallia, kotona..
Viime viikollakaan ei päästy hallille treenaamaan, kun auto sanoi sitten sopimuksen irti. Minusta se oli varsin keljusti tehty, kesken työmatkan vielä, murrr!! 
Nämä pakkasetkaan ei mitenkään houkuta viettämään aikaa ulkona, lenkillä ollaan toki käyty ja jatkuvasti pitenevät illat parantavat koko ajan lenkkeilymahdollisuuksia. Lasse nauttii hurjasti kun se saa juosta vapaana, kuten myös Peppi. Mutta nyt en ole pitänyt niitä yhtä aikaa vapaana kun tuntuu että vauhdin hurmassa se vähäinenkin järki katoaa molemmilta ja kun kokoeroa kuitenkin on, niin turvallisuussyistä ovat nyt juosseet erikseen.
Sununtaina olin Hi-Han tokokisoissa hommissa ja kun ilmossa oli aika rauhallista, niin ehdin hyvin katselemaan kisoja. Erittäin iloinen olin, kun EVL:n voitti snautseri!! Se voitti kaikki bortsut yms, hyvä, hyvä!! Koiralla ja ohjaajalla oli kehässä todella kivaa yhdessä, se näkyi. Ihastuttavaa yhteistyötä, snautserin kanssa pärjätäkseen pitää kyllä yhteistyön ja koiran motivaation olla hyvässä kunnossa, hatun nosto ohjaajalle! Kisoja oli kiva olla katsomassa, mutta ei minulle kyllä tullut sellaista oloa, että olisi jotenkin kiire itse kisaamaan. Ei tietysti voi ollakaan, kun ei olla treenattu ja liikkeet on levällään, mikä enemmän, mikä vähemmän? Pitäisi ensin selvitttää millä mallilla mikin liike on? Sitten pitäisi tehdä suunnitelmä miten treenataan liikkeet kuntoon ja sitten pitäisi vielä treenata! Hoh hoijaa... Kevväämmällä?

Vi fortsätter ännu med lungn takt. Fast jag äter nu rätt, tror jag,(?) så jag mår nog inte ännu bättre. Eller jag har inte så ont i magen mera, men energin har inte kommit tillbaka.
Så vi har gjort bara små saker och varit ute. Fast ute är det lite onödigt kallt. Peppi särskilt fryser lätt. Lite lydnad hemma har vi träna. Fjärr, kan det vara att det skulle börja fungera snart? Det ser lite, lite, lite bättre ut nu?
Metallapporten har blivit bättre. Lasse hämtar den tillbaka nu! Gripande, farten och slutet är ännu på hälften, men det är fint att nu tar han metallen upp och kommer till mej ändo.

På fredagen skulle vi och träna, men min bil tyckte att det var för kallt! Så den lämna mej på morgonen på vägen. Det var ny upplevelse till mej, att åka till jobbet med bärgningsbil, spännande? Men bilen fick stanna på service över veckoslutet, så det blev inga träningar på fredagkvällen. Och ända felet som bilen hade var att den var isig! Så jag har ingen vinterbil? Visst var det -20c på fredagmorgonen, men haloo!?! Min bil ska nog tåla vinter och kyla. Kanske jag behöver en ny bil igen?



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet?

