Lomat on tältä erää pidetty ja pikkuhiljaa palataan arkeen. Lasselle tämä sopii hyvin, se kun tykkää meidän rutiineista aamuisin ja iltaisin. Tämä on kai tätä samaa mistä kirjoitin viimeksikin, Lasse arvostaa tuttua ja turvallista menoa, jota se voi helposti ennakoida.
Mutta tuttuun ja turvalliseen menoon on kyllä tulossa uusia tuulia, ainakin aksassa Lasse voi varautua haastavampiin tehtäviin ja siihen että siltä saatetaan vaatia hiukan enemmän kuin ennen? Ja toivottavasti Lasse pääsee kokemaan myös entistä selkeämpää ohjausta? Tältä ainakin meidän kevät voisi näyttää, jos treenit jatkuvat samalla tavalla kuin mitä ne tällä viikolla alkoivat.
Tiistaina alkoi Lägin valmennusryhmän treenit, Juha koulutti. Treenit olivat kivat, ei mitään mahdotonta tekniikkasyheröä, mutta ei kyllä saanut pelkästään suoraan kovalla vauhdilla luukuttaa..
Valssit siis suuntautuvat jatkossakin kohti seuraavaa estettä, se pitää muistaa ja takaaleikkaukset voi olla ihan tiukkojakin ja pyörittää voi siellä, missä sillä hetkellä sattuu olemaan. Jos pitää kädet alhaalla pyörityksissä, niin Lasse ei lennä juurikaan. Rohkeammin pitää liikkua ja kun jarruttaa, niin pitää edes itse uskoa että koirakin jarruttaa? Nämä ovat viikon treeneistä kootut viisaudet, osa tuli Juhalta ja osa Saijalta torstaina. Molemmat treenit olivat siis erittäin hyvät ja hyödylliset. Perusasiat kun saadaan ensin toimimaan, niin sitten voidaan keskittyä erikoisempiin juttuihin, jos niitä sitten enää tarvitaan kun opin rytmittämään ja ohjaamaan? Tietysti siihen voi mennä hetki aikaa, mutta se ei haittaa, me nautitaan joka minuutti tästä meidän yhteisestä matkasta. Tuli taas mieleen alkuviikosta että pitää olla hirmuisen kiitollinen kun saa etuoikeuden omistaa terveen koiran, jonka kanssa voi tehdä ja harrastaa mitä itse tahtoo, koiralla ei ole rajoituksia, ei ainakaan fyysisiä.
Huomenna olisi sitten tiedossa tämän vuoden ensimmäiset kisat. Maksikakkosen radoille Vuokkoset Areenalle suunnataan kisaamaan Petteri Kermisen radoille 37 muun koirakon kanssa. Todella paljon osallistujia on näköjään kisaamassa ja mukana menossa on pari tuttuakin. Typykin kisaa huomenna, mutta vielä hetken ykkösissä, joten Typyn ratoja en pääse näkemään huomenna livenä, videolta toivottavasti kuitenkin?
perjantai 9. tammikuuta 2015
perjantai 2. tammikuuta 2015
Kohti kevättä tai ainakin kohti valoa!
Päivät pitenevät jo joten kevättä kohti kuljetaan. Tänään aurinko nousi klo 9.28 ja se laski 15.27, viikon kuluttua se nousee klo 9.22 ja laskee vasta 15.40! Eli päivä pitenee viikossa 19 minuuttia! Ihanaa kun on valoisampaa, satakoon sitten vettä, räntää tai lunta, kunhan ei ole kokoajan pimeä? Koska huonoa säätä ei ole, on vain vääränlaisia varusteita? Tuo on hyvä motto ja sillä mennään, vaikka juuri nyt ei huvita mennä ulos ollenkaan, sen verran navakka on tuuli tänään.
Tämä joululoma on ollut todella ihanaa. Paljoa ei olla vielä treenattu, mutta se vähä mitä ollaan tehty, onkin ollut laadukasta? No ei edes oikeastaan sitä, mutta mukavaa ainakin on ollut. Pujottelun sisäänmenoja treenattiin alkuviikolla ottamalla verkko avuksi ja hei, se oli siinä. Hyvin Lasse oivalsi että sillä onkin jotain väliä mistä pujottelun aloittaa? Ja torstain treenissä se aloitti hienosti jopa ne vaikeat kulmat, vau!
Muuten ollaan enemmän keskitytty kunnon kohotukseen ja nautittu tästä harvinaisesta mahdollisuudesta lenkkeillä valoisaan aikaan. Lasselle tuli kyllä pientä aivohikeä, kun poikkesimme tutusta ja turvallisesta rutiinista ja siirryimme polulta umpimetsän puolelle lenkkeilemään, Hui? Lasse joka yleensä metsässä juokseen 20-30m mun edelle tyytyväisenä ja pitää huolta etten eksy, niin meni ihan hämilleen kun en pysynytkään polulla. Se pyöri mun ympärillä, koitti jopa komentaa/paimentaa mua takaisin ruotuun ja kun se ei onnistunut, ei siis ollut sallittua, niin Lasse alkoi kaivamaan lumesta keppejä pahimpaan ahdistukseensa.
Lassehan purkee ahdistusta mielellään puremalla jotain? Normi remmilenkeillä meillä on sitä varten narulelu remmissä kiinni, jotta voi retuuttaa sitä tiukkojen tilanteiden jälkeen, mutta metsässä ei ollut remmiä kaulassa eikä näinollen ollut myöskään narulelua saatavilla, Apuuva?! Joten jatkossa pitää lenkkeillä hiukan vaihtelevimmissa maastoissa ja tutustua uusiin polkuihin. Rutiinit ovat toki kivoja ja tuovat turvaa, mutta ei ne näin tärkeitä voi olla?
Joten jos tämän vuoden tavoite olisikin rikkoa rutiineja? Kun moni kirjoittaa blogiin hienoja tavoitteita niin minusta ei ole siihen. Tavoitteita toki on, mutta en halua sitoa niitä mihinkään tiukkaan aikatauluun, ainakin nyt tuntuu siltä, katsellaan, jos se aikataulu vaikka muodostuisi tässä talven aikana?
Tämä joululoma on ollut todella ihanaa. Paljoa ei olla vielä treenattu, mutta se vähä mitä ollaan tehty, onkin ollut laadukasta? No ei edes oikeastaan sitä, mutta mukavaa ainakin on ollut. Pujottelun sisäänmenoja treenattiin alkuviikolla ottamalla verkko avuksi ja hei, se oli siinä. Hyvin Lasse oivalsi että sillä onkin jotain väliä mistä pujottelun aloittaa? Ja torstain treenissä se aloitti hienosti jopa ne vaikeat kulmat, vau!
Muuten ollaan enemmän keskitytty kunnon kohotukseen ja nautittu tästä harvinaisesta mahdollisuudesta lenkkeillä valoisaan aikaan. Lasselle tuli kyllä pientä aivohikeä, kun poikkesimme tutusta ja turvallisesta rutiinista ja siirryimme polulta umpimetsän puolelle lenkkeilemään, Hui? Lasse joka yleensä metsässä juokseen 20-30m mun edelle tyytyväisenä ja pitää huolta etten eksy, niin meni ihan hämilleen kun en pysynytkään polulla. Se pyöri mun ympärillä, koitti jopa komentaa/paimentaa mua takaisin ruotuun ja kun se ei onnistunut, ei siis ollut sallittua, niin Lasse alkoi kaivamaan lumesta keppejä pahimpaan ahdistukseensa.
Lassehan purkee ahdistusta mielellään puremalla jotain? Normi remmilenkeillä meillä on sitä varten narulelu remmissä kiinni, jotta voi retuuttaa sitä tiukkojen tilanteiden jälkeen, mutta metsässä ei ollut remmiä kaulassa eikä näinollen ollut myöskään narulelua saatavilla, Apuuva?! Joten jatkossa pitää lenkkeillä hiukan vaihtelevimmissa maastoissa ja tutustua uusiin polkuihin. Rutiinit ovat toki kivoja ja tuovat turvaa, mutta ei ne näin tärkeitä voi olla?
Joten jos tämän vuoden tavoite olisikin rikkoa rutiineja? Kun moni kirjoittaa blogiin hienoja tavoitteita niin minusta ei ole siihen. Tavoitteita toki on, mutta en halua sitoa niitä mihinkään tiukkaan aikatauluun, ainakin nyt tuntuu siltä, katsellaan, jos se aikataulu vaikka muodostuisi tässä talven aikana?
perjantai 26. joulukuuta 2014
Kohti uutta vuotta
Tämä vuosi loppuu kohta ja innokkaasti suuntaamme kohti vuotta 2015! Tämä vuosi on ollut ja mennyt. Osa tavoitteista toteutui ja osa siirtyi tulevaisuuteen. Lasse kastroitiin maaliskuussa ja samalla hoidettiin tulehtunut ja suurentunut eturauhanen kuntoon. Tämän jälkeen on ollut ilo treenata kivuttoman koiran kanssa ja niitä kisatuloksiakin aksassa alkoi syntymään. Keväällä jo näytti lupaavalta ja kesällä meno alkoi tuntumaan siltä, että nollat olisivat mahdollisia, kun vaan palikat osuisivat kohdilleen. Ensimmäisen kerran kaikki palikat olivat kohdillaan syyskuun alussa ja lokakuussa Saijakin sai palikat kohdilleen ja ilo oli kyllä suunnaton kun marraskuun alussa oli hyvä päivä taas ja noustiin kakkosiin.
Tämän jälkeen ikävä kyllä pidettiin taukoa loukkaantumisen takia, mutta nyt lihasvammakin on parantunut ja taas kuntoillaan ja treeneihin palataan heti tammikuussa. Ensi vuoden aksatreeneistä onkin tulossa suunnitelmallisimmat treenit ikinä? Ainakin toivon niin, kun pääsimme mukaan lägin valmennusryhmään ja yksi ja sama ihminen valmentaa meitä koko vuoden, Vau! Tavoitteita tulikin jo tehtyä ja niitä kohti lähdetään siis suunnistamaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tavoitteiden kärkipäässä ei ollut enää tavoitteena Lassen vireiden hallitseminen? Ei tämä tietysti tarkoita että niissä ei olisi parantamisen varaa, mutta nyt ne sillä tavalla hallinnassa että voidaan jo keskittyä muuhunkin, ei vain niihin vireisiin, Yes!
Tokoon tekisi mieli keskittyä myös ensi vuonna? Helmikuussa Lassen siskon omistaja tulee Suomeen yhdistetylle kisa/treenimatkalle ja minäkin mietin että JOS ilmoittaisin Lassen mukaan kisoihin? Sitten pitäisi vaan treenata tosi paljon enemmän ja nimenomaan pitäisi treenata porukassa, niin että saisi liikkurin treeneihin, koska sitä ei ole juuri treenattu ja Lasse ottaa liikkurista häiriötä taas yllättävän paljon?
Kesällä jatketaan ehdottomasti vepeä ja jälkeä olisi kiva treenata, mutta jos jälki olisi kevään ja syksyn juttu ja vepe keskikesän juttu? Kun aika ei kyllä riitä siihen että treenaa neljää lajia yhtä aikaa? Lisäksi olisi siistii käydä vielä kokeilemassa paimentamista ja hakukin olisi kivaa. Ja hiukan olisi pentukuumettakin ilmassa?? Mutta jos mä en löydä jostain kaapin perältä rutkasti lisää vapaa-aikaa niin pennun hankkiminen ei liene olla viisasta juuri nyt? Toisaalta ei kai se koskaan ole viisasta, mutta kivaa ja ihanaa se on kyllä aina ;) Osa mun vapaa-ajasta on nyt syksyllä kulunut tallilla ja sen verran kivaa tuo ratsastaminenkin on, että koitan kyllä käydä jatkossakin kerran viikossa maastoilemassa ja nauttimassa vauhdin hurmasta.
Tämän jälkeen ikävä kyllä pidettiin taukoa loukkaantumisen takia, mutta nyt lihasvammakin on parantunut ja taas kuntoillaan ja treeneihin palataan heti tammikuussa. Ensi vuoden aksatreeneistä onkin tulossa suunnitelmallisimmat treenit ikinä? Ainakin toivon niin, kun pääsimme mukaan lägin valmennusryhmään ja yksi ja sama ihminen valmentaa meitä koko vuoden, Vau! Tavoitteita tulikin jo tehtyä ja niitä kohti lähdetään siis suunnistamaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tavoitteiden kärkipäässä ei ollut enää tavoitteena Lassen vireiden hallitseminen? Ei tämä tietysti tarkoita että niissä ei olisi parantamisen varaa, mutta nyt ne sillä tavalla hallinnassa että voidaan jo keskittyä muuhunkin, ei vain niihin vireisiin, Yes!
Tokoon tekisi mieli keskittyä myös ensi vuonna? Helmikuussa Lassen siskon omistaja tulee Suomeen yhdistetylle kisa/treenimatkalle ja minäkin mietin että JOS ilmoittaisin Lassen mukaan kisoihin? Sitten pitäisi vaan treenata tosi paljon enemmän ja nimenomaan pitäisi treenata porukassa, niin että saisi liikkurin treeneihin, koska sitä ei ole juuri treenattu ja Lasse ottaa liikkurista häiriötä taas yllättävän paljon?
Kesällä jatketaan ehdottomasti vepeä ja jälkeä olisi kiva treenata, mutta jos jälki olisi kevään ja syksyn juttu ja vepe keskikesän juttu? Kun aika ei kyllä riitä siihen että treenaa neljää lajia yhtä aikaa? Lisäksi olisi siistii käydä vielä kokeilemassa paimentamista ja hakukin olisi kivaa. Ja hiukan olisi pentukuumettakin ilmassa?? Mutta jos mä en löydä jostain kaapin perältä rutkasti lisää vapaa-aikaa niin pennun hankkiminen ei liene olla viisasta juuri nyt? Toisaalta ei kai se koskaan ole viisasta, mutta kivaa ja ihanaa se on kyllä aina ;) Osa mun vapaa-ajasta on nyt syksyllä kulunut tallilla ja sen verran kivaa tuo ratsastaminenkin on, että koitan kyllä käydä jatkossakin kerran viikossa maastoilemassa ja nauttimassa vauhdin hurmasta.
perjantai 19. joulukuuta 2014
Surullisia uutisia
Näin se elämä vaan menee, tulee iloisia hetkiä ja sitten tulee taas surullisia hetkiä. Eilen sain suruviestin Ruotsista, Lassen kasvattaja Maria on nukkunut pois. Maria joka oli aina niin iloinen, positiivinen ja energinen. Aivan liian aikaisin hänet otettiin pois täältä. Mariaa jäi kaipaamaan tietysti eniten hänen perhe, mutta myös iso joukko ystäviä.
Muistan kun etsin kelpien pentua ja kirjoitin Ruotsiin s-postia, kennel Walkaboutiin oli syntynyt 10kpl pentuja! Sain nopeasti vastauksen että kaikki pennut olivat varattuja. Mutta pari viikkoa myöhemmin tuli uusi viesti, yksi pennun ottaja oli perunut, joten jos olin edelleen kiinnostunut pennusta, niin minun pitäisi soittaa Marialle. Heti seuraavana aamuna soitin Ruotsiin. Hiukan jännitti kelpaisinko minä, mutta härkää sarvista kiinni ja puskemaan. Maria vastasi puhelimeen ja nauroi että hän arvasi, että se olen minä joka soitan aamulla heti yhdeksän jälkeen. Hän oli tulkinnut oikein, olin todella kiinnostunut hänen koiransa, Kylien pennuista. Puhelusta tuli pitkä, toista tuntia puhuimme, mutta Marian kanssa oli niin helppo puhua, kuin olisimme tunteneet aina? Puhelun aikana kerroin itsestäni ja Maria kertoi pentueen vanhemmista, varsinkin Kyliesta. Hän kehui koiraansa maasta taivaisiin ja minulle kävi hyvin selväksi, että Marialla oli elämänsä koira käsissään.
Marraskuussa 2010 kun menimme hakemaan Lassea tapasin Marian ensimmäisen kerran ja hän oli hyvin iloinen ja välitön ihminen. Pennut olivat hyvin hoidettuja ja monipuolisesti kaikenlaiseen totutettuja, vaikka Maria oli vasta toipumassa syövästä, isosta leikkauksesta ja sytostaattihoidoista. Hän tarjosi meille Suomalaisille ruoat eikä luovuttanut pentuja muille ennenkuin me pitkän matkalaiset olimme saaneet nähdä kaikki pennut yhdessä, todella kivaa!
Maria oli kasvattajana todella huolehtiva, hän kyseli kuulumisia jos ei niistä itse viestiä laittanut. Marian blogi on ollut ilonani nämä neljä vuotta, Marian tapa kirjoittaa oli humoristinen ja elävä. Eniten nauroin kun hän kirjoitti hänelle jääneen pennun Lenkan, tempauksista. "Bonken" kuulumiset oli meidän perheen ehdoton suosikki, koska vaikka Lassekin teki kaikenlaista, niin "Bonke" pisti takuulla paremmaksi.
Elokuussa 2011 matkustimme Ruotsiin erikoisnäyttelyyn. Walkaboutin pentue oli 11kk ikäinen ja menestystä tuli sekä näyttelykehässä kuin myös näyttelyn yhteydessä järjestetyssä tokokisassa. Walkabout voitti sekä jälkeläisluokan että kasvattajaluokan! Me juhlimme ja joku toinen kasvattaja oli nyrpeä ;) Tokossakin alokasluokan voitto tuli Lassen siskolle ja Kyliekin teki hienon tuloksen Evl:ssä.
Näyttelyn jälkeen grillasimme ja istuimme iltaa ja puhuimme ja puhuimme. Puhuimme koirien kouluttamisesta ja kasvattamisesta ja yleisesti elämästäkin puhuttiiin. Lasse oli ihan onnessaan Marian tapaamisesta ja sen piti ehdottomasti päästä Marian syliin istumaan.
Lasse och Maria augusti 2011
Seuraavan kerran tapasimme Marian jo marraskuussa kun hän järjesti pennuille MH-testin. Tällä kertaa viivyimme hiukan pidempään Ruotsissa ja ehdimme istua iltaa porukalla lauantaina testin jälkeen. Ensin saimme ihailla kun Maria ja Kylie sekä Sara ja Turbo treenasivat. Sitten haimme pitsat porukalla ja söimme ja juttelimme ja juttelimme lisää. Juttua tuntui riittävän ja sunnuntaina vietimme vielä toisen päivän katsellen testiä ja puhuen. Kylien pennut olivat kaikki varsin reippaita ja testi sujui kivasti kaikilta seitsämältä pennulta jotka pääsivät tulemaan paikalle.
Siten tuli vajaan parin vuoden tauko kun emme tavanneet, mutta s-postilla ja fb:ssä olimme aktiivisesti yhteydessä. Lassen kanssa ei aina ollut ihan helppoa, mutta minulla oli kasvattajan tuki 24/7 käytettävissä ja vaikka hän oli Ruotsissa niin silti hän neuvoi ja tsemppasi ja auttoi niin paljon kuin pystyi. Ja hänen neuvonsa olivat kyllä hyviä. Maria ei ollut sellainen kasvattaja joka "katoaa" heti kun tulee murheita, hän jaksoi omien murheiden ohella huolehtia muiden hyvinvoinnista.
Kesällä 2013 Marian terveyden kanssa oli murheita, mutta niistä huolimatta hän järjesti syyskuussa leirin Klotenissa. Leiri kesti 4 päivää ja ne olivat todella intensiivisiä ja tehokkaita päiviä. Aamulla aikaisin ylös, sitten hiukan aamiaista ja sitten treenaamaan. Aamupäivät treenattiin tokoa/pk:ta ja iltapäivät jäljestettiin välillä käytiin vain syömässä pikaluonas. Maria touhusi ja koulutti ja puhui ja neuvoi ja mietti ja kannusti aamusta iltaan. Koirat väsyivät ja ihmiset väsyivät, mutta Maria oli hyväntuulinen ja energinen ja innokas. Leiri oli upea kokemus, erittäin antoisa ja motivoiva.
Kloten 2013, härliga höstdagar.
Loppusyksystä Marian vointi heikkeni ja joulukuussa 2013 hän joutui sairaalaan akuuttiin leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen tuli ikäviä uutisia, Marian syöpä oli palannut kroonisena :( Maria kuitenkin halusi jatkaa eteenpäin, kohti uusia haasteita. Hän kävi hoidoissa ja hoitojen välissä hän treenasi ja kisasi Kylien ja Lenkan kanssa. Keväällä 2014 Kylie sairastui ja kun diagnoosi oli syöpä ja Kylie lopetettiiin niin todellakin mietin, että miksi elämän pitää kohdella joitain niin julmasti?
Kesällä Lenka kuitenkin synnytti pennut ja elämä jatkui. Syksyn mittaan Maria vointi huononi ja muutama viikko sitten aavistin pahaa kun Maria ei enää kirjoittanut fb:ssä kuten yleensä.
Elämä on todella epäreilua välillä. On vaikea ymmärtää että niin energinen ja iloinen ihminen kuin Maria on jättänyt meidät ja siirtynyt yläkertaan Kylien luo. "Vila i frid" toivottavat kaikki, minä mukaan lukien, mutta luulen kyllä että Maria ei ehdi lepäämään, nyt kun kipuja ei enää ole hän treenaa Kylien kanssa tokoa, jäljestää ja käy "Walkaboutilla" monta tuntia yhdessä rakkaan Kylien kanssa <3
Tulen ikuisesti muistamaan Marian ja hän on ehdottomasti esikuvani, mitä tulee elämänasenteeseen ja elämästä nauttimiseen. Marian ansiosta minulla on Lasse, koira joka muistuttaa monella tapaa kasvattajaansa, Lassekin on iloinen, positiivinen, tekee kaiken täysillä ja osaa nauttia pienemmistäkin iloista.
Muistan kun etsin kelpien pentua ja kirjoitin Ruotsiin s-postia, kennel Walkaboutiin oli syntynyt 10kpl pentuja! Sain nopeasti vastauksen että kaikki pennut olivat varattuja. Mutta pari viikkoa myöhemmin tuli uusi viesti, yksi pennun ottaja oli perunut, joten jos olin edelleen kiinnostunut pennusta, niin minun pitäisi soittaa Marialle. Heti seuraavana aamuna soitin Ruotsiin. Hiukan jännitti kelpaisinko minä, mutta härkää sarvista kiinni ja puskemaan. Maria vastasi puhelimeen ja nauroi että hän arvasi, että se olen minä joka soitan aamulla heti yhdeksän jälkeen. Hän oli tulkinnut oikein, olin todella kiinnostunut hänen koiransa, Kylien pennuista. Puhelusta tuli pitkä, toista tuntia puhuimme, mutta Marian kanssa oli niin helppo puhua, kuin olisimme tunteneet aina? Puhelun aikana kerroin itsestäni ja Maria kertoi pentueen vanhemmista, varsinkin Kyliesta. Hän kehui koiraansa maasta taivaisiin ja minulle kävi hyvin selväksi, että Marialla oli elämänsä koira käsissään.
Marraskuussa 2010 kun menimme hakemaan Lassea tapasin Marian ensimmäisen kerran ja hän oli hyvin iloinen ja välitön ihminen. Pennut olivat hyvin hoidettuja ja monipuolisesti kaikenlaiseen totutettuja, vaikka Maria oli vasta toipumassa syövästä, isosta leikkauksesta ja sytostaattihoidoista. Hän tarjosi meille Suomalaisille ruoat eikä luovuttanut pentuja muille ennenkuin me pitkän matkalaiset olimme saaneet nähdä kaikki pennut yhdessä, todella kivaa!
Maria oli kasvattajana todella huolehtiva, hän kyseli kuulumisia jos ei niistä itse viestiä laittanut. Marian blogi on ollut ilonani nämä neljä vuotta, Marian tapa kirjoittaa oli humoristinen ja elävä. Eniten nauroin kun hän kirjoitti hänelle jääneen pennun Lenkan, tempauksista. "Bonken" kuulumiset oli meidän perheen ehdoton suosikki, koska vaikka Lassekin teki kaikenlaista, niin "Bonke" pisti takuulla paremmaksi.
Elokuussa 2011 matkustimme Ruotsiin erikoisnäyttelyyn. Walkaboutin pentue oli 11kk ikäinen ja menestystä tuli sekä näyttelykehässä kuin myös näyttelyn yhteydessä järjestetyssä tokokisassa. Walkabout voitti sekä jälkeläisluokan että kasvattajaluokan! Me juhlimme ja joku toinen kasvattaja oli nyrpeä ;) Tokossakin alokasluokan voitto tuli Lassen siskolle ja Kyliekin teki hienon tuloksen Evl:ssä.
Näyttelyn jälkeen grillasimme ja istuimme iltaa ja puhuimme ja puhuimme. Puhuimme koirien kouluttamisesta ja kasvattamisesta ja yleisesti elämästäkin puhuttiiin. Lasse oli ihan onnessaan Marian tapaamisesta ja sen piti ehdottomasti päästä Marian syliin istumaan.
Seuraavan kerran tapasimme Marian jo marraskuussa kun hän järjesti pennuille MH-testin. Tällä kertaa viivyimme hiukan pidempään Ruotsissa ja ehdimme istua iltaa porukalla lauantaina testin jälkeen. Ensin saimme ihailla kun Maria ja Kylie sekä Sara ja Turbo treenasivat. Sitten haimme pitsat porukalla ja söimme ja juttelimme ja juttelimme lisää. Juttua tuntui riittävän ja sunnuntaina vietimme vielä toisen päivän katsellen testiä ja puhuen. Kylien pennut olivat kaikki varsin reippaita ja testi sujui kivasti kaikilta seitsämältä pennulta jotka pääsivät tulemaan paikalle.
Siten tuli vajaan parin vuoden tauko kun emme tavanneet, mutta s-postilla ja fb:ssä olimme aktiivisesti yhteydessä. Lassen kanssa ei aina ollut ihan helppoa, mutta minulla oli kasvattajan tuki 24/7 käytettävissä ja vaikka hän oli Ruotsissa niin silti hän neuvoi ja tsemppasi ja auttoi niin paljon kuin pystyi. Ja hänen neuvonsa olivat kyllä hyviä. Maria ei ollut sellainen kasvattaja joka "katoaa" heti kun tulee murheita, hän jaksoi omien murheiden ohella huolehtia muiden hyvinvoinnista.
Kesällä 2013 Marian terveyden kanssa oli murheita, mutta niistä huolimatta hän järjesti syyskuussa leirin Klotenissa. Leiri kesti 4 päivää ja ne olivat todella intensiivisiä ja tehokkaita päiviä. Aamulla aikaisin ylös, sitten hiukan aamiaista ja sitten treenaamaan. Aamupäivät treenattiin tokoa/pk:ta ja iltapäivät jäljestettiin välillä käytiin vain syömässä pikaluonas. Maria touhusi ja koulutti ja puhui ja neuvoi ja mietti ja kannusti aamusta iltaan. Koirat väsyivät ja ihmiset väsyivät, mutta Maria oli hyväntuulinen ja energinen ja innokas. Leiri oli upea kokemus, erittäin antoisa ja motivoiva.
Loppusyksystä Marian vointi heikkeni ja joulukuussa 2013 hän joutui sairaalaan akuuttiin leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen tuli ikäviä uutisia, Marian syöpä oli palannut kroonisena :( Maria kuitenkin halusi jatkaa eteenpäin, kohti uusia haasteita. Hän kävi hoidoissa ja hoitojen välissä hän treenasi ja kisasi Kylien ja Lenkan kanssa. Keväällä 2014 Kylie sairastui ja kun diagnoosi oli syöpä ja Kylie lopetettiiin niin todellakin mietin, että miksi elämän pitää kohdella joitain niin julmasti?
Kesällä Lenka kuitenkin synnytti pennut ja elämä jatkui. Syksyn mittaan Maria vointi huononi ja muutama viikko sitten aavistin pahaa kun Maria ei enää kirjoittanut fb:ssä kuten yleensä.
Elämä on todella epäreilua välillä. On vaikea ymmärtää että niin energinen ja iloinen ihminen kuin Maria on jättänyt meidät ja siirtynyt yläkertaan Kylien luo. "Vila i frid" toivottavat kaikki, minä mukaan lukien, mutta luulen kyllä että Maria ei ehdi lepäämään, nyt kun kipuja ei enää ole hän treenaa Kylien kanssa tokoa, jäljestää ja käy "Walkaboutilla" monta tuntia yhdessä rakkaan Kylien kanssa <3
Tulen ikuisesti muistamaan Marian ja hän on ehdottomasti esikuvani, mitä tulee elämänasenteeseen ja elämästä nauttimiseen. Marian ansiosta minulla on Lasse, koira joka muistuttaa monella tapaa kasvattajaansa, Lassekin on iloinen, positiivinen, tekee kaiken täysillä ja osaa nauttia pienemmistäkin iloista.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Iloisia uutisia!
Lassen kävi tänään Niinan luona ja hyvältä näyttää! Se liikkuu erittäin tasapainoisesti, johtui varmaan siitä että liikkeet esitettiin hiukan liukkaalla jäällä? Mutta hyvin siis löysi tasapainon, koira ainakin. Mun tasapaino liukkaalla jalkakäytävällä ei ole paras mahdollinen? Mä niin haluan ne icebugit!
Sisällä Lasse ehti ihastua kuivattuun ankanrintafileeseen niiin kovasti että kaikenlainen jumppaaminen oli mahdotonta, kun ajatus oli vain ankassa? Onneksi Lasse lopulta pystyi luopumaan nameista ja Niina sai sen hierottua, venyteltyä jne. Mitään poikkeavaa ei löytynyt, joten saatiin lupa maltillisesti palata normaaliin päivärytmiin ja treenaamiseen. Maksi hyppyjä ei vielä suositeltu, joten vähän aikaa me sitten mennään kauhean kovaa, kun Lasse saa hypätä medihyppyjä, hui? Mutta ennen aksatreenejä me kyllä käydään metsässä juoksemassa vapaana pari kertaa, pitää vaan löytää turvallinen metsä, jossa ei ole liukasta. Muutenkin joululoman ohjelmaan kuuuluu enemmän kuntoilua kuin aksaa, vaikka voi olla että käydään myös hallilla pari kertaa tekemässä ainakin kontakteja ja pujottelua? Hyppääminen ei ehkä ole se asia joka vaatii eniten treenaamista?
Töissä oli tänään joulujuhlat ja nyt ne ovat onnellisesti ohi. Loppusyksyn ahkera harjoittelu kannatti, lapset lauloivat ja näyttelivät superhienosti! Nyt voi rauhoittua ja alkaa valmistautumaan joulun viettoon, Ihanaa! Töitä olisi enää kaksi päivää ja sitten saa lomailla, saa lenkkeillä metsässä valoisaan aikaan, saa nukkua aamulla pidempään ja ehtii toivottavasti myös trenaamaan ja tapaamaan kavereita?
Kaksi totista partaista kaveria :)
Sisällä Lasse ehti ihastua kuivattuun ankanrintafileeseen niiin kovasti että kaikenlainen jumppaaminen oli mahdotonta, kun ajatus oli vain ankassa? Onneksi Lasse lopulta pystyi luopumaan nameista ja Niina sai sen hierottua, venyteltyä jne. Mitään poikkeavaa ei löytynyt, joten saatiin lupa maltillisesti palata normaaliin päivärytmiin ja treenaamiseen. Maksi hyppyjä ei vielä suositeltu, joten vähän aikaa me sitten mennään kauhean kovaa, kun Lasse saa hypätä medihyppyjä, hui? Mutta ennen aksatreenejä me kyllä käydään metsässä juoksemassa vapaana pari kertaa, pitää vaan löytää turvallinen metsä, jossa ei ole liukasta. Muutenkin joululoman ohjelmaan kuuuluu enemmän kuntoilua kuin aksaa, vaikka voi olla että käydään myös hallilla pari kertaa tekemässä ainakin kontakteja ja pujottelua? Hyppääminen ei ehkä ole se asia joka vaatii eniten treenaamista?
Töissä oli tänään joulujuhlat ja nyt ne ovat onnellisesti ohi. Loppusyksyn ahkera harjoittelu kannatti, lapset lauloivat ja näyttelivät superhienosti! Nyt voi rauhoittua ja alkaa valmistautumaan joulun viettoon, Ihanaa! Töitä olisi enää kaksi päivää ja sitten saa lomailla, saa lenkkeillä metsässä valoisaan aikaan, saa nukkua aamulla pidempään ja ehtii toivottavasti myös trenaamaan ja tapaamaan kavereita?
lauantai 13. joulukuuta 2014
Joulun odotusta tarkasti kuulostellen?
Jouluun on enää alle kaksi viikkoa ja pitäisi kai kohta ryhtyä valmistautumaan joulun viettoon. Minulla on tänä vuonna lomaa täydet kaksi viikkoa joulun aikaan, Ihanaa! Vielä kivempaa olisi jos pääsisi lenkkeilemään ja treenaamaan Lassen kanssa "normaalisti"?
Nyt vaan on kennelyskää paljon liikkeellä ja hiukan huolestuttaa että löytääkö sen tien tänne Kajokujallekin? Peppi sentään sai rokotuksen elokuussa myös kennelyskää vastaaan, mutta Lasselle otin lokakuussa vain kolmoisrokotteen. No toivon kovasti, ettei meille yskä pesiydy, koska se kuuluu olevan sitkeää sorttia eikä ymmärrä lähteä pois kovinkaan pieneistä vihjeistä? Mutta toistaiseksi meillä ei siis yskitä, Kop, Kop!
Me ollaan edelleen keskitytty parantelemaan Lassea ja treenattu siinä ohessa kaikenlaista pientä? Lähinnä tokoa ja jotain temppuja. Lenkkeily on ollut suurin ilo, jota ei edes huono sää ole pilannut, paitsi ehkä Pepin mielestä? Peppi on voinut yllättävän hyvin koko syksyn, sitä syyskuista episodia lukuunottamatta kun se liukastui kotona ja ontui pari päivää ja kehitti siitä hurjat lihasjumit jne. Mutta siitäkin onneksi selvittiin kipulääkkeeillä, BOT:lla ja venyttelyllä. Peppi on kyllä niin hauska ja vaivaton koira, vaikka sillä onkin tiukka ruokavalio ja sen turkki totta tosiaan vaatii huoltoa, mutta siinä välissä se vaan on niin suloinen <3
Tänään aamulla Lassella oli kyllä hiukan taas virtaa? Heti kun tulimme pihalle se mokoma hyppäsi keskelle mun kukkalaatikkoa, laatikolla on siis kokoa n. 1,5x1,5m ja laatikkoon laskeuduttuaan se alkoi hillittömästi kaivaa, EII!! Siinä mahtoi mun kukkasipulit yms lennellä mihin sattui? Toki oli kiva tulla ulos ja huomata että yöllä oli satanut lunta, mutta ei kukkapenkkiä tarvitse siltikään tuhota?
Lähdimme siis lenkille, mutta Peppi parka ei kyllä päässyt kuin reilun 100m niin sillä oli megapaakut tassuissa ja se piti siis kantaa loppumatka kotiin. Lasse taas pursusi energiaa siihen malliin, että kotona vein Pepin vain kylpyhuoneeseen sulamaan ja jatkoin Lassen kanssa matkaa. Meillä olikin ihan kiva lenkki talven ihmemaassa.
Iltapäivällä lenkkeiltiin taas kahdestaan Lassen kanssa, hallille tällä kertaa. Lasse on niin hupsu kun se näkee mun ottavan treeniliivit esiin se "sekoaa" onnesta ja sitten se muistaa: "auts, väärä mielentila" ja se koittaa tosissaan rauhoittua? Tämä ei aina onnistu superhyvin, mutta kyllä se on kehittynyt tässäkin asiassa. Siinä vaiheessa kun laitetaan talutin sille se on jo "rauhoittunut" eikä liikuta edes silmiään ilman lupaa? Ulkona sille tulee taas pieni hepuli, mutta se skarppaa tosi kivasti ja ainoa "ongelma" siirtymisessä hallille on se että Lassella ja minulla on hiukan eri käsitys vauhdista? Hallilla kuitenkin oltiin taas yllättävänkin yksimielisiä siitä miten siellä pitää käyttäytyä. Tehtiin siis tokoa vaikka mukaan mahtui kyllä jokunen rallytokonkin liike. Kivointa oli huomata, että kanarialintunen on ehkä lentänyt etelän lämpöön ja sain siis treenata hiljaisen koiran kanssa, Jee! Treenin jälkeen kävimme vielä yhdessä Pepin ja Velden kanssa lenkillä ja sen jälkeen Lasse onkin ollut hyvin huomaamaton kaveri. Jossain se nukkuu tyytyväisenä, ihanaa!
Kuva on otettu 13.12.2010, eli tasan neljä vuotta sitten. Toinen on muuttunut paljonkin, toinen ei oikeastaan juuri ollenkaan :)
Nyt vaan on kennelyskää paljon liikkeellä ja hiukan huolestuttaa että löytääkö sen tien tänne Kajokujallekin? Peppi sentään sai rokotuksen elokuussa myös kennelyskää vastaaan, mutta Lasselle otin lokakuussa vain kolmoisrokotteen. No toivon kovasti, ettei meille yskä pesiydy, koska se kuuluu olevan sitkeää sorttia eikä ymmärrä lähteä pois kovinkaan pieneistä vihjeistä? Mutta toistaiseksi meillä ei siis yskitä, Kop, Kop!
