Fina, fina Kylie

När vi kom idag hem från träningarna titta vi på himlen, klar vårhimmel, med en ny stjärna. Kylie är nu en stjärna på himlen. Det känns jätteledsamt. Jag minns så väl hur det kändes när min dvärgsnautser Eetu fick somna, hur tomt det var hemma. Hur ledsamt det kändes och känns även ännu ibland jätteledsamt.
Jag hade länge titta på kelpisar, men hade inte haft en plats för en hund till i huset, för att Eetu var en ganska stor personlighet.
Men nu när han inte fanns mera hos oss, så börja jag och leta efter en kelpie. Jag skrev också till Sverige, till Maria, kennel Walkabout. Först svara hon att alla valpar var tingade, men efter par veckor fick jag e-mail av henne och hon berättä att en hanvalp skulle kanske vara ledig? Jag skulle ringa till Maria så kunde vi prata om jag skulle kunna få köpa valpen? Följande morgon väkte jag säkert Maria, när jag ringde tidigt på morgonen. Vi prata i telefonen länge, jag berätta, vad jag önska och Maria berätta on valparnas föräldrar, Kylie och Turbo. Hon berättä hurdan Kylie är och jag tänkte att Vau, vilken hund, om jag nångång kunde få en sån dän fin och härlig hund, så skulle det vara bättre än att vinna på lotto! Jag fråga även om Kylie hade några däliga sidor, men det hade hon inte, visst var hon snabb opch ivrig, men är det dåligt?!?  Det tycker inte jag!
Så i november åkte vi till Sverige, Vallentuna och vi fick träffa Kylie, Maria, Håkan och hela valpkullen. Vi åkte hem med en liten svart valp, som var nyfiken och orädd. Lasse, min ljuvliga, härliga, galna Lasse! Han är nu bara 3,5 år men vi har redan nu upplevt så många härliga stunder tillsammans med honom. Vi har valla får, träna lydnad, agility, rallylydnad, sök, spår, vattenredning och "bara" vandra i skogen säkert hundratals timmar. Inte en minut skulle jag ge bort. Varje minut när jag har mina fyrbenta vänner bredvid mej är jag lycklig.
Lasse blev pappa till en valpkull 2012, fin valpkull med 7 st valpar. Kylie blev också farmor då. Valparna är fina och trevliga men det bästa är säkert det, att alla valpägare är supernöjda med sina hundar! Och det är säkert alla som har Kylies valp också! Attminstone jag är lycklig att jag har min egen Turbo-Laser-Lasse!

Tänään kun tulimme treeneistä kotiin taivas oli kaunis, keväinen iltataivas ja taivalla tuikki uusi tähti, Lassen äiti Kylie tuikkii nyt taivaalla. Tämä on todella surullista, Kylie oli vain 8v. upea koira! Kylie ja Maria olivat ehdottomasti minun idoleitani! Heidän yhteistyö ja yhdessä tekemisen ilo loisti kauas kun he kisasivat ja treenasivat yhdessä.
Muistan kuin eilisen päivän kun sain Ruotsista s-postia että Walkabout kennelistä oli vapautunut yksi pentu ja jos olin kiinnostunut pennusta niin voisin soittaa Marialle. Maria kertoi pennuista, ja pentueen vanhemmista, Kyliesta ja Turbosta. Kun kuuntelin Mariaa hänen kertoessa millainen Kylie oli, ajattelin: ei voi olla totta, sehän on täydellinen! Koitin kysyä myös Kylien huonoista puolista, mutta vastaus oli että ne ovat ne samat asiat jotka jo kerroin, mutta toisin päin. Vastaus ei silloin avautunut minulle, mutta nyt 3v. myöhemmin ymmärrän täysin mitä Maria tarkoitti. Nopea, älykäs ja innokas koira on välillä haastava?
Kylien into ja iloisuus ovat periytyneet Lassella ja Lassen pennuillakin on isänsä asennetta ja iloisuutta, joten Kylien parhaat puolet jatkavat kulkuaan ja ilahduttavat monia ihmisiä uudelleen ja uudelleen.

                                          En liten lekfull Lasse

                                          Lasse och Noki c. 6mån.

                                          Avelsgruppen på kelpiespecialen 2011

                                                   

Treeniä, lisää treeniä, Hurraa!

Nyt loppui lepäily!? Lasse pääsi tänään treenaamaan. Ja kun treenataan niin treenataan sitten hiukan enemmän? Aloitettiin ohjatuilla tokotreeneillä, aiheena oli palkattomuus/kisanomainen treeni. Kukin sai valita kolme liikettä jotka suoritettiin liikkuroituina "palkatta". Kisapalkata toki sai ja palkkasinkin.
Me ei olla tänä vuonna treenattu tokoa käytännössä ollenkaan ja syksykin oli varsin vähäistä, joten hetken jouduin miettimään että mitä tehdään? Valitsin sitten varmoja ja helppoja liikkeitä; AVO:n hyppy, tasamaanouto ja liikkeestä maahanmeno. Hyppy sisältää aina Lassen kanssa jännitysmomentin, malttaako kelpie odottaa lupaa vai ei? Tänään malttoi hienosti! Istumiseen tarvittiin kaksoiskäsky, mutta en ole ihan varma onko tätä liikettä kertaakaan tehty kokonaisena? Noudossa meinasi jo maltti pettää ja pientä nykimistä oli havaittavissa sekä heitossa että liikkurin käskyttäessä, mutta peppu pysyi maassa, vauhtia oli turhan paljon mun makuun, mutta makuasioista ei kannata kiistellä:) Lopuksi tehty liikkeestä maahanmeno oli hyvä, piste. Eniten tuli palautetta siitä että ohjaaja ennakoi ja lisäksi kapulan heitto oli kuulemma liian lyhyt, Hups, pitää kai treenata heittämistä? Lasse teki hyvin töitä, sitä ei ole ennenkään haitannut palkattomuus, varsinkin kun se palkkaantuu hyvin kehuista ja mielikuvista;)
Kun tokosta oli selvitty kunnialla, siirryttiin metsään tekemään esineruutua Niinan kanssa. Esineruutua Lasse on treenannut peräti kaksi kertaa ennen tätä päivää, joten nyt se jo osaa, kun se on treenannut kolmesti, eikös?
Alueen tallattuamme teimme suunnitelman, joka oli tosi hyvä, se nimittäin toimi! Lasse näki kun vein esineen metsään ja kun sitten lähetin Lassen etsimään se juoksi tuulispäänä, löysi esineen hyvin ja palautti sen mielettömän upealla vauhdilla! Siis täydellisesti onnistunut treeni! Hetki mietittiin että pitääkö otta yksi uusinta, mutta kun Lasse muodostaa mielikuvia varsin vahvasti, totesin että onnistuneeseen suoritukseen pitää malttaa lopettaa. Nyt jos koskaan Lasselle oli pakko jäädä oikea mielikuva siitä mitä siltä odotetaan kun sanotaan esine!
Kotiin tullessa oli jo pimeää, mutta oma fiilis oli kertakaikkisen upea. Oli niin ihanaa treenata, treenit onnistuivat, koira nautti, minä nautin joten voiko enempää pyytää? Minä en pyydä enempää, olen kiitollinen jokaisesta hetkestä jonka saan treenata Lassen kanssa, on se vaan hieno kaveri!

Lasse lepää, minä en?!

Aika hyvin meidän saikku on sujunut, mitä nyt puruluita kuluu aika paljon? Toisaalta ne onkin tosi hyvää ajanvietettä Lasselle, tulee purukalustokin huollettua samalla?
Antibioottikuuri loppui su iltana, ja tikit on sulaneet pois, haavaa  ei enää huomaa ja korvatkin on kunnossa. Tämä viikko otettiin kyllä vielä rauhallisesti, operaatio ja tulehdus sekä antibiootit väsyttävät vielä? Mutta suunta on hyvä ja mielellään odottelin viikon vielä jotta ensi viikolla pääsen treenaamaan terveellä ja hyvin voivalla koiralla.

Minä en ole ehtinyt tällä viikolla lepäämään. Maanantaina koulutin Virkkalassa ja tiistaina aloitin uuden ryhmän kanssa Lägissä. Maanantain treeniin oli niiin paljon helpompi lähteä kouluttamaan kuin tiistaina Lägille. Maanantain koirat ja ohjaajat oli tuttuja, treenin suunnittelussa oli helppo ottaa huomioon koirien erilaisuudet ja miettiä kullekin koiralle sopivia haasteita. Ti istuin ja mietin ja mietin, mitähän, kuinka monta koiraa, minkä kokoinen kenttä, mitä esteitä, minkätasoiset treenit, mitähän harrastajat odottavat? Pieni paniikki meinasi jo iskeä? Mutta lopulta lähdin kentälle pari ratapiirrosta taskussa ja kun koiria sitten tuli treeniin vain 3kpl, niin valitsin sen pätkän jossa oli vähemmän rakennettavaa ja sitäkin muokkasin niin ettei pienellä porukalla tarvinnut siirrellä painavia esteitä. Ensivaikutelma kesän ryhmästä oli positivinen ja toivon että kesän treeneistä tulee antoisia sekä koirakoille että kouluttajille.
Loppuviikolla lisättiin pikkuhiljaa Lassen lenkkien pituutta ja kun mikään ei tuottanut mitään ongelmia, niin tänään lähdettiin Nuuksioon koko poppoo. Reppuun pakattiin eväät ja istuinaluset mukaan ja taskuun muistin laittaa mukaan nameja koirille. Nuuksiossa vierähti iloisesti lähes kolme tuntia ja siellä oli ihanaa kulkea. Kevät on jo pitkällä, jäät sulavat ja lunta oli enää pikkiriikkisen jossain todella varjoisassa paikassa.
Peppi oli ihan innoissaan jo kotona, kun pakattiin reppua ja autossa se metelöi heti kun vauhti hidastui. Kun lähdettiin kävelemään se suorastaan riehaantui, mutta jo kilometrin kohdalla Peppi löysi itselleen sopivan matkavauhdin ja sitä se sitten pitikin yllä loppuun saakka. Pepin matkavauhti on erinomainen, itse saa kävellä sellaista hyvätempoista kävelyvauhtia. Lassen mielestä Pepin vauhti oli ihan lällyä ja sen mielestä me olis voitu vaikka juosta täysii puolet matkasta ja loppumatka muuten vaan hölkätä reippaasti? Lasse joutui kuitenkin tyytymään enemmistön päätökseen vauhdista. Ainoa kohta jossa Lasse pääsi "päättämään" temposta oli pari kunnon ylämäkeä, kun päätin että oma kunto on heikko ja otin avuksi "kelpiehissin" Eli Lasse sai vetää luvan kanssa ja sehän veti, ihan innoissaan kun sai laittaa itsensä likoon! Ja minä pääsin mäet tosi helposti yläs, hengästymättä! Yllättävän vahva koira tuo Lasse kyllä on? Ihan kauheasti en kehdannut vedättää, kun Lassen valjaat ei kuitenkaan ole mitkään huskyvaljaat, vaikka sellaisten hankinta meni nyt kyllä harkintaan?
Loppumatkasta Lasselle taisi tulla "hiki" kun se yritti pulahtaa uimaan. Onneksi se oli kytkettynä ja sain sen kalastettua pois jääpalojen seasta ennenkuin se kastui kokonaan. Lasse selvästi odottaa kesää? Toivottavasti me päästään veperyhmään mukaan, intoa ainakin on!
Huomenna olisi tokotreenit ja haaveilen kyllä edelleen että ehtisimme jäljellekin joku päivä? No kohta on uusi viikko ja uudet kujeet!

Lomalla

Lomaviikko on mennyt hujauksessa. Maanantai meni leiristä toipuessa ja flunssaa rauhoitellessa. Tiistaina suunnattiin Naantaliin. Peppi sai mennä Karkkilaan äidin luokse ja Lasse lähti mukaan kylpylään. Naantalissa oli yhtä ihanaa kuin ennenkin. Niin super rentouttavaa ja kivaa. Lassekin otti tämän lomailun kannalta ja nautti hotellihuoneessa ikkunasta ulos katsellen ja sohvalla nukkuen. Jotenkin se "tiesi" että nyt ei olla treenaamassa vaan vain nauttimassa elämästä. Lasse koki myös jotain ennenkuulumatonta kun tulimme hotellille ja kolmanteen kerrokseen mentiin näköalahissillä. Lasse katseli alhaalla iloisesti ikkunasta ulos ja sen ilme kun hissi lähti nousemaan! Se oli täynnä epäuskoa ja hiukan taisi huimata, kun muilla kerroilla hississä se ei vilkaissutkaan ikkunasta ulos. Yksi kerta riitti!
Miniloma päättyi kuitenkin jo keskiviikkona. Kylpylässä olisi kyllä viihtynyt kauemminkin? Borta bra, men hemma bäst! Pepin ja Lassen jälleentapaaminen oli iloinen, kyllä ne tykkää kovasti toisistaan.
Torstai aamuna olikin Lassella aika Vihtivetiin. Lasse joutui luopumaan miehuudesta. Ja samalla kuvattiin sen selkä, joka oli ainakin ortopedin mukaan ihan ok. Tosin kuvista löytyi XXL-kokoinen eturauhanen, joten kastraatioon oli terveydellinen syy olemassa. Ihmekös että Lasse on ollut viime aikoina pahantuulinen, ressukka! No nyt pitäisi eturauhasen rauhoittua ja ell vielä varmisti asian laittamalla Lasselle mukaan 10vrk:n antibioottikuurin ja kipulääkettä 3-5 vrk. Joten tänään se sai viimeisen kipulääkkeannoksen, antibiootin vielä jatkuessa. Ja hyvinhän toipuminen on sujunut. Pari ekaa päivää meni kyllä nukutuksesta toipuessa, mitäs on niin mahdottoman hankala saada nukkumaan?Siihen tarvitaan norsuannos että Lasse nukahtaa.
Ja nyt kun Lasse on omasta mielestään ihan kunnossa, niin seuraava ongelma tulee olemaan miten sen saa pysymään rauhallisena lopputoipumisen ajan? Suostuisikohan se vaikka katsomaan videoita?
Haaveita keväälle olisi vaikka ja miten? Rallytokoa pitäisi päästä kokeilemaan, vepe kiinnostaisi kovasti ja tietysti ihan perinteiset aksa ja toko, jälkeä unohtamatta! Joten vapaa-ajan ongelmia tuskin tulee tänä keväänä/kesänä olemaan? Lähinnä mietityttää miten aika ja oma jaksaminen riittää kaikkeen kivaan? Mutta kai sitä jaksaa paremmin kun tekeminen on hauskaa ja saa tehdä hienon innokkaan koiran kanssa! Ja jos ei sitten jaksa, niin turha siitä kai on stressiä saada, ainakaan etukäteen;)
Lassen selkälausunto tuli kennelliitosta ennätysnopsasti ja tulos oli erittäin positiivinen! Lassen selkä on terve kaikilta osin!! Ei ole välimuotoista lanne-ristinikamaa, ei spondyloosia eikä mitään muitakaan nikamaongelmia! Joten luustolta tuo koira on täydellinen ja sen puolesta sen kanssa voi harrastaa niin paljon kuin itse jaksaa!

Leirielämää

Mulla alkoi talviloma ja heti pe-la yönä heräsin klo. 2.09 kun kurkku oli niiin kipeä! Voi ei!! Aamulla kuitenkin päätin että viikonlopun aksaleiriä Mouhijärvellä ei joku typerä flunssa pilaa, joten riittävästi buranaa koneeseen ja menoksi. Reetta tuli Rukan kanssa hakemaan meitä ja Lasse hypähti iloisesti autoon kauniin kelpie tytön naapuriksi. Sää oli oikein sopiva talviurheiluun, mutta ajamista ajatellen 10-15cm lunta ei ollut kovin ihanteellista. Matka kuitenkin sujui hyvin.
Mouhijärvellä meitä odotti varsin haasteellisen oloinen rata. Lassen kanssa ensimmäiseksi haasteeksi osoittautui lähdössä pysyminen, josta piti muistuttaa pari kertaa. Tämä on vähän tällainen ikuisuusjuttu, kun kerrankin lipsun kriteereistä, niin sitä taas jankataan jokunen kerta. Lähdöstä kun selvittiin niin radalla riitti tekemistä. Markolla oli kiva ja kannustava tyyli kouluttaa, joten treenistä jäi hyvä mieli. Radasta suoritimme vain 10 ensimmäistä estettä. Mutta kun siinäkin oli tekemistä ja sain jo siihen mennessä monta hyvää neuvoa, niin ei minua harmittanut, varsinkin kun itse sanoin jo tutustumisen aikaan että tavoite on 10 estettä? Koko päivä kului hallilla myös kavereiden suorituksia ihaillen ja jutellen niitä näitä. Meillä oli kiva porukka ja juttua ja naurua riitti.
Treenien jälkeen suunnattiin Vammalaan, Vammalan seurahuoneelle, jossa yövyttiin. Tässä vaiheessa kuumemittarin lukema oli 37,5, joten lisää buranaa koneeseen. Meillä oli Reetan kanssa tilava huone, jossa oli myös parveke. Parvekkeella emme tosin käyneet. Suihkun jälkeen suuntasimme syömään ja päädyimme kiinalaiseen ravintolaan. Ruokalistalta ei selvinnyt oliko tarjolla mitään gluteenitonta?? Mutta kysyvä ei tieltä eksy ja tarjoilija kertoikin mitkä ruoat sopivat. Kana, herkkusienet ja bambu olikin hyvää ja riisiä oli riittävästi;) Muuta ottivat aterian johon kuului alkuruokana kevätkääryleet ja jälkiruokana friteerattu banaani, jäätelön kera. Jälkiruoan kohdalla ihan vaan pikkuisen harmitti, friteeratut banaanit ovat niin hyviä... ikävä kyllä.
Koirien iltalenkin vielä annos buranaa koneeseen sen jälkeen pää painui tyynyyn varsin nopsasti ja kymmenen uutisista ei minulla ole mitään havaintoa? Yöllä heräsin kun Sami Hintsasen bändi soitti ravintolassa, mutta uni voitti taas.
Aamulla olo oli tukkoinen, mutta pahin kurkkukipu oli hellittänyt, joten aamu alkoi buranalla ja lenkillä. Sitten katsastamaan mitä saisimme aamiaiseksi? Tarjoilu näytti hyvältä ja tarjoilija lupasi tuoda minulle gluteenitonta leipää. Sain peräti yhden sämpylän!! No joo, onneksi tarjolla oli jogurttia, munia, pekonia ja hedelmiä, joten yksi sämpylä riitti ja voihan olla että olisin saanut lisää, jos olisin pyytänyt?
Aamiaisen jälkeen pakattiin kamat autoon ja ajettiin ProCanis hallille jatkamaan treenaamista. Tämän päivän rata oli helpomman tuntuinen kuin eilinen ja toiveikkaasti tutustuin peräti 17 ensimmäisen esteeseen. Radalla oli kai 31 estettä, mutta minusta olisi ollut kovin epärealistista kuvitellakaan että selvitämme niin monta, joten käytin ajan hyödyksi ja tutustuin paremmin siihen minkä piti olla tehtävissä.
Tänään lähdössä oleminen sujui astetta paremmin, mutta muuten alku oli tuskainen. Kakkonen ja kolmonen olivat molemmat takaakiertohyppyjä ja kolmoselle suunnittelin saksalaista, mutta enpä muistanut juuri silloin miksi en yleensä valitse sitä; koska minähän en osaa sitä.  kaiken lisäksi Lasse oli varmaan väsynyt ja se turhautui ja päätti "opettaa" mua ohjaamaan, eli tuli palautetta hampailla ja sitten oli mun vuoro antaa palautetta, se kuulemma kuului ulos saakka? Tämän pienen "keskustelun" jälkeen kuitenkin jatkoimme treenejä ja nehän suorastaan sujuivat hyvin? Jarrutukset olivat hyviä, kontaktit toimivat, irtosi ja tuli haltuun, Vau! Minulle tuli ihan hetkeksi sellainen tunne, että me osaamme jotain? Toki montaa kohtaan piti viilata ja parantaa, se mun katseen suunta, jalkojen suunta, liikkeen ja rytmityksen oikea-aikaisuus, tekemistä riittää, mutta silti oli kivaa! Pääsimme lopulta 18 estettä ja jopa aika sujuvasti. On toi Lasse silti, kaikesta huolimatta aika ihqu!
Kotimatkalla poikkesimme vielä Riihimäessä moikkaamassa Lassen Tore pentua, joka ei ole pentu enää vaan ihana iloinen pusukone! Noita pentuja on niin kiva nähdä joka kerta! Hauskoja otuksia! Tämän jälkeen menimme Riihimäen abc:lle syömään ja tankkaamaan auton. Syödessä mietimme abc:n ympärijuoksua, mutta luovuimme ideasta vedoten flunssaan ja ähkyyn.
Nyt ollaan kotona ja Lassea ei juuri ole näkynyt, se nukkuu! Ja kohta nukun kyllä minäkin. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet? Mitähän tekisin ekana lomapäivänä?

Lopuksi pieni pätkä videota, jossa näkyy sekä lähtöongelma sekä se että en osaa saksalaista...
http://youtu.be/WVLgQqgBraw

Yritetään ymmärtää toisiamme?

Ulkokentät ovat jo priima kunnossa ja sitä mukaan treenien määrä lisääntyy, kun voi ihan lenkin ohella pysähtyä ja tehdä pari juttua.
Tuollaisia pikkutreenejä ollaan tehty useampia. Tokossa on lähinnä tehty seuraamisen käännöksiä, luoksetulon stoppeja ja jättäviä. Seuraaminen ja käännökset on aika kivalla mallilla, pieniä kikkoja ollaan kokeiltu ja aika hyvin ne toimii. Halutessaan Lasse on tarkka poika ja osaa kyllä.
Luoksetulon stopit pysähtyy seisomaan kivasti, kunhan matkaa ei ole "liikaa" eli tätä pitää selvästi ruveta treenaamaan. Ensin pitää vaan selvittää että miten edetä tässä treenissä järkevästi? Otanko vaan kerralla pitkän matkan ja siten väännetään vai pidennänkö matkaa metri kerrallaan?
Jättävät on hyvällä mallilla, ilman häiriöitä. Lasse siis osaa ne, mutta osaaminen ei ole riittävän vahvaa, jotta se kestäisi häiriötä? Tai sitten mua huijataan?
Sunnuntaina oltiin tokoilemassa ryhmässä. Tosin ohjelmassa olleet kaukot suoritettiin yksitellen. Lasse voi Lasse... Sillä kiehahti pikkuisen yli ja kaukoista ei meinannut tulla mitään..? Kotona eteisessä tekniikka kestää kohtuullisesti kaiken paitsi S-I ja S-M vaihdot. Niissä molemmissa se tulee inauksen eteenpäin monesti. Satunnaisesti nämäkin onnistuu, mutta kyse on tuurista, ei taidosta, vielä! Mutta ulkona ei kyllä liikkeestä tullut kuin iso itku. Lasse piippasi, liikkui eteen-taakse ja sivusuunnassa. Siis ei todellakaan kuin Strömssössä! Mutta harjoittelu siis jatkuu kotona, pihalla, vieraalla kentällä, omalla kentällä, halleilla jne. Otamme härkää sarvista ja puskemme!
Su treenin lopuksi tein luoksetulon ja sitä ei ehkä olisi pitänyt tehdä? Lasse pysähtyi hyvin, mutta kun Laura liikkuroi uuden kutsun sanomalla: "käsky", niin Lasselta meni pasmat ihan sekaisin, Voi hyvänen aika?! Se istui, nousi seisomaan, meni maahan, hiipi lopulta nolona mun selän takse? Siitä otin sen vielä eteen seisomaan ja kun se kesti yhden Lauran sanoman: "käsky", niin se sai palkan ja vein sen pois kentältä. Mikä tuota otusta vaivaa? Ei tämä ole se Lasse jonka mä tunnen? Ei Lasse paineistu liikkuroinnista, se voi kyllä ottaa siitä häiriötä ja tehdä väärin, vaikka kymmenen kertaa peräkkäin, mutta ei se sen iloisuutta vähennä, päinvastoin?

Eilen oli Sonjan aksatreenit Salossa. Meidän vikat tänä keväänä. Yksi kerta olisi jäljellä, mutta kun Lasse on saikulla vielä silloin, niin vika kerta jää väliin, Lasselta ainakin.
Eilen siis tehtiin parinkymmenen esteen rataa. Alku oli jo jännä, mutta oletin että siitä selviää valssilla ja jatkonkin ajattelin hoitaa tönäisy, valssi menetelmällä. Ja menihän se niinkin, mutta sitten Sonja ehdotti kakkosesteelle niisto-persjättöä ja valssia vasta nelosesteelle ja vitoselle jo jaakotusta. Pitihän sitä kokeilla ja se jopa toimi, vaikka itse epäilin, ettei Lasse mene kolmosputkeen poispäinkäännöksellä? Lasse meni putkeen sillä, ilman ongelmia. Nelosen takaakierto ja vitosen jaakotus sujui hyvin, ajoitukset olivat kerrankin kohtuuoikeat, ainakin niin oikea-aikaiset, että Lasse ymmärsi ja kääntyi hyvin. Pujottelussa mun pitää malttaa ja antaa Lassen aloittaa rauhassa, se toimii hyvin nyt.
Lopuksi juteltiin treenaamisesta, sen kestosta ja koiran jaksamisesta. Lasse tekee edelleen kaiken täysillä tai ainakin 99%, joten se ei jaksa tehdä mitään maratontreenejä. 10min on sopiva pätkä sille. Sen jälkeen se alkaa tehdä virheitä ja rimat alkaa olemaan herkässä. Tämäkin on asia joka pitää ehdottomasti ottaa huomioon kun treenaa ja tämä asia pitää muistaa kertoa myös kouluttajalle. Itse asiassa viikonloppuna ollaan menossa aksaleirille ja siellä mun pitää muistaa ottaa tämä piirre koirassani huomioon.
Ensi viikolla Lähdetään Velden ja Lassen kanssa Naantaliin vuorokaudeksi kylpemään. Lasse ei ehkä pääse kylpemään, mutta saapahan sekin viettää lisää hotellielämää. Ja Peppi saa viettää luksuslomaa mun äidin luona:)
Torstaina sitten on Lasselle varattu aika VihtiVetiin. Mä luulen että tämä on Lassen mielestä: ei niin hyvä idea, mutta aina ei pieniltä kelpieltä kysellä? Itse asiassa tällä viikolla Lasse on ollut rauhallisempi lenkeillä ja kotona. Vaikka ei ne kotiongelmat taida hormoneista johtua? Mä koitan oikeasti oppia ymmärtämään Lassea paremmin ja olemaan itse mustavalkoisempi, jotta Lassen olisi helpompi ymmärtää mua. Siinäpä meillä onkin tekemistä?

Kevättä kohti turhankin innokkaasti?

Hiljaa mutta varmasti päivät pitenee ja kun lumet jo sulikin, niin ulkokautta odotan ihan extra innokkaasti. Tosin meidän trenikauteen on tulossa pieni tauko maaliskuun loppupuolella, kun päätin kastroida Lassen. Aika on varattu 20.3. Klo 9.00.
Syitä päätökseen on useita, mutta suurin syy on kuitenkin selvästi lisääntynyt urosaggressiivisuus. Mä en halua elää silmät selässä koko aikaa. Mä haluan voida luottaa edes inauksen mun koiraan, mä haluan että se keskittyisi oleelliseen eikä sivusilmällä vilkuile uroksia ja mieti miten saisi tappelun pystyyn? Eihän kastraatio ratkaisi koko ongelmaa, sen mä tiedän, mutta haluan viheltää pelin poikki, ennenkuin tästä tappelemisesta tulee tapa? Lassellahan hormonit on virrannut vilkkaasti jo aikaisemmin ja kun tuota luonnetta herralla on jonkin verran, niin arki ei ihan aina ole superhelppoa sen kanssa? Kotonahan se on kiltti ja kiva, 99% ajasta. Lenkillä nenä ja narttujen hajut vie poitsua turhan paljon ja nyt kun usealla lähistön nartulla on ollut juoksuja peräjälkeen, niin lenkkeilyyn on tullut varsin ei toivottuja piirteitä; Lasse heittäytyy maahan, nuolee ja kuolaa pissoja, jopa vahtii hyviä hajuja Pepiltä!? Se ottaa kierroksia niistä hajuista ja mun on täysin mahdoton kontrolloida sen viretiloja, kun hajuja siltä ei pysty ottamaan poiskaan...
Muuten treenirintamalla ollaan tehty vähän sitä ja vähän tätä. Tokon motivaatio, minun siis on hukassa, kun en tiedä voiko Lassea pitää irti? Ja tokoilu liinan päässä ei motivoi, enkä ole vielä saanut aikaiseksi lähteä yksin ulos treenaamaan, joten sitä on tehty liian vähän, mutta jos sitten huhtikuussa?

Aksaa ollaan tehty muutama kerta. Keskiviikkona oltiin Salossa Sonjan treeneissä. Rata oli kiva, kunnes keinulta piti kääntyä vasemmalle ja hypätä hyppy takaakiertona ja Lasse ei sitten lukenutkaan ohjausta, vaan posotti täysillä keinulta edessä olevalle renkaalle ja sen takana olevalle putkelle. Putkella se tosin pysähtyi ja ihmetteli kovasti että mihin sä jäit? Mutta sitten kun käänsin oman rintamasuunnan niin sitten Lassekin alkoi oivaltamaan mihin ollaan menossa. Joten vika on edelleen ohjauksessa, yllättäen. Toisaalta Sari ohjasi Pyryä aika lailla kuten mä eka ja Pyry kyllä luki Sarin ohjauksen..Ja alussa taas Lasse kääntyi hyvin peruskäännöksellä ja Sarin "piti" tehdä siihen vastakäännös. Joten kovin erilaisia ohjattavia nää meidän pojat vaan on, vaikka molemmat menee kovaa!
No torstaina meillä alkoi jääkausi Lasselle, kun ei hyvällä päästy yhteisymmärrykseen säännöistä. Ja sen vaikutukset vaikuttavat lupaavilta? Lauantaina treeneissä mulla oli niin kiltti ja kuuliainen kelpie. Kertaakaan ei lähdössä hötkyilyt, yhtään rimaa ei edes kolauttanut, oli kyllä koira niiin kuulolla että! Oli oikein ilo treenata ja tuli jotenkin myös sellainen olo, että ehti itse vaikka ja minne? Asiaan voi toki vaikuttaa että tuo kuuliainen versio Lassesta ehkä lukee mun rytmitystä ja rytmiä hiukan tarkenmmin, kuin se "tuli hännän alla" versio, joka kiitää miljoonaa. Joten jos käskemällä koiran pois sängystä ja vähentämällä huomiota kotona saa toimivan treenikoiran , niin ei ole vaikea mihin kallistun? Onhan mulla Peppi sylissä pidettäväksi ja hellittäväksi;)

Våren kommer och det märker man. Lasse har blivit "tokig" med alla löptidstikar. Så jag bestämde att kastrera honom. Tiden har han den 20.3. kl 9.00.
Han har blivit aggressiv mot andra hanar och det är svårt att träna med honom i grupp träningar, när man most hela tiden ha ögön i ryggen också. Visst har Lasse alltid haft lite tendens att "glo" på andra hanar, men nu när så många tikar har löptid här i närheten, så har hans beteende blivit sämre. Och på promenaderna  lever han i sin egen luktvärld, legger sej , darrar och dräglar osv. Så kastreringen känns som en bra ide.
Annors har vi träna lite agility. Mycke fart och händelser. Ibland går det bättre och ibland inte så bra? Men på lördagen var det nästan perfeckta träningar. Lasse var extra lydig, han lyssna finnt och jobba bara för mej, viken känsla, vau!