Tammikuu on jo pitkällä ja valon määrä on lisääntynyt silminnähden. Talvi tuli vihdoinkin ja ja hiukan luntakin saatiin ja paljon pakkasta!
Lassen treenejä koitan taas saada käyntiin pikkuhiljaa. Toistaiseksi ollaan tehty lähinnä aksaa, kun keskiviikkona alkoi Sonjan valmennuskurssi Salossa. Oli kiva taas mennä tutun kouluttajan treeneihin, Sonja tietää sen mitä tarvitsee, minä pääsen selittelemästä: tää nyt tekee näin tai noin. Sonja osaa neuvoa heti ensimmäiseltä hypyltä alkaen; laita Lasse vinoon noin, muuten se tulee miljoonaa sun syliin etkä saa sitä kääntymään! Eilisen iltatreeneissä jatkoin Sonjalta saatuja kotitehtäviä ja Lasse oli jopa ihan pätevä, putki/puomi erottelukin toimi ja useampi hyvä takaakierto saatiin tehtyä - kaukaa!
Itse kävin torstaina gastroskopiassa ja vaikka virallinen diagnoosi  on vielä saamatta, niin lääkäri sanoi selvin sanoin, että minä en jatkossa enää saa syödä gluteenia sisältäviä ruokia, eli kotimaiset viljat, miinus puhdas kaura, jäi pois ruokavaliosta torstaina. Nyt pitää vaan opetella mikä mitäkin on ja miten niistä "uusista" tuotteista tehdään ruokaa?? Voiko gluteenittomista makaroneista tehdä makaroonilaatikkoa, mitkä jauhot sopivat sämpylöihin jne..? Kai tämä tästä, mutta hiukan pitää nyt ehkä keskittyä hoitamaan itseään ja saada ruokahuolto pelaamaan, sitten ehkä jaksaisi paremmin tehdä ja treenata?
Tämä diagnoosi oli kyllä yllätys , en ollut koskaan ajatellut että syy väsymykseen ja useamman vuoden jatkuneeseisiin mahavaivoihin voisi kuitenkaan olla elimellistä. Toisaalta on helpottavaa kun sai syyn, varsinkin kun hoito on olemassa, mutta toisaalta harmittaa; muutokset ja ruokavalion tarkkaileminen, monesta ihanasta herkusta kieltäytyminen ja sekin että jos olisin tiennyt aikaisemmin niin olisin saanut apua myös vuosia sitten? Aika ristiriitainen olo...

Toko on nyt ollut ihan tauolla, motivaatio on täysin hukassa. Ulkona ei vaan voi  nyt treenata ja hallivuorolla on ongelmia ja minun tavoite treeneille olisi edelleen treenata tokoa, ei ratkoa muita ongelmia jotka eivät ehkä ole edes minun ongelmia? Lasse ressu, se niin haluaisi treenata tokoa ja kotonakin se innokkaasti tarjoaa perusasentoa, kaukoja yms, "jos kuitenkin tehtäisi edes vähän, please?"  Joten kai tästä vaan on etsittävä joku motivaatio ja ryhdyttävä hommiin?
Lassen kastraatio on ollut mielessä useasti, mietin vaan että ratkaiseeko sekään ongelmaa, varsinkin jos ongelma tuleekin Lassen taipumuksesta vahtia, niin silloin kastraatio ei ehkä auta? En mä vaan tiedä?
Lumikenkäilemään ei olla päästy, kun ei ole sitä lunta. Mutta kunhan oma olo paranee, niin ainakin lenkkeillään ahkerasti, tässä on oma ja koiran kunto jo rapistuneet ihan liian kauan aikaa. Mutta kaikki ajallaan.

Nya året har börja med agilityträningar. Sonjas kurs börja på onsdagen och första träningen var toppen. Lasse kan och jag hinner, om vi bara jobbar tillsammans samtidigt? det gör vi nog inte alltid, men hela tiden lite mera ändo.
Lydnaden har varit nu på paus. Min motivation är försvunnen? Har haft problem på inneträningarna och skulle inte äns villa gä dit nu. Så vi har inte äns träna. Lasse älskar nog lydnad och "längtar" för träning, så jag most bara lösa problemet på något sätt och fortsätta med nya mål.
Jag var på torsdagen på gastroskopi och fick diagnos: celiaki! Så det blev ändringar på maten. Lite ledsen för att man kan inte mera äta allt som är gott, men lite nöjd också när jag fick en förklaring till symptomen och tröttheten. Kanske det bli nu bra när jag äter rätt. Det är bara att fortsätta framåt.

torstai 26. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Loppuyhteenveto vuodesta 2013. Hyvä vuosi, vaikka kaikenlaista onkin ollut matkan varrella. Alkuvuosi meni Lassen mystistä ontumaa selvitellessä ja treenaaminen kärsi aikalailla. Kun helmikuussa syy selvisi ja lääke löytyi niin sitten alkoivat tositoimet. Alkuvuodesta tehtiin hajutunnnistusjuttuja ahkerasti ja rakennettiin peruskuntoa. Kun päivät pitenivät ja sää parani, niin siirryttiin enemmän ja enemmän agilityn ja tokon pariin. Hajutunnistus jäi taka-alalle. Keväällä käytiin kerran paimentamassa ja pari kertaa hakumetsässä. Molemmat lajit olisivat kivoja, mutta aika ei riitä kaikkeen. Näyttelyssäkin Lasse pyörähti kerran. Erkkarista tuli EH. Ja Tore oli BIS pentu!
Kesällä kisattiin vähän agilityä, mutta ne tulokset ei olleet kovin ihmeellisiä? Pari hyvää hyllyä ja jokunen lähes katastrofirata tehtiin.. Kesällä pitää myös uida ja nauttia lomasta ja sitäkin tehtiin.
Alkusyksyllä Lasse säikäytti saamalla neurologisia oireita Frontline punkkisuoja-aineesta ja siitä toipumiseen meni jokunen päivä. Mutta onneksi syy selvisi ja jatkossa pitäisi olla helppo välttää tällaisia oireita.
Syksyn tullen me kisattiin tokossa yksi kisa ja sen tulos olikin sitten hieno. Tavoite oli  että olisi ehditty tänä vuonna vielä avoimen luokkaan kisaamaan, mutta luoksetulon stopit ei pysähdy kovin hyvin, joten kisatavoitteet siirtyivät eteenpäin. Kisaamaan mennän sitten kun se siltä tuntuu.
Syksyllä jatkettiin Sonjan opissa aksaa ja jotain pientä kehitystä on havaittavissa? Aksassa ei kisata nyt hetkeen, meillä on pieni projekti ensin, Lassen mielentila  kisoissa pitää saada rennommaksi. Nämä mielentilat on muutenkin olleet taas tapetilla, kun Vappu Alatalo piti syyskussa motivointipäivää meille. Lassella niitä kierroksia riittää, se on peräänantamaton ja sitkeä. Upea harrstuskoira siis;)
Syyskuussa olimme Ruotsissa leirillä ja siellä innostuin jäljestämisestä. Lasse nyt tykkää kaikesta tekemisestä, joten minä saan valita lajit:) Jälkeä tehtiin pitkin syksyä ja edistymistäkin näkyy. Nyt Lasse ilmaisee jo kepit, vaikka tekniikka jättää kyllä toivomisen varaa? Mutta tätä voisi opetella vaikka talvella?
Loppusyksy/alkutalvi on sitten taas ollut rauhallisempaa ja nyt Lassella on taas tulehtunut anaalirauhanen ja ab-kuuri päällä. Mutta toivon että ensi vuonna saadaan taas harrastaa ilman lääkekuureja?
Lisäksi vuoden aikana ollaan iloittu Lassen pentujen hienoista tuloksista. Tuloksia on lähinnä näyttelykehistä ja terveystarkastuksista, mutta sitäkin hienompia tuloksia. Näyttelyistä on 5pennulla  eri/sa jokunen sertti ja pari varaserttiä. Kolme juniorivoittajatitteliä, yhdellä ja samalla pennulla ja lisäksi Kalle on startannut lupaavan oloisesti ja vauhdikkasti pari mölliagikisaa! Shy on Norjassa syuorittanut hyväksytyn vahingoittuneiden eläinten jälkikokeen ja on Norjan juniorivoittaja!  Eli pikkuhiljaa niitä käyttötuloksiakin alkaa näkymään? Ainoa ikävä asia oli Shy:n selkämutka ja Niilon välimuotoinen lannenikama. Mutta täytyy vain toivoa että ne eivät koiria tule haittamaan?

Året 2013. Ganska mycke har det hänt. Året börja med haltande som störde ganska mycke, men som var lätt att sköta om, när man först hittapå vad det var.
Vi jobba med ID-spåret på vintern, men när solen kom fram så blev det mera agility och lydnad.
Vi har varit och valla en gång, i sökskogen par gånger och på utställning en gång. Allt är roligt med Lasse, men tiden räcker inte till allt.
På sommaren njöt vi, simma och träna och hade semester också. Vi tävla lite agility, med par fina disc. banor och med några inte så fina banor? Dem riktigt fina felfria banorna väntar ännu...
På hösten blev det mera lydnad och en officiell tävling också. Tävlingen gick fint, 166p. och uppflyttad till öppen klass. Men när inkallningens stopperna inte ännu fungerar så nästa tävling väntar ännu..
I september åkte vi till Sverige på Walkabout läger och hade roligt med mycke träning och bra sälsskap. Efter lägret blev jag ivrig med spår och det gjorde vi hela hösten, med fina "resultat". Markeringen behöver ännu lite förstärkning, men annors ser det bra ut nu.
December har varit lungt och nu har Lasse antibiotika för hans analsäckar är inflamerede igen:( 
Och sen har vi varit glada för fina resultateten som Lasses valpar har gjort. Mest har det varit utställningar, 5x EX/CA. Några Sert och fyra st. juniorvinnare-tittlar!! En till Shy i norge och 3st till Kalle!! Valparna har blivit röntgade också med fina resultat, bara Shy hade en "virvel" i ryggen och Niilo har en övergångskota, men ryggen är rak.  Allas höfter och armbågar är UA.
Vi önskar att det bli mera fina resultat för oss och för valparna nästa år!?

maanantai 2. joulukuuta 2013

Hiljaista ja pimeää

Koirarintamalla ei ole tainnut tapahtua juurikaan mitään. Sonjan treenit päättyivät mutta onneksi lisää tätä loistava koulutusta on luvassa lisää ensi vuonna ja vieläpä lähempänä, Salossa. Loppuvuosi taidetaan keskittyä tokoiluun, JOS tammikuussa kuitenkin kokeiltaisi kisata Avossa??


"yht´äkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun ja luulet, että tästä on mahdotonta ikinä toipuu? Hullu sä et ole mutta joskus sitä romahtaa kivipohjaan.  Hiljaa nyt mennään, mutta henkiin sä jäät. Hullu sä et ole, mut juuri nyt on vaikeaa"  Janna Hurmerinta
Tämä laulu osui ja upposi. Nyt mennään pikkuhiljaa sillä tavalla mikä tuntuu hyvältä ja toivotaan että uuden vuoden myötä energia ja valo taas palaa arkeen. Ja jos vaikka pääsisi jatkotutkimuksiin tuon jatkuvasti oireilevan vatsan kanssa ja JOS saisi jopa jotain apua siihen??

Peppi täytti 8 vuotta lauantaina, bileet olivat aika pienimuotoiset, mutta hetken ajan varsin vauhdikkaat, kun koirat saivat lahjat, joita vaihtoivat heti kättelyssä. Joten Peppi sai apinan ja Lasse nappasi itselleen vaaleanpunaisen papukaijan! Papukaija olikin ihan superjuttu, Lasse juoksi onnellisena ympäri ämpäri ja vingutti sitä. Peppi vietti syntymäpäiviään hiukan rauhallisemmin kun Pepin päivän kohokohta ajoittui iltaan, kun oli satanut hiukan lunta!! Peppi loikki ja hyppi ja työnsi kuonon lumeen ja oli selvästi iloinen, kun lunta oli sopiva määrä:)
 Lasse parka, sen mielestä tää nykymeno on ihan tyhmää.. Mutta jos pikkuhiljaa saataisi edes jotkut treenit tehtyä?

Det har varit tyst på hoppysidan. Min mage vill inte, läkaren mistänker på keliaki, men det borde undersökas mera och nu väntar jag på dom undersökningarna. Så hundarna har haft det lite slöt, men kanske det här bli bättre? Om jag skulle få inkallningens stopperna och fungera, så kunde vi tävla i januari, men nu har vi för mycke fart i det. Annors borde det inte vara någonting speciellt med öppen klass, sen skulle vi kunna börja jobba mot vinnare klassen? Där har vi vissa saker redan "färdiga" men vittringen och rutan är inte färdiga och metallen borde förstärkas mycke..
Pepi fyllde 8år på lördagen. Nya leksakerna var upskattade och Peppis dag blev reddad när det snöa lite på kvällen. Bara lite snö, inte för mycke, inte för kallt och inte för vått, perfekt!