Me ollaan edelleen keskitytty parantelemaan Lassea ja treenattu siinä ohessa kaikenlaista pientä? Lähinnä tokoa ja jotain temppuja. Lenkkeily on ollut suurin ilo, jota ei edes huono sää ole pilannut, paitsi ehkä Pepin mielestä? Peppi on voinut yllättävän hyvin koko syksyn, sitä syyskuista episodia lukuunottamatta kun se liukastui kotona ja ontui pari päivää ja kehitti siitä hurjat lihasjumit jne. Mutta siitäkin onneksi selvittiin kipulääkkeeillä, BOT:lla ja venyttelyllä. Peppi on kyllä niin hauska ja vaivaton koira, vaikka sillä onkin tiukka ruokavalio ja sen turkki totta tosiaan vaatii huoltoa, mutta siinä välissä se vaan on niin suloinen <3
Tänään aamulla Lassella oli kyllä hiukan taas virtaa? Heti kun tulimme pihalle se mokoma hyppäsi keskelle mun kukkalaatikkoa, laatikolla on siis kokoa n. 1,5x1,5m ja laatikkoon laskeuduttuaan se alkoi hillittömästi kaivaa, EII!! Siinä mahtoi mun kukkasipulit yms lennellä mihin sattui? Toki oli kiva tulla ulos ja huomata että yöllä oli satanut lunta, mutta ei kukkapenkkiä tarvitse siltikään tuhota?
Lähdimme siis lenkille, mutta Peppi parka ei kyllä päässyt kuin reilun 100m niin sillä oli megapaakut tassuissa ja se piti siis kantaa loppumatka kotiin. Lasse taas pursusi energiaa siihen malliin, että kotona vein Pepin vain kylpyhuoneeseen sulamaan ja jatkoin Lassen kanssa matkaa. Meillä olikin ihan kiva lenkki talven ihmemaassa.
Iltapäivällä lenkkeiltiin taas kahdestaan Lassen kanssa, hallille tällä kertaa. Lasse on niin hupsu kun se näkee mun ottavan treeniliivit esiin se "sekoaa" onnesta ja sitten se muistaa: "auts, väärä mielentila" ja se koittaa tosissaan rauhoittua? Tämä ei aina onnistu superhyvin, mutta kyllä se on kehittynyt tässäkin asiassa. Siinä vaiheessa kun laitetaan talutin sille se on jo "rauhoittunut" eikä liikuta edes silmiään ilman lupaa? Ulkona sille tulee taas pieni hepuli, mutta se skarppaa tosi kivasti ja ainoa "ongelma" siirtymisessä hallille on se että Lassella ja minulla on hiukan eri käsitys vauhdista? Hallilla kuitenkin oltiin taas yllättävänkin yksimielisiä siitä miten siellä pitää käyttäytyä. Tehtiin siis tokoa vaikka mukaan mahtui kyllä jokunen rallytokonkin liike. Kivointa oli huomata, että kanarialintunen on ehkä lentänyt etelän lämpöön ja sain siis treenata hiljaisen koiran kanssa, Jee! Treenin jälkeen kävimme vielä yhdessä Pepin ja Velden kanssa lenkillä ja sen jälkeen Lasse onkin ollut hyvin huomaamaton kaveri. Jossain se nukkuu tyytyväisenä, ihanaa!
maanantai 8. joulukuuta 2014
treenaamaan pikkuhiljaa
Christan kurssi oli juuri niin antoisa kuin olin toivonutkin? Sieltä sai paljon hyviä ideoita ja ajatuksia. Ihan yksinkertaisia juttuja, kuten että Lassea on superhelppo hämätä, kun heittää vaan noutokapulan ja sitten tekeekin jotain ihan muuta kuin noutoa. Tämä on Lasselle tosi vaikeaa, joten tätä treenataan. Lasse keitti aika pahasti kurssilla, kuten etukäteen jo pelkäsinkin? Se äänteli todella paljon, mikä ei kuitenkaan ole sille kovin tyypillistä. Christa kehoitti kieltämään ja niin tein, mutta silti mietin että onko siinä "järkeä" kun itse tiedän mistä ääntely johtuu ja se siis johtuu piitkästä tauosta ja "pakkolevosta" joka nostaa vaan kierroksia ihan taivaisiin. Tavallaan se ei ole opittua huonoa käytöstä, vaikka siitä varmaan voi helposti tulla sitäkin? Mutta kun sitä ei normioloissa esiinny, niin onko tarpeellista niuhottaa siitä? Enpä tiedä?
Kurssin jälkeen ajettiin Niinan luo. Hyvin on Lasse parantunut, mutta silti pitää malttaa.. vaikeaa! Saatiin lupa taas lisätä liikuntaa maltillisesti ja treenata tokoa, mutta äkillisiä kiihdytyksiä ja jarrutuksia pitää välttää, Jaaha?
Treenaaminen kyllä onnistuu ilman kiihdyttelyjä/jarrutteluja, mutta miten onnistuu palkkaaminen? Namien syönti toki onnistuu, mutta Lassen mielestä palkkaamista on se kun saa juosta lelun kanssa ympäri kenttää. Pitää varmaan koittaa keksiä joku välimuoto? Tai toivoa edes että se kiihdyttää rauhallisesti ja jarruttaa yhtä rauhallisesti juostessaan, heh heh!
No niin tai näin, niin olemme lisänneet liikunnan määrää ja treenanneet tokoa joka toinen päivä. Ollaan jopa käyty hallilla omatoimisesti treenaamassa rallytokoa ja tokoakin ollaan tehty. Lisäksi ollaan jumpattu ahkerasti! Ja siinä ainakin on otettu edistysaskeleita, nyt onnistuu myös takareiden venytys, ilman että Lasse vastustaa, Jee!! Tämä on ollut ehdottomasti vaikein jumppatehtävä Lasselle.
Viime perjantaina oli tokon omatoimitreenit ja hiukan taas innostuttiin? (minä innostuin) ja unohdin katsoa kelloa ja hups vaan taas oli treenattu 30min.. Mutta voi Vau mitkä treenit! Tehtiin paljon seuraamista ja kyllä oli koiralla ainakin asenne kohdillaan ja seuruun paikka ja kontakti tuntuivat tosi hyviltä, eikä muuten edes piipannut?! Ja kun normi seuraaminen sujui näin hienosti niin sitten piti vaikeuttaa ja ottaa koira oikealle puolelle! Ja tämä olikin sitten superisti vaikeaa. Mutta ehkä jotain liikahti pitkien korvien välissä?
Sunnuntaina jatkettiin rallytokotreenien merkeissä ja taas kun avasin auton luukun sieltä tuli ulos kelpie, joka oli nielaissut kanarialinnun ja joka nyt visersi sitkeästi kelpien kurkussa, Pöh! Alkulenkin ja pienen verkan jälken lintunen onneksi vaikeni, Huh! Treenasimme alokasluokan rataa, joka ei ehkä itsessään ollut vaikea, mutta voihan vire! Pahasti yli-innokkaan Lassen kanssa on vaikea tehdä yhtään mitään, mutta parin kyltin uusinnan jälkeen alkoivat Lassen tassut pysyä maassa. Uusiminen siis rauhoittaa sitä, tämä pitää muistaa. Ja kun teimme radan uudelleen hetken kuluttua se sujui tosi kivasti!
Tällä viikolla saatiin taas lisätä liikuntaa 5min/lenkki, eli nyt päästään jo 40min lenkkejä, siistii? Tavallaan turhauttavaa tämä lepo ja paranteleminen, kun siitäkin seuraa ongelmia ja riskejä. Peppi on aina ollut helppo pitää levossa, ei se kerää sellaista energiaa kuten Lasse. Lasse kun kerää virtaa ja sitten se koheltaa vaan kahta kauheammin kun se lopulta saa luvan juosta vapaana. Kotona Lasse malttaa kivasti, mitä se nyt tänään kaivoi sahan polttopuulaatikosta. Meinaakohan se sahata tiensä vapauteen? Lisäksi olisi tarjolla vaikka miten kivoja kursseja ja kisoja yms eikä mihinkään nyt päästä osallistumaan, Pöh. Mutta kohta mulla alkaa joululoma ja toivon että siihen mennessä Lasse on parantunut niin että päästän ainakin kunnon lenkeille? "Tuomion" päivä on 17.12, kun Lassella on seuraava aika Niinalle ;) Siihen saakka me vaan lenkkeillään maltillisesti remmissä ja treenataan tokoa ja jumpataan!
Kurssin jälkeen ajettiin Niinan luo. Hyvin on Lasse parantunut, mutta silti pitää malttaa.. vaikeaa! Saatiin lupa taas lisätä liikuntaa maltillisesti ja treenata tokoa, mutta äkillisiä kiihdytyksiä ja jarrutuksia pitää välttää, Jaaha?
Treenaaminen kyllä onnistuu ilman kiihdyttelyjä/jarrutteluja, mutta miten onnistuu palkkaaminen? Namien syönti toki onnistuu, mutta Lassen mielestä palkkaamista on se kun saa juosta lelun kanssa ympäri kenttää. Pitää varmaan koittaa keksiä joku välimuoto? Tai toivoa edes että se kiihdyttää rauhallisesti ja jarruttaa yhtä rauhallisesti juostessaan, heh heh!
No niin tai näin, niin olemme lisänneet liikunnan määrää ja treenanneet tokoa joka toinen päivä. Ollaan jopa käyty hallilla omatoimisesti treenaamassa rallytokoa ja tokoakin ollaan tehty. Lisäksi ollaan jumpattu ahkerasti! Ja siinä ainakin on otettu edistysaskeleita, nyt onnistuu myös takareiden venytys, ilman että Lasse vastustaa, Jee!! Tämä on ollut ehdottomasti vaikein jumppatehtävä Lasselle.
Viime perjantaina oli tokon omatoimitreenit ja hiukan taas innostuttiin? (minä innostuin) ja unohdin katsoa kelloa ja hups vaan taas oli treenattu 30min.. Mutta voi Vau mitkä treenit! Tehtiin paljon seuraamista ja kyllä oli koiralla ainakin asenne kohdillaan ja seuruun paikka ja kontakti tuntuivat tosi hyviltä, eikä muuten edes piipannut?! Ja kun normi seuraaminen sujui näin hienosti niin sitten piti vaikeuttaa ja ottaa koira oikealle puolelle! Ja tämä olikin sitten superisti vaikeaa. Mutta ehkä jotain liikahti pitkien korvien välissä?
Sunnuntaina jatkettiin rallytokotreenien merkeissä ja taas kun avasin auton luukun sieltä tuli ulos kelpie, joka oli nielaissut kanarialinnun ja joka nyt visersi sitkeästi kelpien kurkussa, Pöh! Alkulenkin ja pienen verkan jälken lintunen onneksi vaikeni, Huh! Treenasimme alokasluokan rataa, joka ei ehkä itsessään ollut vaikea, mutta voihan vire! Pahasti yli-innokkaan Lassen kanssa on vaikea tehdä yhtään mitään, mutta parin kyltin uusinnan jälkeen alkoivat Lassen tassut pysyä maassa. Uusiminen siis rauhoittaa sitä, tämä pitää muistaa. Ja kun teimme radan uudelleen hetken kuluttua se sujui tosi kivasti!
Tällä viikolla saatiin taas lisätä liikuntaa 5min/lenkki, eli nyt päästään jo 40min lenkkejä, siistii? Tavallaan turhauttavaa tämä lepo ja paranteleminen, kun siitäkin seuraa ongelmia ja riskejä. Peppi on aina ollut helppo pitää levossa, ei se kerää sellaista energiaa kuten Lasse. Lasse kun kerää virtaa ja sitten se koheltaa vaan kahta kauheammin kun se lopulta saa luvan juosta vapaana. Kotona Lasse malttaa kivasti, mitä se nyt tänään kaivoi sahan polttopuulaatikosta. Meinaakohan se sahata tiensä vapauteen? Lisäksi olisi tarjolla vaikka miten kivoja kursseja ja kisoja yms eikä mihinkään nyt päästä osallistumaan, Pöh. Mutta kohta mulla alkaa joululoma ja toivon että siihen mennessä Lasse on parantunut niin että päästän ainakin kunnon lenkeille? "Tuomion" päivä on 17.12, kun Lassella on seuraava aika Niinalle ;) Siihen saakka me vaan lenkkeillään maltillisesti remmissä ja treenataan tokoa ja jumpataan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)