perjantai 10. heinäkuuta 2015

Lina 8 viikkoa

Tänään Lina on jo 8 viikon ikäinen. Painoa neidillä on hurjat 3,3kg, eli ei ihan hirmuisen iso ole vielä. Tänään Lina kävi naapurissa leikkimässä Lantin kanssa. Lisäksi piipahdimme Top dogissa ostoksilla ja Ruutisarventielläkin käytiin. Tämän jälkeen Lina nukkui kiltisti useamman tunnin.
Lassea ei suinkaan ole unohdettu vaikka Lina hiukan mun aikaa viekin, vaan Lasse on tällä viikolla treenannut aksaa, vepeä ja rallya.
Aksassa Juha koulutti ja Lasse yllätti todella positiivisesti pujottelemalla hyvin, vaikka keppien toisessa päässä olikin varsin houkutteleva putki ja lisänä vielä A-este! Muutenkin olin tyytyväinen treeneihin, yllätin itseni tekemällä valsseja sellaisiin paikkoihin, mihin en ikinä suunnittelisi valssia ja kuitenkin ehdin ja sain ne tehtyä ja Lasse luki niitä tosi kivasti!

Vepessä Lasse on nyt mennyt eteenpäin hitasti mutta varmasti! Vienti sujuu joka viikko pikkuisen paremmin ja nyt kun on kelluntaliivit päällä ja pallo palkkana niin hukkumisen riskiä ei ole. Keskiviikkona rannassa oli mukana huimapäinen pikkutyttö joka lupautui olemaan hukkuvana ja sehän piti tietysti hyödyntää. Lasse taisi tehdä hukkuvaa viime kesänä 2-3 kertaa, joten mikään pomminvarma liike tuo ei ole? Mutta hetken emmittyään rannassa Lasse kuitenkin rohkaisi mielensä ja kävi hakemassa tyttösen rantaan.

Rallytokoa käytiin tekemässä perjantai-illan iloksi. Lina pääsi mukaan kentälle, mutta siellä se kyllä vietti aikansa häkissä nukkuen. Lassen ilme oli maksamisen arvoinen kun toin Linan autolle kotipihassa. Vein siis ensin Lassen autoon ja sitten vasta hain Linan mukaan. Lasse sanoi ihan selvästi: "just joo, tuokin vielä"
Lasse ehkä odotti että se saa viettää minun kanssa kahdestaan laatuaikaa ja sitten pikkusisko änkesi mukaan Lassen perjantai-illan hupailuun, hyi olkoon?

Lasse ja Lina tulevat kyllä muuten hyvin juttuun ja leikitkin sujuvat jo hienosti. Alla muutama surkea kännykällä otettu kuva leikistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti