Hui miten aika kiitää, Lina on ollut minulla jo täydet kolme viikkoa. Ihana pentu, sisäsiisteys alkaa olemaan hyvällä mallilla, Lina matkustaa autossa hyvin ja osaa rauhoittua kun mitään ei tapahdu. Lina leikkii hyvin minun ja Lassen kanssa erityisesti, mutta myös muut koirat ja ihmiset on ok. Lina on ahnein pentu mitä minulla on ikinä ollut, ihanaa! Pikkuhiljaa harjoitellaan perusasioita, luoksetulo on jo erittäin hyvällä mallilla ja malttaminen ja luopuminen ovat jo tuttuja ajatuksia? Paljon ollaan bongailtu juttuja ja maailmaan tutustuttu pikkuhiljaa. Enemmänkin voisi, mutta toisaalta pennun pitää saada nukkua ja kasvaa. Ja varsinkin tuota jälkimmäistä Lina tekee ahkerasti, se painoi tänään ell aseman vaaálla 4,8kg! Ei viikossa on tullut 700g lisää. Ei mikään ihme että ruokaa kuluu.
Ensimmäinen ell käynti on suoritettu ja pissanäytettä on tutkittu ja sen seurauksena Lina aloittaa huomenna ab-kuurin. Huomenna vasta kun ensin ei pitänyt tarvita, mutta sitten kun näytettä tarkemmin tutkittiin, niin ell kuitenkin päätti laittaa kuurille pienen. Lina on kyllä ollut pirteä ja energinen, mutta jotain pientä häikkää on nyt, joten ehkä se kuuri on ihan hyvä antaa?
Lasse on treenannut aksaa ja vepeä tälläkin viikolla ja keskiviikkona ilmoitin sen kisoihinkin. Lisäksi saimme paikan rallytokokisaan, joten elokuusta onkin tulossa kiireinen, kisoja, treenejä ja leiriä, kiva!
Lasse ja Lina, pieni tauko leikissä
Pakollinen saappaantappo kuva :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti