tiistai 7. heinäkuuta 2015

Linan ekat päivät uudessa kodissa

Lina on nyt meillä kolmatta päivää ja ihan hyvin sujuu. Sisäsiisteys on tietysti yksi asia jota työstetään, mutta siinä sivussa on työstetty paljon muutakin. Ensimmäinen ja erittäin tärkeä asia oli tietysti Linan oma nimi. Onni on ahne koiranpentu, joten nameja anteliaasti syöttäen aloin hokea: "Lina" ja Lina nieli tämän jutun todella hyvin. Sunnuntaina se jo reagoi nimeen hienosti ja maanantaina se tuli joka kerta juosten kun kutsuin sitä nimeltä! En edes tiedä miksi olen niin iloinen tästä, mutta ensimmäinen asia jonka opetin ainakin onnistui, koska kun maanantai iltana olimme naapurin luona pentutreffeillä, niin Lina tuli jopa kesken leikin kun kutsuin!
Meillä kävi hyvä onni kun naapurista löytyy Linaa pari viikkoa vanhempi heeleripoika Lantti. Maanantaina pennut pääsivät ensimäisen kerran yhdessä leikkimään ja voi sitä riemua! Kyllähän Lina kotonakin tapailee leikkiä Pepin ja Lassen kanssa, mutta kokoeroa on aika paljon ja Lantti oli niin sopivan kokoinen :)
Oman nimen lisäksi olemme harjoitelleet leikkimistä, ihan erityisen paljon, koska ahne Lina tosiaan on, mutta leikkitaidoissa ihmisen kanssa on hiukan parantamisen varaa.
Tänään ostin sille jo hienon karvalelun, hiukan jäniksenkäpälän tyyppinen, mutta siinä on valmiiksi lenkki kädelle. Lenkkiin kiinnitin vielä lisänarun ja sitten alkoi leikki sujumaan. Ja kun hetken mietin niin muistin että olin säästänyt vanhoista farkuista lahkeen ja siitähän riemu repesi. Pari samankokoista palaa ja niihin solmut keskelle ja me aloitimme kahden lelun leikin alkeiden opettelun. Mietintään meni nyt vielä että pitääkö noihin lahkeisiinkin laittaa narut, koska Lina niin mielellään nappaa "saaliin" ja juoksee sitten kovaa ja kauas..? Toistaiseksi ainakin leikitään sisätiloissa niin tulee edes seinät vastaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti