Lomailu on ihanaa, vaikka ensimmäinen herätys on ylensä 5.15-5.45. Onneksi Lina suostuu aamu ulkoilun jälkeen jatkamaan unia ja nukkuu kiltisti kahdeksaan saakka, silloin Lasse yleensä heräilee ja sen myötä koko porukka.
Aamurutiinit ovat kovasti ulkoilupainotteisia ja useimpina aamuina olen syönyt aamupalan terassilla, jotta koirat saavat olla ulkona. Ulkona niillä alkaa olemaan niin kivoja leikkejä. Jopa Peppi leikittää nyt pentua ja Lasse on suorastaan suloinen kun se "opettaa" Linaa leikkimään. Tänään se opetti Linalle;" juostaan lelun perässä" leikkiä. Lasse siis haki sisältä lelun ja houkutteli Linan juoksemaan. Ilmeisesti Lasse ajatteli säästää minulta vaivaa ja opettaa Linan itse leikkimään? Tämä toki sopii minulle! Linan kanssa ollaan kyllä harjoiteltu sekä kahden lelun leikkiä että ihan perinteistä vetoleikkiä. Linalla on ison koiran ego ja se haluaa kunnon kokoisia leluja? Erilaiset jalkineet, varsinkin kumisaappaat olisiivat neidin mielestä sopivia? Jostain syystä olemme hiukan eri mieltä tästä asiasta?
Lasselle löytyi uusi aluevaltaus siitä tulisi loistava marja-koira! Lasse tykkää erilaisista marjoista, mansikat, mustikat jne. maistuvat ja lenkillä kun ollaan pidetty herkuttelu taukoja niin Lasse on alkanut bongaamaan marjoja ja sitten se kuola valuen odottaa että minä poimin hänellekin muutaman marjan. Lasse siis osaisi itsekin syödä marjoja puskasta, mutta silloin minä varmaan jäisin kokonaan ilman? Olemme siis sopineet että Lasse ilmaiseee ja minä palkkaan sen herkuilla :)
Myös aksassa Lasse oli varsin pätevä! Tänään oli aiheena linjaaminen ja vaikka ohjaajalla oli jalat jo ennen treeniä maitohapoilla niin silti saatiin todella hyviä pätkiä tehtyä, taisi jopa mennä puoli rataa yhteen pötköön? Lassen kanssa oli kiva ja helppo mennä, kunhan selvisimme taas lähdön koomasta niin sitten sujui. Lasse kääntyi hienosti ja kuunteli tarkasti mihin ohjattiin. Kauhean pitkää treeniä ei tehty, mutta laatu korvasi määrän! Huomenna onkin vepe-treenit. Pitää vaan tehdä suunnitelma mitä ja miten tehdään? Toivottavasti päästään jatkamaan hukkuvan kanssa työskentelyä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti