lauantai 2. joulukuuta 2017

RTK2

Linan kanssa saavutettiin ainakin yksi tavoite taas kun Raaseporin kisoista tuli hyväksytty tulos 88p ja sen myötä koulari!
Sinällään kisa oli hiukan kauhistuttava ja siinä olisi voinut käydä toisinkin, koska jossain lähistöllä oli joku sotaharjoitus ja sieltä kuului laukauksia tasaiseen tahtiin. Onneksi sain Linan ja sen häkin sisään halliin hiljaisen hetken aikana eikä Lina tainnut tietää millaiseen paikkaan oli saavuttu? Ja onneksi kisat pidettiin vanhassa teollisuushallissa jonne äänet eivät kuuluneet.
Toki tilanne oli silti haasteellinen, koska normaalisti Linan kisapäivään kuuluu pitkä 20-30min reipas lenkki ennen kisaa ja nyt sen tekeminen oli mahdotonta! Pikaisesti sain käytettyä Linan pissalla hallin nurkalla ja siitä äkkiä takaisin sisään, onneksi ei kuulunut laukauksia silloinkaan! Mutta kun haimme tavaroita autolta ilman Linaa,  niin niitä kyllä kuului. 
Lämmittelin ja liikutin Linaa hallissa sisällä sen verran kuin se oli mahdollista, eli ei kauhean paljon. Lina hinkui kehään ihan hurjasti ja keskittyminen oli kyllä hiukan huonoa. Jännä että se haluaa näin kovasti kehään kun luulisi että se tässä vaiheessa kisauraa, yhdeksän kisastartin jälkeen, tietäisi että siellä ei ainakaan saa palkkaa. Mutta näköjään tekeminen jopa ilman palkkaa on niin siistiä että se on se mitä Lina haluaa?!
Olimme neljäs koirakko ja epäonneksi edellinen koira villintyi sen verran pahasti että ohjaaja keskeytti suorituksen ja jouduimme kehään hiukan yllättäen. Lina keuli aikalailla ja hiukan jo jännitti irrottaa talutin?!  Lina malttoi jotenkin lähdössä mutta kun ykköskyltti oli pujottelu niin Lina läks! Seis! ja uusimme heti ykköskyltin, Höh! Istutin Linaa ihan kunnolla ennen kuin lähdin uusimaan ja se auttoi muutaman kyltin eteenpäin. Sitten oli "istu-tule eteen" kyltti ja Lina ei ollut kuulolla, joten se ei tiennyt mitä oli sanottu ja se nousi seisomaan ja istui uudestaan, Uusimme! Ja taas otin aikalisän ja nyt se toimi! Lina skarppasi loppu radan ja selvitti jopa houkutuksen ihan kivuttomasti.
Olimme Sarin kanssa kimppakyydillä ja oman vuoron jälkeen piti jännittää Sarin ja Pyryn suoritusta, mutta heidän kohdalla jännittäminen oli kyllä ihan turhaa! Taitavasti ja varmasti he suorittivat radan ja pisteitä jäi matkan varrelle vain 5 joten he pääsivät myös palkinnoille, Onneksi Olkoon!!
Tämän jälkeen lähdimme lenkille Sarin ja Jaanan kanssa kun oli hiljaista, olikohan harjoitus loppu vai oliko ruoka-aika? En kuitenkaan uskaltanut päästää Linaa irti, koska JOS laukaus kuuluisi en ole edelleenkään varma miten se reagoi? Se on kyllä parantunut hurjasti äänien suhteen ja kotona tutussa ympäristössä se ei juuri reagoi enää mihinkään, mutta nyt oltiin vieraassa paikassa jossa on vilkas tie lähellä.

Mitähän muuta me ollaan tehty? Molemmat ovat käyneet aksaamassa vähän, Lina vastaa treeneihin toivotulla tavalla ja Lasse on edelleen kiltti. Kotiasiat lapsuuden kodissa haittaavat hiukan harrastamista tällä hetkellä. Aikaa on vain 24/7 ja kun sen jakaa monen palasen kesken niin kukin palanen saa hiukan vähemmän aikaa kuin jos palasia olisi vähemmän. Eikä tilannetta ollenkaan auta jatkuva pimeys ja liukkaus ja sade. Mutta kohta on joulu ja silloin on tiedossa hiukan lomaakin! Ja tammikuu on ihan kohta ja silloin alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet? Pitäisi kai miettiä kohta jotain tavoitteitakin tulevalle vuodelle? Ehkä sitten lomalla?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti